Flee away
Olen tätä kirjoittaessa Ryanairin koneessa. Ystävät on hyvästelty ja olen saanut paljon apua vaikka keneltä.
Aamulla otin siis junan äitini luota pääkaupunkiseudulta Tampereelle. Intercityssä istuin entisessä ykkösluokan vaunussa olevaan paikkaan, ja varmistin siellä olevalta nuorelta mieheltä vielä, ettei kyseessä ollut ykkösluokka. Kaveri sanoi, ettei tiennyt.
Asetuttuani hän aloitti keskustelun ja päädyimme puhumaan hänen matkastaan, jolta hän oli juuri palannut, ja pikku hiljaa mm. Oscar Wildestä, Kierkegaardista, Hellstenistä ja de Mellosta, ja uskonnosta. Oli mukavaa puhua uskosta avoimesti välillä miespuolisen kanssa, ja sanoinkin tämän hänelle. Kaikenkaikkiaan hyvin virkistävä alku potentiaalisesti hyvin stressaavalle päivälle.
Jussi tuli lounaalle kanssani yliopistolle ja vei pyöräni säilöön talonsa varastoon. Pitää ehkä vielä lähettää IS-listille tieto siitä, niin saa joku vaihtari sen käyttöönsä.
Sain vanhan pöytäkoneenkin viime tingassa myytyä samaan naurettavaan hintaan, jota siitä pyysin. Heli kuskasi tässä vaiheessa autollaan. Tärkeintä on, että pääsin eroon. Ostaja sattui lopulta olemaan ystäväni Annin ranskalainen kämppis. Toivottavasti mikään ei hajonnut kuljetuksessa.
Viime tingassa sain vielä englanninkielisen todistuksen vakuutuksistani - CROUS, ranskalainen opiskelija-asuntosäätiö tahtoi ne ranskaksi käännettyinä, mutta saa luvan kelvata tällä erää.
Hashem tuli kuskaamaan minua kentälle. Hänen GPS-laitteessansa ilmeisesti oleva Windows kaatuili vähän alkumatkasta, mutta pääsimme Pirkkalan lentokentälle onnellisesti.
Lentokentällä söhläyspotentiaalini toteutui melkoisella voimalla. Laukkuni tiesin olevan ylipainoinen ja maksoin neljästä kilostani 60 euroa. Mutta käsimatkatavaroita en ollut tullut punninneeksi. Ryanairin ei-niin-kovin-miellyttävä varausjärjestelmä ei ainakaan kovin isoilla kirjaimilla sanonut, että niille on 10 kilon painoraja.
Kysyin check-in -virkailijalta luovuttaessani matkalaukkuni ruumaan, onko käsimatkatavarani ok. Virkailija totesi, että tuon kokoinen ja yksi kappale, pitäisi olla ok. Maksoin matkalaukkuni lisäkiloista ja pistin sen matkalleen ruumaan, joskaan en muistanut tehdä sitä ilman eri huomautusta. Kun pääsin turvatarkastukseen, virkailija ohjasi minut käsimatkatavaroideni noin neljän kilon ylipainon takia takaisin check-iniin.
Check-inissä taas. Valitin, että aiempi virkailija oli sanonut laukkuni olevan OK ja että matkalaukkuni meni jo ruumaan. Tämä toinen check-in -virkailija päätti antaa reppuni mennä ruumaan ilman lisämaksua (ts. yhteensä 8 kilon ylitys matkatavaroissa maksoi minulle lopulta vain neljän kilon verran, jee), mutta jos haluaisin käsimatkatavaroita, ne pitäisi edelleen olla yhdessä kassissa. Ei mahtanut kuin mennä ostamaan muovipussia infosta. Tämä 20 senttiä maksava muovipussi oli kuitenkin noin kolmen maitotölkin vetoinen, joten minun piti ostaa kuudella eurolla kirkkaansininen muovinen, vetoketjullinen kassi.
Turvatarkastuksessa kolmannella kerralla halusivat vielä kannettavani ja kannettavat kovalevyni ulos kassista ja vyölaukusta, koska niiden läpi ei kuulemma näy röntgenissä. Tämän jälkeen ei tarvinnutkaan kuin odottaa aulassa hetki. Kone saapui terminaalin eteen ja nautin viimeiset henkäykset Suomen ilmaa. Harmi, että kamerani jäi ruumaan menneeseen reppuuni. Toivottavasti eivät hajota sitä, vaikka matkatavaravakuutus minulla onkin.
Tags: matka