Lauantai-ilta. Kesältä viipynyt työ ei enää paina päälle. Kaipuu heilahtelee kontrollin ja vapauden välillä, usein sitä haluaisi olla enemmän turvassa, toisaalta hetkinä kuten nyt kaipaa vain irti päästämistä, jonkin raa’an elämänvoiman vapauttamista, sen tuntemista, että todella elän.

Sellaista elämää siis, että kävelen rauhassa, koska en anna kulkuni enää tulla heilutetuksi ulkoapäin. Voisi sitten sanoa, että olen mies. Sinällään edelleen hauras, mutta silti jykevä. Ei ole tarvetta puhua hänen rajoistaan kohdallaan, koska on itsestäänselvää ettei niitä parane kokeilla. Sitten pitäisi enää tietää itse, millä niitä puolustan.

En kyllä ole mihinkään sovinnaisuussääntöihin koskaan muutenkaan uskonut, ei oikeastaan ole mitään niin kauheasti, mistä vapautua. Kiltteydestä ehkä kyllä – en tiedä sitten, onko se, että olen hahmottanut uskovaksi tehnyt minusta kuitenkin kiltin, vai olenko siksi että olen kiltti päätynyt uskovaiseksi (tämä ihan riippumatta siitä, kuinka paljon perusteita Jeesukseen uskomiseen noin muuten on). Mutta enpä kyllä todellakaan hahmota, mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi.

Lopulta päivä meni sitten pitkään sängystä noustessa, ranskankurssille lyhyttä puhetta tehdessä, ozzyn kanssa kaupassa käydessä sekä syödessä. Lopulta päädyin kaljan kera virittämään tälle blogille pilpi.netiin sopivaa teemaa, sen saaminen tehdyksi on kutkuttanut jossain takaraivossa jo pidempään. Lopulta pidän melkolailla tästä TILAN JA MUODON TANSSISTA joka syntyi pilpi.netin oman ulkoasun ja wordpressin oletuksen, Kubrickin välille.

Oli hyvä viikonloppu. Hassua kyllä, vietin sen pitkälti omassa huoneessa ja Sonian huoneessa. Sonia sai viikko-pari sitten nettiyhteyden huoneeseensa ja tietäähän sen, miten siinä sitten käy. Lauantaina juttelin Helin kanssa Skypessä, plus tein Quizia. Alkaa olla aika pulkassa se “jo”, viime torstaina Tim Hunt laittoi pätchini Moodle 2.0 HEADiin. Tosin vielä on melkoisesti luvattuna semmoistakin mitä on saatava tehtyä.

Sunnuntaina hengasin sitten itsekseni, paljolti GTD:tä pohtiessa. Näyttää olevan nyt (öhm, heti kuulumisten blogittamisen jälkeen) se hetki, että tuunaan sen ns. lopulliseen ns. vakaaseen tilaan. Saas nähdä. Hidasta on tämä oppiminen.

Alla vähän irkissä selitettyä.

12:03:54 <@pilpi> täälä tuli lunta eilen
12:04:13 <@pilpi> kun olin kävelyllä joku heitti autosta lumipallon eilen suoraan mahaan
12:04:29 <@pilpi> vähä ilmat pihalla kävi
12:04:43 <@pilpi> mut ku ei tiä kuka oli ni turhapa sitä velloa
12:05:00 <@pilpi> toiset ranskikset teki lumiukkoa heti eilen
12:05:13 <@pilpi> tänää aamulla oli vihree nurmi taas ja vaan rippeitä lumesta
12:05:31 <@pilpi> espanjalainen kaverini sonia täälä oli innoissaan, ei ollu eläissää nähny näi paljo lunta
12:05:46 <@pilpi> eikä tienny että pyörilleki on olemassa nastarenkaita ja jää/lumiketjuja
12:07:48 <@pilpi> tajusin tänään, että vaikka en mitään saisi aikaseksi täällä niin mikään ei silti mee hukkaan verrattuna siihen että olisin suomessa
12:08:37 <@pilpi> vaikka en oppis tippaakaa ranskaa, ni silti elelen sillai ookoosti ja vuokra on halvempi ku suomessa ikinä joten riski on aika pieni :P
12:09:12 <@pilpi> ainoo mikä harmittaa on että sosiaalinen elämä on vaikeeta, koska duunin ansiosta ei oo energiaa keskittyä tarpeeks kieleen, ja se vaikeuttaa sit sosiaalisuuttaki

Ja olen kyllä kieltäkin oppinut, tai tiedä sitten kuinka paljon siitä on rohkaistumista. Tänään kävin asuntotoimistossa 50m päästä kotitalosta, jonne postini saapui, kun Amazonista tilaamani kirja ei ole saapunut vaikka ovat jo lähettäneet sen kuulemma toistamiseen. Selitin tilanteen ja sain vastauksen, ja koko keskustelu käytiin ranskaksi. Se on minusta varsin riittävä määrä ranskaa tähän hätään, ja lisää seuraa.

Kuten tämänkin tekstin sinänsä epäoleellisesta otsikosta näkee, englanti tosin on edelleen kovin vallalla päässäni, kun siihen vertaa niin on kyllä toodella pitkä matka siihen että itselle merkityksellisiä, hauskoja tai runollisia asioita voisi luonnollisesti ilmaista ranskaksi.

Tänään matkalla kirjastolle myöhään valvotun yön jälkeen insinöörikoulu ENIMin ovella soitettiin taas danceteknoa puolen kampussaaren iloksi tai suruksi. Ne soittaa aina danceteknoa kun niillä on pileet mainostettavana tai kun ne osoittaa mieltään tms.

Tämänpäiväisen elämöinnin syy ei selvinnyt, mutta ne soitti Boten Anna -biisiä juuri kun tulin, ja tunsin hienoista huvitusta ja ylpeyttä ajatellessani että oon varmaan ainoa lähimaastossa joka ymmärtää sanat (myönnettäköön, että opettelin ne kesällä 2006 tekstityksistä, ja kirjastossa huomasin jälleen istuvan Metzin ainoan ruotsalaisen vaihtarin). Lauleskelin mukana siinä sitten vähän kävellessä ohi.

Eilen oli myös ylpeyttä, pääsin kiipeilyssä yhden vaikeimmista seinistä huipulle. Tekniikka alkaa kehittyä, siistiä. Lukaskin, joka minua varmisti (ja joka otti nämä kuvat), kiipesi samaista seinää pidemmälle kuin oli ennen päässyt.

Kiipeilyseinät Metzin Luxemburg-uimahallin lähellä

Eilen olin tuala missä vasemmalla puolella kuvaa näkyy epämääräinen valkoinen mössö, ja siitä vielä pääsin ihan huipulle asti.

Olli, kiipeämässä yhtä vaikeimmista kiipeilyseinistä

Sillä kertaa kun kuva otettiin, putosin suhteellisen pian tämän kuvan ottamisen jälkeen, mutta eilen siis huipulle tokalla yrityksellä!

Ainiin! Minnan ansiosta löysin myös Questionable Content -sarjiksen, josta oon nyt nautiskellu.

Tänään oltiin Delian kanssa uimassa lähellä olevassa uimahallissa. Delia auttoi maksamaan yliopistoliikunnan uimamaksun: Maksoin kympin ja nyt minulla on oikeus uida koko vuoden ajan ma, ti, to klo 12-14.

Uimahallissa ei ollut saunaa, jota en tosin odottanutkaan, mutta surullista silti. Pukukoppien, säilölokeroiden ja suihkujen sijainti oli hassu ja otti hetken tajuta, miten toimitaan, mutta halli sinänsä oli ihan kiva. Tosin 25m pitkän altaan toinen pää oli ärsyttävän matala, 0,75m taisi olla syvyydeltään. Uimalakki kaikille pakollinen, ja oikeastaan oli ihan kivaa kun hiukset olivat absoluuttisesti pois tieltä :).

Tänään oli melkoisen täydellinen päivä. Täydelliset päivät muodostuvat melko pitkälti pelkästään paineiden puutteesta: jos on aikaa tehdä sitä, mikä vaikuttaa minusta hyvältä, osaan nykyään useimmiten olla onnellinen. En toki ole tehokkaimmillani tällöin, mutta toisaalta onnellisuus vaatii sen, että teen jotain mielekästä. Tähän päivään mahtui paljon mielekkyyttä ilman että olin paljoakaan stressaantunut.

Tälaisena päivänä sitä on onnellinen, ettei minulla ole sen suurempaa merkitystä tässä maailmassa, paitsi yksittäisille ystäville, etten ole muuttamassa maailmaa tai uhraamassa elämääni kenellekään – paitsi Jumalalle, joka ei tunnu ilmoittavan tahtoaan kovin eksplisiittisesti. Tänään tuntuu, että osaan sittenkin olla vapaa.

Tämän päivän onnellisuutta oikeastaan petasi myös eilinen. Eilen kävin gtd:täni läpi, ja vaikka joskus epäilen onko koko homma vain lisätaakka, tällä kertaa näyttää siltä että asiat ovat todella paremmin järjestyksessä nyt, ja voin olla rauhassa, en unohtane mitään tärkeää.

Joten heräsin tänään melko rauhassa, nukuttuani pitkään mutta en liian pitkään: virkeänä. Pitkästä aikaa kirjoitin runoja: ne eivät olleet erityisen hyviä, mutta auttoivat hahmottamaan pelkojani ja suhdettani siihen ihmiseen, jonka kanssa ehkä joskus elän.

Puhuin äidin kanssa. Hän muistutti, että on isänpäivä. Soitin isälle, ja koin että suhde häneenkin on melkoisen tasapainossa.

Eilen sovin tapaamisesta ranskalaisen tytön kanssa, joka erään erasmus-opiskelijan mukaan halusi kuulemma puhua suomea. Odotin jotakuta opiskelijaa joka tarvitsisi apua, mutta tapaamani Delia osasikin suomea ihmeen hyvin. Olisin uskonut, että hän on suomalainen joka on asunut vuosikymmenen suomen ulkopuolella. Keskustelu oli kovin virkistävää.

Illalla syötiin vielä Ozzyn ja Lukasin kanssa, sekä pelattiin näiden sekä Mathilden kanssa Ozzyn ostamaa ranskankielistä korttiroolipeliä. Oli jokseenkin hupaisaa yrittää pelata peliä, jota Ozzy osasi jotenkuten pelata, Mathilden kanssa joka ymmärsi kyllä ohjeet mutta ei osannut niitä meille englanninkielentaidon puutteensa takia kommunikoida, muuta kuin jotenkuten minulle.

Myöhemmin katsoin vielä Da Vinci Coden DVD:ltä ranskaksi dubattuna, englanninkielisillä teksteillä – kielitaitoni suurin ongelma on se, että en saa selvää siitä kun ranskalaiset puhuvat, ja ajattelin tämän auttavan. Leffa itsessään ei kamalasti innostanut, vaikka oli sinänsä ihan mukavasti soljuva.

Höpäjin eri paikkoihin asioita Brysselin+Amsterdaminmatkasta, jolta palattiin eilen.

“Reissu amsterdamiin ja brysseliin oli kuluttava, koska se tapahtui ihmisten kanssa, joiden idea kivasta matkasta oli varsin eri kuin minun. Tosin vika saattaa olla siinä, että minun ideani kivasta matkasta on lähinnä olemista eikä niinkään tekemistä eikä oikeastaan välttämättä kauheasti katselemistakaan, vaan erilaisten ihmisten kohtaamista tai vain ympäristön hengittelyä. Ei nyt sinällään tyhmääkään ollut, lähinnä turhaa turisteilua ja normimatkailusäätöä, joista molemmista oon saanu tarpeekseni. No, tulipa päästettyä kaikista raskaista ajatuksista irti hetkeksi, ja se näkyy nykyhetken jaksamisessa kivasti, eläminen innostaa eri tavalla eikä näytä muuttuvan suorittamiseksi niin helpolla.”

“mut joo, brysseliin voisin mennä toisenkin kerran, siellä oli kivoja kortteleita ja semmosen härökirpparin löysin + ilmanen matkaopaskartta joka oli täynnä ihan ihme läppää ja kerto vaik mistä kivoista paikoista [joissa ei ehitty käydä]“

Päivät kuluvat ranskaa opiskellessa ja välillä myös Quiziin keskittyessä. Gradun kirjoittamiselle olisi ihan paras sauma, kunhan käytännön ohjelmointityön saisi hanskaan.  Ihmisiä pyörii ympärillä tarpeeksi jotta yksittäisten kohtaamisten epäonnistuminen ei kaada liikaa. Jotkut välittävätkin, mutta eivät liikaa.

Arki etenee hitaasti, enkä saa niin paljoa aikaan kuin toivoisin. Paljon aikaa menee oman epävarmuuden kanssa tahimiseen: mitä olen tekemässä? Kovin paljon on auki. Katselen ympärilleni ja toivon hiljaa, että jokin selkeä ovi aukeaisi, vaikka siitä ei ole suurtakaan aavistusta. Seurailen “omia” ajatuksiani ihmisen kohtaamisesta, vapaudesta, uskosta, ja ehkä löydän oman fokukseni. Silti väsyn täällä kovin nopeasti ihan vain kaikkeen tähän vapauteen, enkä osaa käyttää sitä. Liian usein kulutan vain reikää lattiaan allani. Touhuan kaikkea ns. hyödyllistä, mutta se on tyhjää suorittamista.

Alla vanhaa kirjoitusta joka jäi laittamatta ajoissa.

Isä tuli keskiviikkona 22.10. Ehdimme lähteä Lukasin autolla noutamaan häntä Luxemburgista, jonne kentältä tullut bussi oli hänet jättänyt, väärinymmärrysten takia iskä oli ymmärtänyt ettei jatkoyhteyttä enää tulisi – lopulta se tosin tuli, ja tapasimme vasta Metzissä. Olipa kuitenkin hauskaa moikata naapurivaltiota nopsaan, alle tunti taisi reissuun mennä kokonaisuudessaan.

Torstaina vierailtiin ENIM:ssä, paikallisessa insinöörikoulussa, johon onnistuin siellä opiskelevan naapurini avulla saamaan vierailukäynnin. Isä vaikutti tyytyväiseltä kun sai nähdä miten hänen työtään vastaavia hommia hoidetaan täällä. Sen lisäksi lähinnä syötiin ja käytiin leffassa, plus lauantaina seikkailtiin lähikaupunkiin Amnevilleen polku- ja moottoripyörämuseoon, joka oli lopulta minustakin ihan mielenkiintoinen. Lauantai-iltana selviteltiin vielä talviaikaan siirtymistä täällä, ja mietittiin siirtyykö kännykän kello automaattisesti ja jos se on aamulla siirtynyt niin mistä sen voi tietää. Sunnuntai-aamuna iskän lento läksi.