Kävelin Metzin katuja, huolissani siitä että en osaa organisoida elämääni enkä ottaa vapauttani haltuun, vaan arki jää sirpaleiseksi mielekkyyden kalasteluksi. Olin turhautunut ja vähän yksinäinen ajatusteni kanssa. Ohi kulki pari tyttöä. Kun he olivat jo ohittaneet minut, tajusin että se mitä he puhuivat oli suomea! “Kuka *** täällä puhuu suomea”, olivat sanat jotka suustani siihen hätään pulpahtivat.

Sain tyttöjen huomion. He esittäytyivät Anjaksi ja Katriksi. Selvisi, että he opiskelevat lähikaupungissa Nancyssa Erasmuksina. Olivat vierailulla Metzissä ja harhautuneet vaihtariporukastaan, lähdin heidän kanssaan etsimään oopperataloa, jonka sijainnista en itsekään ollut ihan varma.

Purettiin yhteisiä turhautumia ja jaettiin kaikenlaista tähänastisesta vaihtoajasta, oli ihanaa puhua kunnolla suomea ekaa kertaa lähes kuukauteen, jännää kuinka omat psyyken jännitteet tuntuivat purkautuvan ihan vaan omaa kieltä puhumalla - vaikka aluksi takeltelin melkoisesti, kun kaikki sanat eivät löytyneetkään ihan välittömästi.

Tyttöjen porukka löytyi suht pian. Kuljeskeltiin ympäri kaupunkia, tapasin saksalaisen Davidin, joka puhui todella hyvää, mutta tarpeeksi verkkaista ranskaa, ja jolla olisi synttärit illalla. Kierros loppui ja päätettiin lähteä kaupungille. Anja oletti että tiedän kaupungin baarit, ja päätin sitten yrittää viedä tytöt taiteilijabaariin joka Sonian ja Lucasin kanssa löydettiin paria viikkoa aiemmin. Sitä ei ihan löytynyt, joten päädyttiin johonkin baariin kaljalle.

Ilmeni että meillä oli Anjan kanssa enemmänkin yhteisiä tuttuja Tampereella, KRS:nkin piiristä. Nautin seurasta ja suomen puhumisesta, ja ehdotinkin että lähtisin Davidin synttäreille mukaan, ja hetken epäröityään Anja sanoi että voisin yöpyä hänen luonaan, missä myös synttärit pidettäisiin. Epäröin vielä, pitäisikö minun huolehtia jostain, mutta päätin nauttia vapaudestani. Junaan tulikin vähän kiire, mutta sain vajaan kympin maksavan lipun ostettua automaatista. Tykkäsin junasta kovasti, jostain syystä se tuntui mukavammalta ja pehmeämmin kulkevalta kuin suomalaiset junat. Maisematkin oli tosi kauniita, ja seura iloista :).

Itse pileissä saksalaiset, suomalaiset, amerikkalaiset ja hollantilaiset puhuivat keskenään käyttämänsä äidinkielensä lisäksi muiden kansallisuuksien kanssa lähinnä ranskaa, eikä sortumista englantiin juuri tapahtunut - ja oli iloista, että aika hyvin pystyi jo itseään ilmaisemaan. Ihastuin vähän toiseen amerikkalaisista tytöistä, ja, no, tykkäsin monesta muustakin tytöstä paikan päällä kovasti.

Illemmalla mentiin vielä diskontapaiseen paikkaan, joka oli aika perus-teinidisko. Tanssittiin ja hengattiin, väsyin ennen kuin majoitukseni tarjoaja, mutta sinänsä oli ihan mukavaa myöhemmin illalla vain istuskella ja imeä tunnelmaa, vaikka joitain ranskalaispoikia tuntui häiritsevän että nuokuin tanssilattian reunalla puoliunessa. Palatessa käytiin ostamassa snägäriltä täytetyt patongit (ei mitään hampurilaisia tai porilaisia), juteltiin menneistä, tulevista ja olemassaolevista parisuhteista ja päästiin nukkumaan ehkä neljän maissa. Tarjotut patja ja peitot olivat mukavat ja uni maistui.

Sunnuntai meni heräillessä, siivoillessa ja kulkiessa Nancyn katuja. Totesin pitäväni tästä tavasta tutustua uuteen kaupunkiin paljon enemmän kuin nähtävyyksien kiertelystä. Kaupungissa oli paljon paikallisia viettämässä aurinkoista sunnuntaipäivää. Ostettiin kiskalta taas patongit - David nautti paikallista kummallisuutta nimeltä belge (belgialainen) - ranskalaisilla täytetty patonki, jotain kastiketta vähän seassa. Välillä tunsin itseni hitusen ulkopuoliseksi enkä aina jaksanut jutella ranskaksi, mutta jälleen ilmapiiri oli lopulta kovin ystävällinen ja avoin.

Uskonnostakin on juteltu vaikka kenen kanssa, ja asenteet vaihtelevat. Katolisen kirkon vaikutus näkyy ja välillä tuntuu että kun uskovana kohtaan ihmisten ennakkoluuloja kristinuskoa kohtaan, nuo ennakkoluulot liittyvät vahvemmin katolisuuteen, jota en edes tunne - kommunikaatio on melkoisen haastavaa.

Toivoin lukevani täällä Raamattua intensiivisemmin, mutta se ei ole sujunut kovinkaan hyvin vielä ainakaan. En osaa priorisoida sitä, löytää riittävää mielekkyyttä. Toivottavasti saan aikaiseksi edes yrittää löytää jotain seurakuntaporukkaa täältä, vielä se ei oikein ole sujunut. Olisi hienoa, jos osaisi osoittaa jotain Raamatun sanoman jykevyydestä - vaikka siitä jotain on jäänyt itselle selkäytimeen, ei siitä osaa sillä tavalla kuin haluaisi puhua.

Ihmiset tervehtii portaissa. Jotkut hyvinkin iloisesti.

Piirsin vähän. Oli kivaa.

Oli kiva keskiviikko. Tai no, aamu ei ollut, mutta kai sekin hyväksi oli: neljä tuntia psykologian perusteita, kehityspsykologiaa ja sitten kliinistä psykologiaa. Aiemmasta ymmärsin enemmän, toisesta vähemmän. Pyysin muistiinpanot, vaikka olinkin epäsosiaalisella tuulella, pitää yrittää ottaa selvää siitä, miten kurssi suoritetaan, myöhemmin.

Lounaan jälkeen tein töitä Sonian huoneessa ja olin ahdistunut, väsymys ja epäsäännöllinen syöminen aiheutti ajatuksen kulkemattomuuden. Väsymyksestä, työstä, ystävyyden yliproblematisoinnista. Sonia purki luentomuistiinpanojaan, tarjosi teetä. Juteltiin niitä näitä.

Pikkuhiljaa helpotti.

Kolmelta lähdettiin Sonian, Lucasin ja uuden espanjalaisen vaihtarin, Frankin kanssa ostoksille. Ja tulikin sitten oltua, yhteensä neljä tuntia. Ostin pikkustereot* , vedenkeittimen sekä uimalakin 3,5€, se kun kuulemma on pakollinen paikallisessa hallissa (jonne pääsee 10€:lla koko vuodeksi). Halpaa viiniä ja iso teesuodatinpallo. Vihreää teetä ei ole mitenkään kovasti tarjolla.

Päästiin puoli kahdeksaksi takaisin kampukselle, ja ilo myös illalla auki olevasta opiskelijaravintolasta oli suunnaton. Suunnilleen suomen tasoisia aterioita minun puolestani, vaikka jos faktoissa mitataan niin ei ehkä ihan - salaatit on aika surkeita ja leipä usein kovaa - mutta tulen hyvin ravituksi 2,85€:lla, kuten taisinkin jo mainita.

* Pikkustereot kaukosäätimellä, radiolla ja cd-soittimella Cash Convertersista 15€ ja elektroniikkakaupasta 3,5mm uros-uros -audiojohdon 5€. Patteri stereoihin puuttuu vielä.

Nämä ihmiset, tai monet heistä, ovat lämpimiä, minulle uudella tavalla. Toki toiset ovat vain pinnallisesti ystävällisiä, esim. työn puolesta. Yleisesti ottaen nautin kuitenkin kovasti siitä, kuinka ympärillä olevat käyttäytyvät, kuin olettavaisivat minun olevan hyvä, ja niin minun on helpompi ollakin hyvä ja itsevarma. Ihan kuin täällä itsevarmuus, rauha olisi enemmän normaalitila, todellisuus, kun taas suomalaisessa kulttuurissa varmuus on jotenkin ohuempaa, jotain jonka alta löytyy todellisempi epävarmuus ja melankolia.

Tänään communication-/viestinnänluennolla opettava, ehkä kolmi-nelikymppinen nainen tuntui olevan kovin itsevarma, mutta silti jonkinasteisesti näkyvästi hauras, hyvin vahvasti ja aidon oloisesti läsnä. Ja hänen ranskansa oli niin selkeää että ymmärsin varmaan 80%! Se oli ihmeellistä sekin.

Niin ei minun communication-luennolla toki pitänyt olla, vaan psykologian maisteriopintojen luennolla, josta Natalia minulle eilen vihjaisi, ja joka ei sitten ollutkaan salissa jossa hän luuli, vaan siellä oli tämä viestintätäti. Oikean luennon löysin lopulta viestinnän luennon tauolla viereisestä salista. Eipä harmita silti, kamalasti.

Eilen oltiin yliopistoliikunnasssa seinäkiipeilemässä lopulta! Oli kivaa kuin mikä. Ennen sitä piti hankkia turhuuksienturhuuslääkärintodistus sopivuudesta urheilemaan, jonka Sonia oli onnistunut saamaan kampuksen lääkäriasemalta ilmaiseksi, mutta joka sen lopetettua moiset tarkastukset maksoi minulle ja Lucasille 22€ per nenä.

Opeteltiin sitten toisen varmistamista, katosta roikkuvan köyden toisessa päässä olin minä ja toisessa toinen kiipijä, ja vuorotellen toinen kiipesi ja toinen varmisti. Minulla meni, kuten tavallista, keskimääräistä pidempään oppia kaikki kädenliikkeet varmistuksessa (voisin myös syyttää kieliongelmia), mutta kun ympärillä on pääasiassa ystävällisiä ihmisiä, en hermostunut paljoakaan. Opettaja puhui lähinnä ranskaa ja pääsi naurunremakan kohteeksi yrittäessään mukamas puhua englantia, emh, ranskaksi, mutta persoonana hänkin oli todella lämmin. Ihan hyvin osaan kuvitella jossain alpeilla hassu hattu päässä remuamassa, plus kuulemma pyörittää myös jongleerauskurssia.

Eilen saapui uusi erasmus-opiskelija Espanjasta, hyvin kiltti mutta vielä kovin epävarma. Oltiin huoneessani, juotiin teetä, jotkut kaljaa, oltiin rauhassa, leikin Sonian TV-kortilla jonka sain kuin sainkin helposti toimimaan Linuxissa. Senmoisen 40€:llä voisin ehkä ostaa ihtekin, hm toimiikohan DVB-T -asia varmasti Suomessakin, no ei ainakaan kaapeliverkossa. Lisäksi himoan edelleen parempaa keinoa keittää teetä (teenhöyrystinpannu 50€ tai vedenkeitin 15€+pannu) ja polkupyörää, äh äh.

Tällä viikolla alkoi yliopistoravintola olla auki sekä päivällä 11:15-13:30 että illalla johonkin 20 asti. Eli ei tartte huolehtia viikolla ruoasta ehkä paljo yhtää!

Iloisia ovat pienet auttamiset, tytöt yliopiston käytävillä pyytämässä apua luokan löytämiseen tai suuria esineitä kantavat miehet kauppakeskuksissa pyytämässä avaamaan ovia. No, jälkimmäisiä oli vain yksi, ja ovia.

Setä hymisi itselleen puhelinkaupassa, kun, halutessaan hetken ranskan puhumisen jälkeen puhua englantia tämän kanssa, osasi vääntää “carte bleu”:n, jolla nimellä visaa täällä kutsuvat, englanniksi “blue card”:ksi. No, eipä tämäkään tiennyt, kutsutaanko sitä englanniksi vain visaksi, kun se sana taas tarkoittaa viisumia kanssa.

Selvisi sitten, että 69€ maksaa prepaid-liittymä, jolla saa intterwepin kännykkään. Siitä tosin 30 € antavat pankkitilille takaisin, ja siihen kuulemma sisältyy 2h (20€ tms) intternet-aikaa. Eli eivät veloita tiedonsiirron määrän, vaan sen perusteella, kauanko linjoilla lojuu. Vaikuttaa tosin hankalalta, minkä perusteella sitten määrittävät kuinka kauan olen netissä. Eikä tämä oikein tiedä tarvitseeko koko netti kännyssä -asiaa muutenkaan.

Eikä tämä ole vielä löytänyt ranskasta hyvää vihreätä teetä, nytkin juo kitkerää twiningsiä kahvilassa. Kamala houkutus ostaa täältä joku hieno filtterikeitin, 50€ menisi siihen ja milläs hitolla sen sitten kotiin kannat. No, helpommin toki kuin pyörän, jonka ostosta myös haaveilee. Ei kyllä ole sitä irtoteetäkään vielä.

Tänään olisi Latinoclubissa ilmeisesti jokku pirskeet erasmuslaisten kanssa, törmäsi taas turkkilaisten porukkaan kadulla ja mainostivat. Ajattelee kyllä, että kivaa olla sen verran tykätty että tulee kuulleeksi moisista, mitään oikeaa informaatiokanavaa kun ei ole. Kyllä siellä varmaan tanssittua/hypittyä tulee, ei siinä mitään. Huominen on sitten omistettu ranskan opiskelulle, alkaa motivaatiota kertyä aika hyvin.

Kokonaisuudessa koko homma tuntuu aika irtonaiselta. Haluis lopulta olla vain ja miettiä omia ajatuksiaan rauhassa, mutta kamalasti täytyy riuhtoa joka suuntaan. Vai itsekö sitä vain vaatii? Epävarmuus on aina epävarmuutta. Kaikki suuret siirrot kaikkiin suuntiin tuntuvat olevan odotustilassa, jos osaisi vain pysähtyä nyt, antaa niiden olla, jättää sen kummemmat konkreettiset elämänmuutokset. Olla jotenkin hetken… tyytyväinen, ihan vaan tähän. Kaipaamatta sen syvällisempää yhteyttä kenenkään kanssa, yrittämättä mitään kunnianhimoja. Katsella.

Niin alkaa vakuutella itselleen: Onhan sentään riuhtonut yliopistotyöt ja kesätyöt loppuun, sekä itsen tänne, ja kamalasti riuhtomista se vaatikin. Aika keskittyä siihen, mitä on sisällä, kulkemaan hiljaa, lukemaan ranskaa, kirjoittelemaan gradua, olemaan näiden ystävien kanssa. Osaisiko?

Täällä haisee tupakka. Se tulee kai ulkoa.

Kiitollinen olo. Mutta syy on hassu: tänään heräsin ajoissa ehtiäkseni luennolle, joka wepissä olleen aikataulun mukaan oli tänään. Mutta se onkin ilmoitustaulun mukaan vasta viikon päästä. No, ei harmita: olen kerrankin ilmeisesti nukkunut sopivan määrän, ja on hienoa olla ajoissa hereillä ja voida tehdä mitä huvittaa.

Christopher teki taas ruokaa eilen, oli kovin hyvää, kasviksia, couscousta ja makkaraa. Seurassamme oli myös ekavuotinen insinööriopiskelija Mathilde, kovin rento likka - tosin ei puhu englantia, joten yhteistä kieltä on yhtä monta sanaa kuin minä osaan ranskaa. Itse olin eilen illalla tosin ihan pihalla vaihteeksi, tiedä sitten johtuiko se liiasta nukkumisesta, mutta oli ihan mukavaa. Näytin vaihteeksi valituskuorovideon yms. Nyt meillä on kontakti meni sen sijaan yli hilseen heillä.

Kirjastossa on kylmä. Taidan lähteä kaupungille toimittamaan leimatun todistuksen asumisestani (pelkkä allekirjoitettu ei riittänyt) ja yrittämään löytää edes jostain kännykkäliittymäliikkeestä jonkun, joka tietää mikä on GPRS/netti kännyverkon kautta.

Eilinen lepo tuli tarpeeseen. Olen onnistunut tavalliseen tapaani stressautumaan vähän koko elämästä, mutta asioiden katseleminen ja miettiminen rauhassa, de Mellon lukeminen, sekä kaikkien velvollisuuksien ja ajankäytön suunnittelu sai rentoutumaan taas.

Totesin, että moottoritiesillan kupeessa kulkee kuitenkin kävelytie viereiselle saarelle. Löysin mm. kaupungin rautatieaseman ja kekkasin, missä pysäkki, johon ekana yönä bussi minut jätti ja josta kv-tutor minut haki, oikeasti olikaan. Taas on tullut valokuvattua paljon, täytyy laittaa jossain vaiheessa juttuja näkyville.

Sosiaalinen elämä on aika hyvin vakiintunut näiden Erasmusten kanssa, melkein joka ilta istutaan yhdessä jossain. Eniten aikaa kuluu kuitenkin  espanjalais-ranskalaisen Sonian ja ihan oikeasti täällä opiskelevan ranskalais-espanjalaisen Christopherin kanssa. Espanjalainen rentous ja arkisuus tuntuu helpolta, ollaan tehty viimesinä neljänä iltana ruokaa yhessä. Eilen turkkilaiset, yksi tsekki ja yksi puolalainen olivat keittiössämme, ja nautin kun he osoittivat suosiotaan valituskuorovideolle, jonka näytin (tosin parempilaatuisena kuin tuo linkki). Innostuin, ja näytin pari muutakin videota koneelta, jotka eivät sitten saaneet enää sen kummempaa suosiota.

En silti tiedä, vaikka sosiaalisuus onkin hyväksi sinänsä niin tuntuu, että olen jo vähän vanha noihin bileisiin. Yksi turkkilainen tyttö, maallistunut muslimi, näyttää haluavan tutustua kovasti, mutta pelkään että päädyn lähinnä teeskentelemään kiintymystä, jos yritän tutustua häneen lähemmin. Ehkä joku paikallinen protestanttinen seurakunta kuitenkin olisi luonnollisin sosiaalinen ympäristö, vaikka itse oppi vaikuttaakin minulle monesti todellisuudesta vieraantuneelta.

Varsinaisten opintojen kokoon saaminen tuntuu kuitenkin pikkasen sekavalta. Tänään piti olla kahdeksalta aamulla prykologian joku introluento, ja vaivalloisen heräämisen jälkeen menin paikalle jossa psykologiaa opiskelevan puolalaisen Natalian mukaan luennon piti olla, löytääkseni kyseisen kaverin ihmettelemästä ettei luentoa olekaan.

Pääasiassa kirjoitan tosin gradua (olettaen, että sujuu) ja opiskelen kieltä ekan puoli vuotta ainakin, joten ehkä sillä ei ole kamalasti väliäkään. Jotain kuitenkin on kirjoitettava Erasmus-kurssisuunnitelmaan, joten taidan ottaa pari psykologian peruskurssia ja katsoa, josko ensinkään ymmärrän luennoilla mitään. Tärkeintä on olla ottamatta tippaakaan stressiä asiasta, vaikka kuka tulisi yrittämään selvittää ranskaksi minulta mitä.

Metz:
Ekat kuvat
the first photos

Edelleen on kamalasti pieniä asioita hoidettavana. On myös paljon pieniä ihmissuhteen alkuja, ja, no, ailahtelen sen välillä, että olen niistä suohteellisen välinpitämätön, ja sen välillä, että jotenkin oikeasti välittäisin, yrittäisin rakentaa ystävyyttä ilman sen kummempaa tarkoitusta siinä. Tuntuu hassulta olla sosiaalinen vain, koska tarvitsen sitä, vaikka tietysti se on viisainta. Molemminpuolista hyötymistä.

Pelasin tuossa lapsuuteni vanhaa rallipeliä Offroadia onnellisesti, sekä toista DOS-peliä, Fool’s Errandia, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Valon päässä alkaa näkyä tunnelia josta kulkea läpi onnellisena, eikun. No, kuitenkin, ranskankurssi alkoi tänään, laittoivat minut ihan perusteellisesti alkeellisempaan kahdesta ryhmästä. Viime perjantaina sain ohjeen avulla kryptattua linuxini, joten nyt en pelkää enää läppärin pöllityksi tulemista niin kovasti.

Tänään sain opiskelijakortin, joten huomenna saatan saada ruokaa jopa ekaa kertaa yliopistoravintolasta, joita kuulemma on Saulcyn saarella kolme. Käytännön tasolla opiskelijaruoan saaminen on hiton tärkeätä koska se vapauttaa huolehtimasta kaukana olevaan ruokakauppaan matkustamisesta koko ajan.

Kuitenkin vielä tärkeämpää on se, että opiskelijakortin saaminen merkitsee vapautta loputtomalta tuntuneesta byrokratiasta: olen ERASMUS-opiskelija joten maksan vuokrani ja teen enää jonkun opintosuunnitelman, jota minun ei tarvitse enää edes noudattaa, ja tämä takaa onnellisen elämisen rauhassa seuraaviksi ~10 kuukaudeksi. On jännittävää, että kun käytännön asiat alkavat hoitua, todella ainakin nyt hetkellisesti koen itseni täällä paljon vapaammaksi kuin Suomessa. Ehkä ehdollistumat, joita olen tullut enemmän tai vähemmän tiedostaen rakennelleeksi suomeen, menettävät täällä voimansa. Keskityn juuri niihin asioihin, jotka koen tärkeiksi, ja silloin kun en jaksa, otan iisisti ja elän hitaasti, syön ja olen ystävien kanssa. Herrani Jeesus, tämä tuntuisi nyt onnelta, saisinks?

Tärkeintä kuitenkin on, että sain tänään otettua vähän kiinni taas siitä, että minulla on itselläni piuhat käsissä elämästäni, siitä, mitä olen täällä tekemässä. Se tapahtui taas vanhan uskotun Thinkingrockin seurassa, ja nyt on aika hyvin seuraavan vuoden projekteja saatu karsittua niin, että voin keskittyä oleelliseen. Etunenässä tämä tarkoittaa uskon pohtimista, psykologian opiskelua sen verran kuin koen oleelliseksi tässä kohtaa, ja gradun kirjoittelua, sekä Quizin hiomista julkaisukuntoon. Juu, kyllä tässä hommaa riittää.

Sosiaalinen elämä näyttää jo suhteellisen lupaavalta, uskallan toivoa, että oikeaa ystävyyttä syntyy pikku hiljaa ainakin jonkun näistä kanssa, joihin olen tutustunut. Kello on maanantai-ilta ja monta, ja aion pian naukata viimeisen tilkan kolmen euron ruokakauppapunaviintäni jotta pääsen flunssaltani uneen.

Kuitenkin tyynyni on huono, eikä minulla ole polkupyörää. Kinusin, että isi toisi parin viikon päästä olevalla messumatkallaan Frankfurtiin mukanaan rullaluistimeni.

00:04:46 <@pilpi> näin täänään yli 12 kuumailmapalloa huoneeni ikkunasta
…
00:04:55 <@X> pilpi: aika monta!
00:05:12 <@pilpi> tai siis niin monta yhtaikaa!
00:05:19 <@pilpi> tais olla vielä pari
00:05:38 <@pilpi> hauskinta oli
00:05:47 <@pilpi> että parissa pallossa luki vaan PMS isolla eikä muuta
00:05:55 <@pilpi> http://www.mairie-metz.fr/metz2/evenement/mongolfiade/index.php
00:06:02 <@pilpi> ilmeisesti toi meneillään
00:06:41 <@Y> :o
00:07:16 <@pilpi> http://tout-metz.com/montgolfiades-metz-08.php

Joo, pääsin tosiaan tämmöiseen laina-wlaniin. Tiedä sitten, onko täälläkin wlanin lainaaminen laitonta, niinku Suomessa.

Oon puhunu niin paljon huonoa ranskaa ja änkyttäny ja pyytäny puhumaa hitaammin ja silti jäänyt ymmärtämättä, että oksettaa. Toisaalta, yllättävän moni asia on silti hoitunu ilman englantia.

Äiti soitti päivällä. Oli yllättävän kivaa jutella.

Näin saksalaisia tuttujani aamulla, mutta aiemmin ystävällinen tyttö on muuttunut kovan oloiseksi, ja aiemmin kovin ujon oloinen tyttö ystävälliseksi. Olin etsimässä heidät tänään tavatessani ruokakauppaa, ja he muistuttivat että on Lidl jossain. Muistin sen eilisellä iltakävelyllä löytäneenikin, mutta tulin vahingossa neuvoneeksi heille sen olevan eri paikassa kartasta kuin se oikeasti on.

Sain ostettua jääkaappiin mm. hyvää leipää, pahaa viiniä, paljon jugurttia ja mehumaitojuomaa. Lisäksi sain kattilan ja kaksi mukia. Hedelmien ym. kanssa maksoi n. 40€ koko lysti, eli keskustassa shoppailu tosiaan on kallista. Bussilla pitäisi kuulemma mennä johonkin normisupermarkettiin johonkin kauas. Ilmeisesti yliopisto-opiskelijat syövät sitten lähinnä kampuksen ravintolassa, joka näyttikin olevan auki suunnilleen 11-13 ja 18-20 tms. Lautasia tai syömäaseita ei vielä ole…

Illemmalla, sen jälkeen kuin yliopiston kv-toimistolla ilmoittivat että yliopistoilmoittautumiseni oli jäänyt melkoisen puolitiehen (…), tapasin asuntolan keittiössä tosi mukavan tunisialaisen kaverin. Se puhui paljon parempaa ranskaa kuin minä - tosin on ollutkin täällä jo vuoden, ja näyttää kyllä tunisiakin olleen reippaat 70 vuotta Ranskan vallassa että ehkä ne hiukan puhuu sielläkin. Tosin turvauduttiin myös englantiin, joka taas sujui minulta paremmin ja se antoi vähän hengähdystä, etten ole ainoa ihminen maailmassa joka EI OSAA PUHUA. Puhuttiin niitä näitä kielistä ja opiskeluista ja asuntolaelämästä. Selvisi, että sen huone on mun huonetta vastapäätä, ja että tänne pitää ostaa omat siivousvälineet.

Toivottavasti tulee vielä paljon lisää ystävyyksiä. Lisäys: Jos ylläoleva luettu vaikutti siltä, että olen kovin turhautunut, se johtuu ehkä lähinnä siitä että en ole jaksanut hankkia kauheasti ihmiskontakteja vielä. Perimmiltään olen onnellinen siitä, että olen täällä ja olen vapaa, voin elää lähikuukausina melko huoletta. Pitää vaan saada tää käytännön elämä pelittämään kivasti ensin, vielä takeltelee vähäs.