Laiska yö. En viitsi mennä nukkumaan vaikka olen flunssassa ja väsymys meni aikaa sitten. Tunnen, että olen rakastettu, ja se saa laiskaksi. Kaikki menee kuitenkin hyvin, jatkan vain suunnilleen näin. (Ehkä kasvan vähän, jos huvittaa.) Vaikka ei menisikään niin mitä minä sitä nyt mietin.

En minä oikeasti tätä asennetta jaksa kovin kauaa ylläpitää. Koko viikko on ollut täynnä raskaita tunteita sisällä ja ulkona, vaikka toisaalta kaikki onkin hyvin. En jaksa enää Ranskaa ja motivaatio kielenkin opiskeluun on totta puhuen aika alhaalla. Toki nautin siitä kauneudesta mitä täällä on. Tykkään edelleen ympärilläni olevista ihmisistä, mutta en yritä enää. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että niistä, joista ei ole tähän mennessä tullut läheisiä, ei varmaan tulekaan.

Tekemistä on kovin paljon koko ajan. Maanantaina kesän tulot varmistuivat Googlen Summer of Code -opiskelijahankkeessa. Nyt sitten vain tasapainotellaan kesä gradun ja duunin välillä. Ihan kuin kesällä ei riittäisi muutenkin kaikenlaista säädettävää kun on tullut oltua vähän Ranskassa. Duuni on kyllä sinänsä uskomattoman mielenkiintoista, ja ekaa kertaa arvostetaan oikeasti käytettävyysosaamistani ja koodaus jäänee suhteellisen vähälle.

Tajusin tänään, että opin ehkä tämän vuoden jälkeen arvostamaan enemmän niitä ystäviä, jotka minulla on Suomessa. Suhtautumaan niihin enemmän pysyvinä. Haluan nyt kasvattaa elämääni, kasvattaa tilaa siinä siten, että voin vahvempana toivottaa tervetulleeksi ne jotka minun elämääni annetaan. Antaa enemmän. Voi, kun voisin. Jaksaa kiinnostua siitä, enkä antautua arjen puuduttavuudelle.

Sunnuntaina käytiin Luxemburgissa. Siellä oli kaupungin keskellä semmoinen laakso, jossa oli pieni kylä! Oltiin ihmeissään siitä kauneudesta. Laitan ehkä kuvia joskus. Käytiin myös Ozzyn kanssa modernin taiteen museossa, jonne Nejib ei halunnut sisään. Ostettiin hävyttömän kalliit 4€ juomat, Ozzy fruitien (vaimikäseon) tapaisen, minä vihreän teen. Mutta ihanan rakennuksen ja valon ja tunnelman takia se oli sen arvoista. Myöhemmin tavattiin suomalainen nainen kadulla, Nejib kysyi siltä tietä ja selvisi että se on työmatkalla Suomesta. Oli mukavaa toisaalta, mutta vähän vaivaantunutta. En tajunnut edes esitellä itseäni sille.

Tänään lähetin gradun nykyisen version Saila Ovaskalle, joka graduani ohjaa. Olen ollut jotakuinkin tyytyväinen tähän asti saamaani palautteeseen. Nyt on vapaa olo, hetken tyhjennän nyt päätäni ja annan tämän flunssan laskeutua.

Etäsuhteilu Minnan kanssa on toisaalta rasittavaa ja toisaalta ihan tervettä. Kun yhteys on luotava ja ylläpidettävä pääasiassa vain sanoilla, siitä tulee ihan erilaista. Google Docs on yllättävän hyvä työkalu semmoisen pitkäjänteisemmän parisuhdekommunikaation hoitoon, muuten :).

Keskiviikkona oli suuri elämys mulle se kun opetin taas PHP:ta täällä tavatulle Sabirille, englannin ja ranskan ja suomen sekasotkulla. No enimmäkseen englanniksi. Piirreltiin kuvia paperille, että kun kirjoitat tämmöistä koodia niin näin lentelee viestit palvelimen ja käyttäjän selaimen välillä (pipareita ja sessionhallintaa opetin). Ja vitsi kun oli voitoniloinen tunne kun oikeasti jokin asia selvisi! Huomenna se tulee uudestaan, ellen sano että sori nukun flunssaa pois. Se toi mulle Suomesta neljän viljan puuroa lahjaks, oon ollu onnellisempi aamuina nyt.

Ainii, ja oon taas käyny uimassa. Kivaa on se, kun jaksaa paremmin sit. Viimeks ns. eilen torstaina. Sielläköhän sain tän flunssan. Saisivat jo keksiä täälläkin, että sauna uimahallissa on hyvä juttu! Siellä tunnen itseni ulkomaalaiseksi, mietin että millaisinkohan silmin nämä paikalliset täällä näkevät tämän paikan ja nämä ihmiset, ja minut.

Kiitän Jumalaa, vaikka välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Kuiskailen vain tai rääyn kadulla halleluujaani, vaikka olenkin nyt yksin sen kanssa, vähän samalla tavoin, kuin uskovaisten kanssa olen usein yksin hyvinkin syvälle menevien epäilysteni kanssa. Koenpa ainakin jotenkin tietäväni toisaalta, miten itse asiaan suhtaudun: missä menen suhteeni kanssa Häneen, jota voin vain toivoa oppivani tuntemaan.

Solution for daylight saving changes? It does not seem to tell which way to turn it, and when.

Why do I have to go to LinkedIn, Facebook, and Twitter to send messages? Why do people insist on using these non-standard messaging systems? If people said, “Don’t call me on the telephone — I prefer the delephone,” you would think they were crazy. For a while, this was a minor inconvenience, but now it is starting to get out of control. -readwriteweb

Nice, right? The implications of Sterling’s idea are painful for Twitter types. The connections that feel like wealth to many of us — call us the impoverished, we who treasure our smartphones and tally our Facebook friends — are in fact meager, more meager even than inflated dollars. What’s worse, these connections are liabilities that we pretend are assets. We live on the Web in these hideous conditions of overcrowding only because — it suddenly seems so obvious — we can’t afford privacy. And then, lest we confront our horror, we call this cramped ghetto our happy home! -nytimes

Matkalla kohti Moodle Moot UK 2009:a.

Olin hermostunut matkasöhellyksestä. Vaikka oli täpärällä, jopa junamatkan jälkeinen unentokkurassa Pariisissa suoritettu vaihdollinen metromatka onnistui siinä 50 minuutissa joka siihen oli. Gare de l’Est juna-asemalta bussipysäkille, jolta bussi Beauvais’n lentokentälle lähti – pääsin jopa bussiin, vaikka eivät olleet lähettäneet minulle lippua parinkaan pyynnön sähköpostitse jälkeen. Olin kuulemma laittanut sukunimen etunimikenttään ja toisinpäin internet-varauksessa (nom=sukunimi, prénom=etunimi, hämää aina vain).

Lento oli lyhyt ja kivuton, ja bussikuski East midlandsin kentältä Loughboroughiin [~lofboro] oli mukava. Hotellin löytäminen oli vähän hankalaa. Huoneessa on netti joka toimii sata kertaa paremmin kuin se joka minulle tulee Metziin asuntolaan.

Sitten nokosille huonon yönukkumisen takia, ja juttelua Minnan kanssa. Ja illalla ruoanhankintaretkelle (kellonajat Suomen ajassa):

[23:05] <pilpi> käytin äskön ekaa kertaa itsepalvelukauppamaksua
[23:06] <pilpi> mennään siihen koneelle, laitetaan ostettavien
juttujen viivakoodeja siihen lukijaan, sitten pitää laittaa kamat
sen viivakoodipöydän viereen punnitsemisasiaan
[23:07] <pilpi> sitten vasta kun on laittanu kaikki
viivakoodilukijan läpi ja maksanu niin punnitsemisasialta voi
siirtää kamat kassiin.
[23:07] <pilpi> eikä kenellekään täytynyt puhua
[23:07] <pilpi> pian on koko ihmiskunta koneilla korvattu sitten
[23:09] <pilpi> mutta oli jännää kokeilla sitä kummiskiii
[23:10] <pilpi> söin fish&chipsin ravintolassa
[23:10] <pilpi> oli tosi tylsä ruoka se.
[23:12] <pilpi> ei se pahaa ollu, se nyt vaan oli ranskiksia ja
kalaa, kumpikaa ei erityistä

Siksi piti siis ruokakaupassa käydä että tämä on halpa hotelli jossa ei saa ruokaa. Ei se kone selittänyt alkuunkaan, miksi pitää punnitsemisasialla pitää kaikki kunnes maksaa. Varmaan se halus jotenkin pitää prosessin käsissä: kun lopussa ruudullä näkyy lista asioista joita olet ostamassa (haluatko varmasti maksaa) niin käyttäjä voi verrata punnitsemisasialla olevia tavaroita siihen listaan. “Tosiaan joo, näitä olen ostamassa.” Lisäksi se kone puhui koko ajan tosi kovaan ääneen ohjeita, joista osa oli tosi hämmentäviä koneen sisäisen tilan kuvauksia, mutta joita seurasi aina selkeä käskytoimintaohje.

00:09:04 <pilpi> mä tykkään brittitelkkarista
00:09:15 <pilpi> nää on jotenkin lapsekkaita ja suoria
00:09:22 <pilpi> hyväntahtoisi
00:11:02 <pilpi> nyt on väittelyohjelma
00:11:07 <pilpi> jossa kaikilla on vaan kivaa!
00:11:22 <pilpi> voiskohan tää koskaa toimia suomessa
00:11:38 <pilpi> suomalaiset vaan heti ku joku argumentois jotain ni huutais
00:11:42 <pilpi> SÄ VAAN VIHAAT MUA

Kyseinen ohjelma oli siis nimeltään Argumental, ilmeisesti. Ja sitten seuraavassa kivasti:  “If you’re into shows where some people sing pop tunes while other people try to guess what those tunes are, let me tell you, you might  be in for a treat!” (Never Mind the Buzzcocks)