Flunssasta huolimatta siis raahasin itseni luennolle tänään. Omat arviot siitä olenko oppinut ranskaa vai en olivat taustalla kun johdanto ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutukseen alkoi. Gabriel Michel veti kurssin keskustelevalla tyylillä, ja jännitin mutta osasi myös luoda ystävällisen ilmapiirin. Yllätyksekseni oli helpohkoa osallistua jossain määrin keskusteluun ja sisältö oli kovin mielenkiintoista - perus-HCI-asiaa, mutta mutta proffa puhui siitä ergonomiana, joka minulle on vähän oudompi termi.

Edelleen kielen seuraaminen vei suuremman osan energiasta ja neljä tuntia paukutusta oli vähän liikaa, harmitti etten pystynyt olemaan enempää messissä. (Siitä, että Metz lausutaan täällä mezz, jotakuinkin kuin englannin kielen sana mess, tuottaa ihan loputtomasti puujalkavitsejä. Vähän kuin se että olen suomalainen, Finn.)

Heli lähti tänä aamuna taksilla 5:20, saatoin sen sinne. Oli onnelliset 9 päivää, vaikka tulinkin kaksi kertaa kipeäksi tuona aikana. Pääasiassa oli tilaa hengittää, katsella elämää vähän rennommin kuin mihin yleensä onnistun antamaan itselleni luvan. Nähtiin leffoja (Burn After Reading, Mona Lisa Smile, Mies vailla menneisyyttä) ja käytiin museoissa. Yksi päivä oli shoppailuakin, ja joka päivälle kyllä kehitettiin jotain varsinaista tekemistä. Mutta enimmäkseen vaan oltiin.

Konkreettisin oivallus nyt palatessa opiskelun arkitodellisuuteen (kevään eka kurssi alkaa tunnin sisään) on että hitto vie, ei mun tartte olla kotonani tässä sosiaalisessa todellisuudessa. Sitä yrittäessä (itse varsinaisesti tajuamatta) päädyin syksyllä liian monelle mutkalle. Joo, voin antaa poskipusuja ja vaihdella kuulumisia ja toivotella bon-ties-mitä sen verran kuin jaksan, mutta lopulta minusta tuntuu, että ranskalainen ystävällisyys on vähän turhan syvä suo minulle, se tuntuu teeskentelyltä käyttäytyä kuin kaikki välittäisivät kaikista, se tuntuu ahdistavalta että tila, jossa ilmaistaan ettei välitetäkään, on jotenkin häpeän värinen täällä. Se kun käytävällä joku ei tervehdikään… suomalaisille toisaalta on enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei vähänkään oudompia tervehditä, ja se siitä.

No en tiedä, ei toi nyt ihan selkeä ajatus vielä ollut kyllä.

Kuuntelen Phil Collinsia ja joka kerta kun kirjaudun Wordpressiini, mietin päivittääkö uuteen 2.7 -versioon vai ei. Tykkään tän vanhan Wordpressin simppeliydestä (mietityttää, olisiko wordpressin nerokkaana pidetty käyttöliittymätiimi nyt vähän horjahtanut), ja Phil Collins sopii harvaan tilanteeseen yhtä hyvin kuin tähän, jossa oon lähteny puolalaisten luota vähän punaviiniä päässä.

Sen jälkeen, kun olin pyytänyt heitä  opettamaan minulle mitä on puolaksi “en leiki teijän kanssa”*, päätin syystä tai toisesta puolalaisten kanssa iltaa viettäessä avata puttyn Patrycjan koneella ja mennä irkkiin. Siellä tuli mieleeni, että soitan niille Julietan musiikkia. Pian oltiinkin jo juttelemassa irkissä Julietan kanssa, joka osoittautui puolantaitoiseksi, ja puolalaiset olivat toki innoissaan. (Minäkin olin, olinhan sentään luonut tämän maagisen yhteyden.)

Tätä kirjoittaessa olen Sonian huoneessa, joka lähti tänään espanjaan. Aamupäivällä käytiin vähän joulushoppailemassa kaupungissa sen kanssa, ja sain kutsun kreikkalaiselta Karolosilta mennä Manun luokse iltaa istumaan, mutta olin liian epäsosiaalisella päällä siinä vaiheessa iltaa kun olisi pitänyt lähteä.

Juteltiin myös aiemmin päivällä Helin kanssa, joka tulee käymään täällä perjantaina. Saa nähdä mitä tästä lomasta tulee, kuinka inhimillinen onnistun olemaan itseäni kohtaan. Saa nähdä, kuinka selkeä on olo 5.1., jolloin tapahtuu seuraava yritys oikeasti osallistua kursseille tässä sosiaalisessa kulttuurissa, jossa en tunne oloani kovin kotoisaksi. Kuinka rohkea onnistun olemaan ranskisten, joiden puhetta en täysin ymmärrä, ympäröimänä, sekä kuinka kauan ja kuinka montaa kurssia jaksan seurata samalla, kuin yritän kirjoittaa gradua?

Olen tykännyt kovasti questionable content -sarjakuvasta, ja inspiroitunut jälleen monesta videosta:

• TED-konferenssi / positive psychology
• wonderingmind42:n ilmastonmuutosvideot,
• MoneyMyths
• Isle of flowers (osa 2)

*Nie bawię się z wami

Maanantai: Piti pitää puhe (exposé) ranskankurssilla ajankohtaisesta oman maan aiheesta. Höpäjin siitä että TEOSTO haluaa lisätä “kasettimaksun” usb-tikkuihin, ulkoisiin kovalevyihin ja musiikkikännyköihin. Hetken mielijohteesta päätin elävöittää esitystä piirtelemällä taululle diagrammin siitä, miten TEOSTO hyökkää raivoisasti piratismia vastaan ja miten Nokia vuorostaan hyökkää raivoisasti TEOSTOa vastaan kun yrittävät nostaa kännyköiden hintoja, yms. Oli hupaisaa, sain kurssilaiset nauramaan. Kävin leffassa - kerrankin ihan ranskaksi ilman tekstityksiä - ymmärsin juonen, mutta dialogista jäi uupumaan vielä paljon. Elämänmakuinen leffa.

Tiistai: Hoidin sekalaisia hommia GTD:stäni pois tieltä Mauden huoneessa toimivan kaverin tutun nettiyhteyden välityksellä: raportoin Thinkingrockin käytettävyysongelmista ostettuani jäsenyyden siihen, yms. Tapasin lounaalla ranskalaisen kaverin, joka oli kovin epävarma englannintaidoistaan, mutta halusi harjoitella kanssani. Oli mukavaa olla porukalla kielitaidoton, joskin eri kielten suhteen. Katsottiin leffa, liimailtiin ranskankielisiä tavaroiden nimiä kyseisiin tavaroihin huoneessani, oppimistarkoituksessa. Oli kivaa, hyvältä tuntuvaa arkea.

Keskiviikko: olen vähän kipeä. Raivokkaasti pyrin suunnittelemaan kevään opintoja ja sitä, miten saan gradun ympättyä aikatauluun. GTD on piirun verran enemmän käsissä taas, se antaa toivoa.

Lauantai-ilta. Kesältä viipynyt työ ei enää paina päälle. Kaipuu heilahtelee kontrollin ja vapauden välillä, usein sitä haluaisi olla enemmän turvassa, toisaalta hetkinä kuten nyt kaipaa vain irti päästämistä, jonkin raa’an elämänvoiman vapauttamista, sen tuntemista, että todella elän.

Sellaista elämää siis, että kävelen rauhassa, koska en anna kulkuni enää tulla heilutetuksi ulkoapäin. Voisi sitten sanoa, että olen mies. Sinällään edelleen hauras, mutta silti jykevä. Ei ole tarvetta puhua hänen rajoistaan kohdallaan, koska on itsestäänselvää ettei niitä parane kokeilla. Sitten pitäisi enää tietää itse, millä niitä puolustan.

En kyllä ole mihinkään sovinnaisuussääntöihin koskaan muutenkaan uskonut, ei oikeastaan ole mitään niin kauheasti, mistä vapautua. Kiltteydestä ehkä kyllä - en tiedä sitten, onko se, että olen hahmottanut uskovaksi tehnyt minusta kuitenkin kiltin, vai olenko siksi että olen kiltti päätynyt uskovaiseksi (tämä ihan riippumatta siitä, kuinka paljon perusteita Jeesukseen uskomiseen noin muuten on). Mutta enpä kyllä todellakaan hahmota, mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi.

Lopulta päivä meni sitten pitkään sängystä noustessa, ranskankurssille lyhyttä puhetta tehdessä, ozzyn kanssa kaupassa käydessä sekä syödessä. Lopulta päädyin kaljan kera virittämään tälle blogille pilpi.netiin sopivaa teemaa, sen saaminen tehdyksi on kutkuttanut jossain takaraivossa jo pidempään. Lopulta pidän melkolailla tästä TILAN JA MUODON TANSSISTA joka syntyi pilpi.netin oman ulkoasun ja wordpressin oletuksen, Kubrickin välille.

Oli hyvä viikonloppu. Hassua kyllä, vietin sen pitkälti omassa huoneessa ja Sonian huoneessa. Sonia sai viikko-pari sitten nettiyhteyden huoneeseensa ja tietäähän sen, miten siinä sitten käy. Lauantaina juttelin Helin kanssa Skypessä, plus tein Quizia. Alkaa olla aika pulkassa se “jo”, viime torstaina Tim Hunt laittoi pätchini Moodle 2.0 HEADiin. Tosin vielä on melkoisesti luvattuna semmoistakin mitä on saatava tehtyä.

Sunnuntaina hengasin sitten itsekseni, paljolti GTD:tä pohtiessa. Näyttää olevan nyt (öhm, heti kuulumisten blogittamisen jälkeen) se hetki, että tuunaan sen ns. lopulliseen ns. vakaaseen tilaan. Saas nähdä. Hidasta on tämä oppiminen.

Alla vähän irkissä selitettyä.

12:03:54 <@pilpi> täälä tuli lunta eilen
12:04:13 <@pilpi> kun olin kävelyllä joku heitti autosta lumipallon eilen suoraan mahaan
12:04:29 <@pilpi> vähä ilmat pihalla kävi
12:04:43 <@pilpi> mut ku ei tiä kuka oli ni turhapa sitä velloa
12:05:00 <@pilpi> toiset ranskikset teki lumiukkoa heti eilen
12:05:13 <@pilpi> tänää aamulla oli vihree nurmi taas ja vaan rippeitä lumesta
12:05:31 <@pilpi> espanjalainen kaverini sonia täälä oli innoissaan, ei ollu eläissää nähny näi paljo lunta
12:05:46 <@pilpi> eikä tienny että pyörilleki on olemassa nastarenkaita ja jää/lumiketjuja
12:07:48 <@pilpi> tajusin tänään, että vaikka en mitään saisi aikaseksi täällä niin mikään ei silti mee hukkaan verrattuna siihen että olisin suomessa
12:08:37 <@pilpi> vaikka en oppis tippaakaa ranskaa, ni silti elelen sillai ookoosti ja vuokra on halvempi ku suomessa ikinä joten riski on aika pieni :P
12:09:12 <@pilpi> ainoo mikä harmittaa on että sosiaalinen elämä on vaikeeta, koska duunin ansiosta ei oo energiaa keskittyä tarpeeks kieleen, ja se vaikeuttaa sit sosiaalisuuttaki

Ja olen kyllä kieltäkin oppinut, tai tiedä sitten kuinka paljon siitä on rohkaistumista. Tänään kävin asuntotoimistossa 50m päästä kotitalosta, jonne postini saapui, kun Amazonista tilaamani kirja ei ole saapunut vaikka ovat jo lähettäneet sen kuulemma toistamiseen. Selitin tilanteen ja sain vastauksen, ja koko keskustelu käytiin ranskaksi. Se on minusta varsin riittävä määrä ranskaa tähän hätään, ja lisää seuraa.

Kuten tämänkin tekstin sinänsä epäoleellisesta otsikosta näkee, englanti tosin on edelleen kovin vallalla päässäni, kun siihen vertaa niin on kyllä toodella pitkä matka siihen että itselle merkityksellisiä, hauskoja tai runollisia asioita voisi luonnollisesti ilmaista ranskaksi.

Tänään matkalla kirjastolle myöhään valvotun yön jälkeen insinöörikoulu ENIMin ovella soitettiin taas danceteknoa puolen kampussaaren iloksi tai suruksi. Ne soittaa aina danceteknoa kun niillä on pileet mainostettavana tai kun ne osoittaa mieltään tms.

Tämänpäiväisen elämöinnin syy ei selvinnyt, mutta ne soitti Boten Anna -biisiä juuri kun tulin, ja tunsin hienoista huvitusta ja ylpeyttä ajatellessani että oon varmaan ainoa lähimaastossa joka ymmärtää sanat (myönnettäköön, että opettelin ne kesällä 2006 tekstityksistä, ja kirjastossa huomasin jälleen istuvan Metzin ainoan ruotsalaisen vaihtarin). Lauleskelin mukana siinä sitten vähän kävellessä ohi.

Eilen oli myös ylpeyttä, pääsin kiipeilyssä yhden vaikeimmista seinistä huipulle. Tekniikka alkaa kehittyä, siistiä. Lukaskin, joka minua varmisti (ja joka otti nämä kuvat), kiipesi samaista seinää pidemmälle kuin oli ennen päässyt.

Eilen olin tuala missä vasemmalla puolella kuvaa näkyy epämääräinen valkoinen mössö, ja siitä vielä pääsin ihan huipulle asti.

Sillä kertaa kun kuva otettiin, putosin suhteellisen pian tämän kuvan ottamisen jälkeen, mutta eilen siis huipulle tokalla yrityksellä!

Ainiin! Minnan ansiosta löysin myös Questionable Content -sarjiksen, josta oon nyt nautiskellu.

Tänään oltiin Delian kanssa uimassa lähellä olevassa uimahallissa. Delia auttoi maksamaan yliopistoliikunnan uimamaksun: Maksoin kympin ja nyt minulla on oikeus uida koko vuoden ajan ma, ti, to klo 12-14.

Uimahallissa ei ollut saunaa, jota en tosin odottanutkaan, mutta surullista silti. Pukukoppien, säilölokeroiden ja suihkujen sijainti oli hassu ja otti hetken tajuta, miten toimitaan, mutta halli sinänsä oli ihan kiva. Tosin 25m pitkän altaan toinen pää oli ärsyttävän matala, 0,75m taisi olla syvyydeltään. Uimalakki kaikille pakollinen, ja oikeastaan oli ihan kivaa kun hiukset olivat absoluuttisesti pois tieltä :).

Tänään oli melkoisen täydellinen päivä. Täydelliset päivät muodostuvat melko pitkälti pelkästään paineiden puutteesta: jos on aikaa tehdä sitä, mikä vaikuttaa minusta hyvältä, osaan nykyään useimmiten olla onnellinen. En toki ole tehokkaimmillani tällöin, mutta toisaalta onnellisuus vaatii sen, että teen jotain mielekästä. Tähän päivään mahtui paljon mielekkyyttä ilman että olin paljoakaan stressaantunut.

Tälaisena päivänä sitä on onnellinen, ettei minulla ole sen suurempaa merkitystä tässä maailmassa, paitsi yksittäisille ystäville, etten ole muuttamassa maailmaa tai uhraamassa elämääni kenellekään - paitsi Jumalalle, joka ei tunnu ilmoittavan tahtoaan kovin eksplisiittisesti. Tänään tuntuu, että osaan sittenkin olla vapaa.

Tämän päivän onnellisuutta oikeastaan petasi myös eilinen. Eilen kävin gtd:täni läpi, ja vaikka joskus epäilen onko koko homma vain lisätaakka, tällä kertaa näyttää siltä että asiat ovat todella paremmin järjestyksessä nyt, ja voin olla rauhassa, en unohtane mitään tärkeää.

Joten heräsin tänään melko rauhassa, nukuttuani pitkään mutta en liian pitkään: virkeänä. Pitkästä aikaa kirjoitin runoja: ne eivät olleet erityisen hyviä, mutta auttoivat hahmottamaan pelkojani ja suhdettani siihen ihmiseen, jonka kanssa ehkä joskus elän.

Puhuin äidin kanssa. Hän muistutti, että on isänpäivä. Soitin isälle, ja koin että suhde häneenkin on melkoisen tasapainossa.

Eilen sovin tapaamisesta ranskalaisen tytön kanssa, joka erään erasmus-opiskelijan mukaan halusi kuulemma puhua suomea. Odotin jotakuta opiskelijaa joka tarvitsisi apua, mutta tapaamani Delia osasikin suomea ihmeen hyvin. Olisin uskonut, että hän on suomalainen joka on asunut vuosikymmenen suomen ulkopuolella. Keskustelu oli kovin virkistävää.

Illalla syötiin vielä Ozzyn ja Lukasin kanssa, sekä pelattiin näiden sekä Mathilden kanssa Ozzyn ostamaa ranskankielistä korttiroolipeliä. Oli jokseenkin hupaisaa yrittää pelata peliä, jota Ozzy osasi jotenkuten pelata, Mathilden kanssa joka ymmärsi kyllä ohjeet mutta ei osannut niitä meille englanninkielentaidon puutteensa takia kommunikoida, muuta kuin jotenkuten minulle.

Myöhemmin katsoin vielä Da Vinci Coden DVD:ltä ranskaksi dubattuna, englanninkielisillä teksteillä - kielitaitoni suurin ongelma on se, että en saa selvää siitä kun ranskalaiset puhuvat, ja ajattelin tämän auttavan. Leffa itsessään ei kamalasti innostanut, vaikka oli sinänsä ihan mukavasti soljuva.

Höpäjin eri paikkoihin asioita Brysselin+Amsterdaminmatkasta, jolta palattiin eilen.

“Reissu amsterdamiin ja brysseliin oli kuluttava, koska se tapahtui ihmisten kanssa, joiden idea kivasta matkasta oli varsin eri kuin minun. Tosin vika saattaa olla siinä, että minun ideani kivasta matkasta on lähinnä olemista eikä niinkään tekemistä eikä oikeastaan välttämättä kauheasti katselemistakaan, vaan erilaisten ihmisten kohtaamista tai vain ympäristön hengittelyä. Ei nyt sinällään tyhmääkään ollut, lähinnä turhaa turisteilua ja normimatkailusäätöä, joista molemmista oon saanu tarpeekseni. No, tulipa päästettyä kaikista raskaista ajatuksista irti hetkeksi, ja se näkyy nykyhetken jaksamisessa kivasti, eläminen innostaa eri tavalla eikä näytä muuttuvan suorittamiseksi niin helpolla.”

“mut joo, brysseliin voisin mennä toisenkin kerran, siellä oli kivoja kortteleita ja semmosen härökirpparin löysin + ilmanen matkaopaskartta joka oli täynnä ihan ihme läppää ja kerto vaik mistä kivoista paikoista [joissa ei ehitty käydä]“