Topic for #väsyneet: TODELLA hämmentävää!!! ->  http://www.youtube.com/watch?v=VjE0Kdfos4Y

Jag tycker så också!

Fool’s Garden: Suzy <3

En ollu tajunnu, että sille on viteo tehty, biisistä oon pitäny pidempäänki. Muitakin kyseisen porukan videoita nautin ilolla sieltä.

Eile oltii Mauden, Mathilden ja Christophin kanssa “metal-keikalla”. Minusta tuo oli kyllä kovin poprokkia tai korkeintaan hardrokkia metalliksi (aiheen asiantuntijat korjatkoon). Löysin siellä esiintyvän Mypolluxin Coffre à Souhaits -biisin etukäteen, joten päätin mennä mukaan ilmaiskeikalle - mistään kovemmasta metalista tuskin olisin nauttinut. Lopulta toinen bändi, jonka nimeä en ole vielä vaivautunut selvittämään, oli parempi.

Ajattelin ottaa tulevan viikon GTD:n ja de Mellon syventämiseen, nyt kun sain yhden ranskan aineen kirjoitettua niin ei paina sekään.

Totuudesta ei voi puhua, voi puhua vain totuuden esteistä on usein mystikkojen, ja myös de Mellon, suusta kuultu lause. Eipä sillä kai sinänsä väliä, mutta en ole ihan varma, olenko sen kanssa samaa mieltä. Onko kaikki viisaus sitten totuuden esteistä puhumista, tai olivatko Jeesuksen sanat vain sitä, tai onko humanistinen ymmärrys tai insinöörien sitä? Ehkä halveksun staattisia faktoja vähän liikaakin, enkä vaivaudu muistamaan paljon mitään mikä ei tunnu oleelliselta, elämässä kiinni olevalta.

Silti koen tämän vapauttavana: en ole vangittu etsimään mitään staattista totuutta ja voin suhtautua entistä vähemmän vakavasti liian varmoin julistuksin uskostaan puhuvien ajatuksiin. Silti: Elämä on dynaamista, ja juuri siinä vaikkapa Jeesuksen sanat kaikessa elämänmakuisuudessaan ovat edelleen relevantteja? Pysyä uskollisena Jumalalle, jota ei ymmärrä, taantumatta yksisilmäisyyteen…

Parisuhteet on jänniä asioita. Pysyttelen vielä kaukana, koen entistä enemmän, että ehkä juuri se ajattelun vapaus, epävarmuus, tila jota palavasti kaipaan ja jota yritän jaella ympärilleni, on minussa myös vaikein asia. (Jos tämä, epävarmuus, on eksyksissä oloa, niin olenpahan sitten todella syvästi - minusta kumminkin näyttää enemmänkin siltä, että tämä on mitä erilaisimpiin eksymisiin itsensä väkisin sitomisen välttämistä.)

Ja pelkään jotenkin, että kaikki on sekavaa kaikissa parisuhteissa, mutta ehkä olen vain sattunut kokemaan sitä tähänastisissa liikaa. Ei se ole minussa, se on ollut välillämme. Sekoittumista se on ainakin paljon: jos olen liian lähellä toista, on haaste pitää myös omasta, erillisestä identiteetistä kiinni. Kommunikaatiotaidot, kielitaidot, yhteensopivuus ja erikseen vielä parisuhdetaidot, äh äh äh, parisuhdeliike-elämää.

En ymmärrä lojaalisuutta, joten miten voisin sitoutua? Silti käytännössä koen sitoutuvani ihmisiin. Ja ainakin teoriassa: jään tähän, koska tässä on hyvä, ja (jos tunnen itseni) mitä pidemmäksi jään, sitä varmemmalta näyttää, että olen tässä siihen asti, kunnes kuolet tai kuolen. En ymmärrä lupauksia, koska ne eivät tuo mitään todellista turvaa: mistä minä kuitenkaan tiedän, minkälainen ihminen olen kymmenen vuoden kuluttua, tai mihin minua kutsutaan, ja mistä sinä voit sitä myöskään tietää? Vai merkitsisikö lupauksesi pysyä kanssani sitä, että jätät elämättä, jos se on ristiriidassa lähellä olemisen kanssa? En minä sellaista halua pyytää.

Ja nautiskelen vielä Danielin kirjoitusten seassa olevasta Suvaitsevaisuudesta (PDF 253 kt).

Tänään olen ylpeä siitä, että sain mentyä psykologian luennolle. Sängystä nouseminen oli extravaikeaa, koska eilinen Woody Allen -ilta leffateatterissa sai aikaan masennusta. Vicky Christina Barcelona oli kiva, sen jälkeen tullut Matchpoint vähemmän.

Suhtaudun kyseisiin psykanluentoihin tällä hetkellä kielen opiskelun kannalta. Olin menossa kliinisen psykologian luennolle, mutta salissa ei ollut ketään. Onneksi tiesin viereisessä luentosalissa olevasta toisesta psykan peruskurssista. Tänään käytiin läpi behaviorismia ja ehdollistumista, oli hauskaa kun tunsin asian jotakuinkin ennestään, niin saatoin ehkä jopa oppia kieltä siinä sitten.

Se, mikä minussa on todella arvokasta, tulee ilmi vuorovaikutuksessa, jossa on tilaa hiljaisuudelle ja ristiriidoille, hämmentymiselle, kysymyksille, ja niille persoonallisille ilmaisuille jotka siinä sattuvat tulemaan. Minä olen hidas ja hiljainen, katselija, kuuntelija. Sille on maailmassa liian vähän tilaa. Miten ottaa tilaa moiselle?

Nautin täällä siitä (sen opettelusta), että osaan toisinaan pitää kiinni omasta tavastani kulkea. Olen tajuamassa taas vähän siitä, mikä se on, ja muotoilin sen ylläolevaan asuun. Minussa on jonninverran läikkyvää luovuutta ja riehuvaa lasta, mutta lopulta palaan kuitenkin hiljaisuuteen, jossa hengaillessa rauha eli vapaus taas löytyy, jonka seurauksena voi taas olla luova. Jumala kai asustelee siellä, sitten.

Toisaalta olen jo pitkään kokenut ristiriitaa sen kanssa, että joskus minulla on tarve olla niin hidas ja niin hiljainen, että sosiaalisissa tilanteissa ihmiset kokevat sen epämukavaksi. Ja toisaalta se ilmenee joskus omanakin ahdistuksena liian ujouden muodossa. Ehkä Ranskassa vielä enemmän, vaikka ei seurassa hiljaa oleminen ehkä niin oudoksuttua ole kuin etukäteen pelkäsin. Enkä tiedä, onko siinä sitten laiskuutta - haluaisin kyllä toisaalta antaa tilaa toisille ja myös haastaa ihmisiä enemmän, mutta kai minun on vain odotettava, että kasvan.

• Metz, octobre 2008 - landscapes etc.
• Metz, octobre 2008 - adventures
  

Lisäsin viikonlopulta kuvia, ekaa kertaa koskaan feisbuukkiin. Jos olet kaverini ja kirjautuneena sisään sinne niin tuo linkki ehkä toimii, en tiedä! Jos et ole tai jos et halua koskea fb:iin pitkällä milläänkään, kommentoi tähän viestiin että haluaisit kuvat nähdä ja jätä sähköpostiosoitteesi viestiin. Osoite ei tule näkyviin julkisesti, mutta minä saan sen ja voin lähettää kuvien osoitteen sinulle.

Koodailin tiistaina myöhään iltaan Quizia, ja kävin syömässä yliopiston ravintolassa vähän ennen kuin se sulki kahdeksalta. Aiemmin päivällä isä soitti ja kertoi äitinsä kuolleen, minulla oli vähän vaikeuksia suhtautua asiaan. Ei ollut mitään oikeita sanoja, joten sanoin hänelle vain vääriä. Ei ole kieltä lohduttamiseen.

Tulin kotiin ja olin uupunut ja jotenkin turhautunut, kaiketi siitä, että koneella liian pitkään istuminen menee kuitenkin lopulta jotenkin maailman pakenemiseksi. Ei mitään uutta, samalla tavalla olin toki välillä maassa Suomessakin. Sinällään olinkin saanut paljon aikaan, korjattua pari pahinta bugia. Luin vähän de Melloa, ja se auttoi taas: kehotus tiedostaa kielteisiä tunteita sai löytämään joitain paineita, joita itselleni asetan. Rauhoituttuani olin nukahtamaisillani vaatteet päällä. Havahduin hereille, ja päätin mennä nukkumaan kun kerran uni näytti tulevan. Kello oli vasta yhdeksän, ajattelin että ainakin saan sitten itseni aamulla luennolle ajoissa.

Heräsinkin sitten neljältä, ei enää nukuttanut. Söin vähän ja aloin pilatestella. Kun koko muu maailma nukkuu, tuntuu että minäkin voin olla rauhassa. Vaikka eipä minulla aikatauluja paljoa ole täällä muutenkaan, sinänsä voisin aloittaa päivän pilateksella vaikka joka päivä, mutta myöhemmin herätessä sitä on helposti kärsimättömämpi saamaan jotain konkreettisempaa aikaan. Noin puolen tunnin ohjelmaan menikin sitten kolme tuntia, kun aina vähän väliä heräsi ajatuksia, joita kirjoittelin koneelle. Ajatuksia töistä ja ihmissuhteista. Kun ajatus tuli kirjoitettua muistiin, jatkoin taas pilatesta. Nautin kun sain jotenkin vaan olla todella vapaasti, go with the flow.

Tänään on ollut kiva päivä, sain aamulla tehtyä ihan vähän pilatesta taas, syötyä kerrankin kunnon aamiaisen (ostin jääkaapin täyteen kolmioleipiä yms. kaikkea helppoa lidlistä) ja mietittyä koko elämää, mm. GTD:tä kuntoon taas. Vähän jaksanut jopa rukoilla. On paljon toivoa.