Orientoituminen reissuun vie paljon energiaa. En ole oikein varma, tuleeko kaikki muuttumaan vai tuleeko oikeastaan mikään muuttumaan. Olen myynyt roippeita ja lahjoitellut/lainaillut kavereille, alivuokrannut kämpän ja stressannut aivan liikaa. Epävarmuus. Mutta eipä epävarmuuden edessä vapisemisessa mitään vikaa ole, vaikka no, on tämä aika hemmetih tyhmää.

Anthony de Mello sanoi kirjassaan Havahtuminen, että ei kukaan pelkää sitä, mitä ei tunne – eihän hän tunne sitä – vaan sitä, että menettää jo tuntemansa. Se vaikutti viisaalta, ja näyttää vastaavan nykytilannettani.

Erityistä ahdistusta tuottaa se, ettei sikäläinen opiskelija-asuntofirma ole vahvistanut vastaanottaneensa lähettämiäni dokumentteja, eikä siitä, saanko kämppää, ole varmuutta. Koska saavun Metziin ensi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, asun kuulemma joka tapauksessa ensimmäisen yöni hostellissa.

Byrokratia on ollut melkoisen intensiivistä. Ovat pyytäneet lukuisia dokumentteja minulta ja takaajaltani, lukuisten lomakkeiden, osa sähköisiä ja osa paperisia, liitteinä. Tosin olipa TOASinkin kanssa taistelemista vuosi sitten, kun olin itse kv-tutorina taluttelemassa pakistanilaista, brasilialaista, itävaltalaista ja espanjalaista (mistä se yksi olikaan…) vaihtaria suomalaiseen elämänmenoon.