Tampereen kämpän tyhjennys etenee hitaasti mutta hitaasti. Mutta huhuu, saatuani toisesta asuntolafirman toimiston numerosta ensin numeron tähän Saulcyn asuntolaan, juttelin ranskalaisen asuntolaihmisen kanssa ja se sanoi, että kämppä on varattu minulle kunhan on varausmaksu ja ekan kuun vuokra mukana käteisenä sitten. Pitkän ressaamisen jälkeen oon nyt ihan pileissäni.

Ja bonus: tämän viimeisimmän keskustelun kävimme ihan kokonaan ranskaksi. Pari kertaa sanoin sille että plus lentement, s’il vous plaît, että puhus ny vähä hitaampaa, en ihan kaikkea nyt ymmärtänyt. Jostain randevuusta se puhui, että onko sovittu tapaaminen minulla vai soitanko ekaa kertaa. Sitten sovittiin vaan että menen aamulla sinne ensi keskiviikkona ja on varmaan paljon väkeä että varmaan joutuu odottamaan, mutta kämppä on varattu kunhan on rahat mukana.

Eipä ole mulla kiire.

Ja sitten on mystinen identité bancaire -dokumentti, josta ei paikallinen pankki tiennyt mitään, ja KV-toimisto arvas että se on tiliote. Tavallinen suomalainen tiliote sitten lähetettiin (takaajani, ts. äidin) ja nyt kun puhuin tuon kanssa, se väitti ettei tätä identité bancaire -dokumenttia ollut tullut. Sanoin että semmoinen kuusisivuinen asia lähetettiin kyllä, ja yritin ranskallani selittää mitä oltiin kyseisen dokumentin tulkittu tarkottavan. Nainen maisteli sanojani “six pages” (joka on, toim. huom., sama ranskaksi ja englanniksi) ja jätti asian sitten sikseen. Muut liitteet olivat ilmeisesti kelvanneet. Saas nährä. Vielä puuttuu vakuutus, halusivat “insurance multirisques traduit en français” kämpälle, mutta suomalainen vakuutusyhtiö ei ainakaan suostunut vakuuttamaan ranskalaista asuntoa.

Orientoituminen reissuun vie paljon energiaa. En ole oikein varma, tuleeko kaikki muuttumaan vai tuleeko oikeastaan mikään muuttumaan. Olen myynyt roippeita ja lahjoitellut/lainaillut kavereille, alivuokrannut kämpän ja stressannut aivan liikaa. Epävarmuus. Mutta eipä epävarmuuden edessä vapisemisessa mitään vikaa ole, vaikka no, on tämä aika hemmetih tyhmää.

Anthony de Mello sanoi kirjassaan Havahtuminen, että ei kukaan pelkää sitä, mitä ei tunne – eihän hän tunne sitä – vaan sitä, että menettää jo tuntemansa. Se vaikutti viisaalta, ja näyttää vastaavan nykytilannettani.

Erityistä ahdistusta tuottaa se, ettei sikäläinen opiskelija-asuntofirma ole vahvistanut vastaanottaneensa lähettämiäni dokumentteja, eikä siitä, saanko kämppää, ole varmuutta. Koska saavun Metziin ensi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, asun kuulemma joka tapauksessa ensimmäisen yöni hostellissa.

Byrokratia on ollut melkoisen intensiivistä. Ovat pyytäneet lukuisia dokumentteja minulta ja takaajaltani, lukuisten lomakkeiden, osa sähköisiä ja osa paperisia, liitteinä. Tosin olipa TOASinkin kanssa taistelemista vuosi sitten, kun olin itse kv-tutorina taluttelemassa pakistanilaista, brasilialaista, itävaltalaista ja espanjalaista (mistä se yksi olikaan…) vaihtaria suomalaiseen elämänmenoon.