Tahdoin sinulle sanoa -
en
sitten – no, niin

olitko – -
se oli, … ai.
no tiesin minä nyt sen!

mene kotiisi
on tässä muutakin mietittävää

(5.2. , muokattu 6.2. – 2011, tai ehkä 2010)

I have been through several apps for Getting Things Done (excellent Google Talks presentation video). ThinkingRock, Tracks, Google Notebook, Toodledo, Checkvist each had their times during the last five to six years. And, perhaps typical for a usability practitioner, I tend to have strong opinions about their user interfaces.

ThinkingRock home screen – thanks Dragos Roua for the screenshot.
ThinkingRock processing UI – thanks Dragos Roua for the screenshot.

ThinkingRock was great when I was just learning the workflow because it made each decision so explicit in the UI. I didn’t have to refer to a GTD book or a website every time I had a hiccup in how to do a thing or another in GTD, since the tool guided the work. However, in the end its UI was ugly, clumsy and pretty complicated. It is very orthodox about GTD as a method, so much so that many times I found it very hard to fit my workflow in.

Then I moved to Tracks, which had a structure less strictly tied to GTD. A Ruby on Rails app, it was online but did not offer much in terms of AJAX-like fluidity – you had to wait between pages too often, and too often the relevant piece of info to edit was on *the other* page, making the jumping around slow and painful.

Next up was Toodledo. Toodledo was quicker to use than Tracks, but still followed the GTD paradigm pretty closely. The upside with Toodledo was that it supported mapping goals to tasks, so theoretically you could see the connections between your 50,000ft life goals and your everyday mundane work. Except you could really not, since there as I’m writing this there is no proper visualization of the mapping such that moving from bird’s eye view to the everyday could be made concrete. Also, you could not map goals to projects (an upcoming feature apparently), which would make more sense – you take up projects because they align with your goals.

Also, they have a licensing policy that bugs me – when you complete a task, it gets deleted. Even if you pay for a subscription, you lose completed tasks at latest after two years (even then it’s pretty hidden in the UI). Sure, you probably won’t need the data by then – I just don’t like anyone destroying any of my data without my consent. Let’s just say I am neurotic that way.

Somewhere there I also took up Google Notebook as my input and processing tool. It was great for organizing thoughts, big or small, for then moving actionable items to the actual GTD app. Its development had stopped earlier but they seemed committed to maintaining it so I used it – until they didn’t anymore. Then in 2011, it just happened that Google announced they are shutting down Notebook on a short notice.  To boot, the automatic conversion to Google Docs (now Drive) was pretty broken.

Forced to leave Google Notebook, I finally decided to move my inbox and processing to Checkvist. I have now been almost a year on it, and man do I love it. And after having gotten used to the fact that it shows no explicit GTD structure at all (if you don’t count, well, lists), I decided lately to move all of my GTD stuff to Checkvist. For the first time, I have all my stuff accessible in a single tool! (Also, they have completed some of my feature requests :)

Turns out, hierarchical lists, tags and due dates are quite sufficient structure for running GTD. I just have lists for inbox,  goals, someday/maybe and runway. The last two mostly house all the tasks with tags (GTD contexts) and with due dates. Projects live under a specific list within inbox for me, making it easier to move stuff in it. As the structure is very flexible, I can make Checkvist accommodate practically any workflow. Also, it is keyboard based, which makes it wicked fast, so processing my inbox has never been this snappy. I sometimes miss being able to use the mouse for some tasks though.

I understand my development as a rather typical novice to expert development in learning – the more experienced you become, the less supporting structure you need. Instead, you start expecting efficiency and flexibility to just get the mundane things over with quickly.

This is how I see it
here is where I stand
this is who I like to be
the road lies ahead

The future owes me nothing
the past is way behind
all there is, is now
everything is new

Being angry for the sake of being angry
Brutality as justification for greater brutality
Loud talkers refusing to listen to quiet talk
Pursuing profits for personal pleasure and calling it something else
Acting like the past or the future are different from the present
Having children to feign responsibility
Refusing to see governments as an image of ourselves
Trusting words too much
Equating charismatic with credible
Doing less than what’s required when requirements are low
Listening to music with your eyes open
Supporting war
Not being able to look at pictures of dead people
Politics as a playground of the highest bidders
Praising childhood and stripping it away from children
Decaffeinated coffee
Giant supermarkets with millions of tiny packages
Food without origin
Acting like responsibility is a burden
Trying to kill pain with a chemical substance
Diagnosing discomfort
Gender roles as an explanation for anything
Pretending to believe as a form of consolation
The thought of thoughts after the brain has died
Valuing life only when it is valuable
Technology as a substitute and not a tool for understanding
The failure to talk and listen to young people
Arrogance masked as affection
Violence and love in the same sentence
Giving off the air of infallibility
Treating art as property
Only making records if records are forever

Don Johnson Big Band: All Hope (emphases are mine; on spotify)

The last night in Metz.

I’ve been inviting people to see me during the last week for several occasions, and despite me trying to organize things, everybody came tonight. The surprise was great – I would have been stressed about it had I known beforehand. The party ended just minutes ago, and I feel I had nothing to do with organizing it. Vincent brought chairs, some drank tea, some vodka, some wine, some beer, but nobody seemed too drunk at any time (some pistachio shells flew around the room during the night though). I offered everything I had in the cabinets (pistachios, sunflower seeds, eggs, soup, …) and people brought their own stuff. Lukas made omelettes. Some French people joined in at one point of the evening.

They gave me a book with photos and writings and drawings from everybody as a gift, and I feel like I have gotten way much more attention than I ever could have deserved. I feel too glad about it all to be cynical, it was beautiful. They made me sad for the fact that I am leaving so soon. :) There was quite a mess here but people cleaned up before they left and told me they’re coming again at eight in the morning to help me clean up! (The cleaner lady will organize an inspection at ten in the morning.) Wow.

Tomorrow to Poland, at around 17 hours.

Laiska yö. En viitsi mennä nukkumaan vaikka olen flunssassa ja väsymys meni aikaa sitten. Tunnen, että olen rakastettu, ja se saa laiskaksi. Kaikki menee kuitenkin hyvin, jatkan vain suunnilleen näin. (Ehkä kasvan vähän, jos huvittaa.) Vaikka ei menisikään niin mitä minä sitä nyt mietin.

En minä oikeasti tätä asennetta jaksa kovin kauaa ylläpitää. Koko viikko on ollut täynnä raskaita tunteita sisällä ja ulkona, vaikka toisaalta kaikki onkin hyvin. En jaksa enää Ranskaa ja motivaatio kielenkin opiskeluun on totta puhuen aika alhaalla. Toki nautin siitä kauneudesta mitä täällä on. Tykkään edelleen ympärilläni olevista ihmisistä, mutta en yritä enää. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että niistä, joista ei ole tähän mennessä tullut läheisiä, ei varmaan tulekaan.

Tekemistä on kovin paljon koko ajan. Maanantaina kesän tulot varmistuivat Googlen Summer of Code -opiskelijahankkeessa. Nyt sitten vain tasapainotellaan kesä gradun ja duunin välillä. Ihan kuin kesällä ei riittäisi muutenkin kaikenlaista säädettävää kun on tullut oltua vähän Ranskassa. Duuni on kyllä sinänsä uskomattoman mielenkiintoista, ja ekaa kertaa arvostetaan oikeasti käytettävyysosaamistani ja koodaus jäänee suhteellisen vähälle.

Tajusin tänään, että opin ehkä tämän vuoden jälkeen arvostamaan enemmän niitä ystäviä, jotka minulla on Suomessa. Suhtautumaan niihin enemmän pysyvinä. Haluan nyt kasvattaa elämääni, kasvattaa tilaa siinä siten, että voin vahvempana toivottaa tervetulleeksi ne jotka minun elämääni annetaan. Antaa enemmän. Voi, kun voisin. Jaksaa kiinnostua siitä, enkä antautua arjen puuduttavuudelle.

Sunnuntaina käytiin Luxemburgissa. Siellä oli kaupungin keskellä semmoinen laakso, jossa oli pieni kylä! Oltiin ihmeissään siitä kauneudesta. Laitan ehkä kuvia joskus. Käytiin myös Ozzyn kanssa modernin taiteen museossa, jonne Nejib ei halunnut sisään. Ostettiin hävyttömän kalliit 4€ juomat, Ozzy fruitien (vaimikäseon) tapaisen, minä vihreän teen. Mutta ihanan rakennuksen ja valon ja tunnelman takia se oli sen arvoista. Myöhemmin tavattiin suomalainen nainen kadulla, Nejib kysyi siltä tietä ja selvisi että se on työmatkalla Suomesta. Oli mukavaa toisaalta, mutta vähän vaivaantunutta. En tajunnut edes esitellä itseäni sille.

Tänään lähetin gradun nykyisen version Saila Ovaskalle, joka graduani ohjaa. Olen ollut jotakuinkin tyytyväinen tähän asti saamaani palautteeseen. Nyt on vapaa olo, hetken tyhjennän nyt päätäni ja annan tämän flunssan laskeutua.

Etäsuhteilu Minnan kanssa on toisaalta rasittavaa ja toisaalta ihan tervettä. Kun yhteys on luotava ja ylläpidettävä pääasiassa vain sanoilla, siitä tulee ihan erilaista. Google Docs on yllättävän hyvä työkalu semmoisen pitkäjänteisemmän parisuhdekommunikaation hoitoon, muuten :).

Keskiviikkona oli suuri elämys mulle se kun opetin taas PHP:ta täällä tavatulle Sabirille, englannin ja ranskan ja suomen sekasotkulla. No enimmäkseen englanniksi. Piirreltiin kuvia paperille, että kun kirjoitat tämmöistä koodia niin näin lentelee viestit palvelimen ja käyttäjän selaimen välillä (pipareita ja sessionhallintaa opetin). Ja vitsi kun oli voitoniloinen tunne kun oikeasti jokin asia selvisi! Huomenna se tulee uudestaan, ellen sano että sori nukun flunssaa pois. Se toi mulle Suomesta neljän viljan puuroa lahjaks, oon ollu onnellisempi aamuina nyt.

Ainii, ja oon taas käyny uimassa. Kivaa on se, kun jaksaa paremmin sit. Viimeks ns. eilen torstaina. Sielläköhän sain tän flunssan. Saisivat jo keksiä täälläkin, että sauna uimahallissa on hyvä juttu! Siellä tunnen itseni ulkomaalaiseksi, mietin että millaisinkohan silmin nämä paikalliset täällä näkevät tämän paikan ja nämä ihmiset, ja minut.

Kiitän Jumalaa, vaikka välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Kuiskailen vain tai rääyn kadulla halleluujaani, vaikka olenkin nyt yksin sen kanssa, vähän samalla tavoin, kuin uskovaisten kanssa olen usein yksin hyvinkin syvälle menevien epäilysteni kanssa. Koenpa ainakin jotenkin tietäväni toisaalta, miten itse asiaan suhtaudun: missä menen suhteeni kanssa Häneen, jota voin vain toivoa oppivani tuntemaan.

Solution for daylight saving changes? It does not seem to tell which way to turn it, and when.

Why do I have to go to LinkedIn, Facebook, and Twitter to send messages? Why do people insist on using these non-standard messaging systems? If people said, “Don’t call me on the telephone — I prefer the delephone,” you would think they were crazy. For a while, this was a minor inconvenience, but now it is starting to get out of control. -readwriteweb

Nice, right? The implications of Sterling’s idea are painful for Twitter types. The connections that feel like wealth to many of us — call us the impoverished, we who treasure our smartphones and tally our Facebook friends — are in fact meager, more meager even than inflated dollars. What’s worse, these connections are liabilities that we pretend are assets. We live on the Web in these hideous conditions of overcrowding only because — it suddenly seems so obvious — we can’t afford privacy. And then, lest we confront our horror, we call this cramped ghetto our happy home! -nytimes

Matkalla kohti Moodle Moot UK 2009:a.

Olin hermostunut matkasöhellyksestä. Vaikka oli täpärällä, jopa junamatkan jälkeinen unentokkurassa Pariisissa suoritettu vaihdollinen metromatka onnistui siinä 50 minuutissa joka siihen oli. Gare de l’Est juna-asemalta bussipysäkille, jolta bussi Beauvais’n lentokentälle lähti – pääsin jopa bussiin, vaikka eivät olleet lähettäneet minulle lippua parinkaan pyynnön sähköpostitse jälkeen. Olin kuulemma laittanut sukunimen etunimikenttään ja toisinpäin internet-varauksessa (nom=sukunimi, prénom=etunimi, hämää aina vain).

Lento oli lyhyt ja kivuton, ja bussikuski East midlandsin kentältä Loughboroughiin [~lofboro] oli mukava. Hotellin löytäminen oli vähän hankalaa. Huoneessa on netti joka toimii sata kertaa paremmin kuin se joka minulle tulee Metziin asuntolaan.

Sitten nokosille huonon yönukkumisen takia, ja juttelua Minnan kanssa. Ja illalla ruoanhankintaretkelle (kellonajat Suomen ajassa):

[23:05] <pilpi> käytin äskön ekaa kertaa itsepalvelukauppamaksua
[23:06] <pilpi> mennään siihen koneelle, laitetaan ostettavien
juttujen viivakoodeja siihen lukijaan, sitten pitää laittaa kamat
sen viivakoodipöydän viereen punnitsemisasiaan
[23:07] <pilpi> sitten vasta kun on laittanu kaikki
viivakoodilukijan läpi ja maksanu niin punnitsemisasialta voi
siirtää kamat kassiin.
[23:07] <pilpi> eikä kenellekään täytynyt puhua
[23:07] <pilpi> pian on koko ihmiskunta koneilla korvattu sitten
[23:09] <pilpi> mutta oli jännää kokeilla sitä kummiskiii
[23:10] <pilpi> söin fish&chipsin ravintolassa
[23:10] <pilpi> oli tosi tylsä ruoka se.
[23:12] <pilpi> ei se pahaa ollu, se nyt vaan oli ranskiksia ja
kalaa, kumpikaa ei erityistä

Siksi piti siis ruokakaupassa käydä että tämä on halpa hotelli jossa ei saa ruokaa. Ei se kone selittänyt alkuunkaan, miksi pitää punnitsemisasialla pitää kaikki kunnes maksaa. Varmaan se halus jotenkin pitää prosessin käsissä: kun lopussa ruudullä näkyy lista asioista joita olet ostamassa (haluatko varmasti maksaa) niin käyttäjä voi verrata punnitsemisasialla olevia tavaroita siihen listaan. “Tosiaan joo, näitä olen ostamassa.” Lisäksi se kone puhui koko ajan tosi kovaan ääneen ohjeita, joista osa oli tosi hämmentäviä koneen sisäisen tilan kuvauksia, mutta joita seurasi aina selkeä käskytoimintaohje.

00:09:04 <pilpi> mä tykkään brittitelkkarista
00:09:15 <pilpi> nää on jotenkin lapsekkaita ja suoria
00:09:22 <pilpi> hyväntahtoisi
00:11:02 <pilpi> nyt on väittelyohjelma
00:11:07 <pilpi> jossa kaikilla on vaan kivaa!
00:11:22 <pilpi> voiskohan tää koskaa toimia suomessa
00:11:38 <pilpi> suomalaiset vaan heti ku joku argumentois jotain ni huutais
00:11:42 <pilpi> SÄ VAAN VIHAAT MUA

Kyseinen ohjelma oli siis nimeltään Argumental, ilmeisesti. Ja sitten seuraavassa kivasti:  “If you’re into shows where some people sing pop tunes while other people try to guess what those tunes are, let me tell you, you might  be in for a treat!” (Never Mind the Buzzcocks)

Heräsin tänään ääneen. Niinku joku olis koputtanut, ovelle. Avasin oven ja siellä oli siivooja, se pyys anteeks kun äijät tekee remonttia keittiössä.

Pari minuuttia myöhemmin ovelle koputettiin taas. Tai siis ei taas, no kuitenkin. Sisään tuli kiltin oloinen vanha ranskalainen rouvashenkilö, joka sanoi:

- HEI OLEN GESTAPO (la directrice) JA TULIN RAIDAAMAAN KÄMPPÄSI NÄIN AAMUSELLA, MISSÄS KUNNOSSA TÄMÄ MIELESTÄSI ON?
- Sori tota mä just heräsin tässä, umm…
- HUI ONPAS OIKEIN KAMALASSA (lamentable) KUNNOSSA TÄMÄ, NO EN ANNA KIRJALLISTA VAROITUSTA MUTTA SUULLISEN SAAT, KAS NÄIN
- *Naurahtaa* no tota, itse asiassa…
- EI OLE HAUSKAA TÄMÄ! PERJANTAINA TULEN UUDESTAAN JA SITTEN KATSOTAAN.
- No, selv…

En ehtinyt lauseeni loppuun, kun täti sulki oven perässään. No vähän oli ehkä väritetty toi kuvaus, joo, mut periaattees. Ei se oikeasti huutanutkaan. Luin tosiaan syksyllä vuokrasopimuksesta ihmeissäni että niillä tosiaan oikeasti on oikeus tehdä tupatarkastuksia, mutta ei ennen tätä ollut osunut kohdalle.

Jäin pohtimaan tilannetta. Oli hauskaa että onnistuin suhtautumaan tätiin niin huvittuneesti, kun se yritti olla uhkaava. Onneksi olen hidas suustani (erityisesti ranskaks), olisin muuten voinut sanoa sille vaikka:

- Hei kuule. MÄ maksan TEILLE tästä kämpästä, ja tää on sitä paitsi ihan puhdas! Että jotain rotia. No vähän on kamoja kyllä pöytä täynnä, mut periaatteessa, kuvitteletteko oikeesti että siivoon vaan koko ajan tätä enkä muuta tee?  Mutta kun nyt tulit kysymään mun mielipidettä, niin miksi täällä on paskat keittiöt, ettekä nettiyhteyttäkään ole vielä saaneet aikaiseksi puheista huolimatta, ja mikä läppä tää “jääkaappi” on hei?

No, onneks ei tullut viime viikolla käymään, kun Minna oli vierailemassa. Vieraiden pitäminen kämpässä kun on kielletty vuokrasopimuksessa… Oikeasti tosin, on se kiva kun meistä pidetään huolta näin rakastavasti, meidän hyväkshän ne vaan kattelee perään vähän tollai, ja kämppäkin on oikeasti kiva. Kivasti.

päivitys:
18:42:38 <pilpi> oli muuten ton aamuisen metelin ansiosta ilmestyny keittiöön ROSKIS
18:42:55 <pilpi> ilmesesti ovat kyllästyneet siihen et väki jättää roskansa   sinne ja sit sulkevat keittiön
18:43:05 <pilpi> aika industrial-grade jopa
18:43:15 <pilpi> tosin pelkästään meijän kerrokseen ilmesesti :D
18:43:46 <pilpi> oltiin ongelmallisin kerros sit