Kirjottelin Erasmus-matkakertomuksen, tai kokosin kaikkea mitä tänne olen kirjoitellut. Tuleepahan sitten nekin rahat sieltä toivottavasti. Haha, osoittaakseni kuinka ranskantaidot olivat kohentuneet tuli sitten unohdettua sinne kirjoitusvire jos toinenkin! Löydätkö?
Erasmus-matkakertomus:
Laiska yö. En viitsi mennä nukkumaan vaikka olen flunssassa ja väsymys meni aikaa sitten. Tunnen, että olen rakastettu, ja se saa laiskaksi. Kaikki menee kuitenkin hyvin, jatkan vain suunnilleen näin. (Ehkä kasvan vähän, jos huvittaa.) Vaikka ei menisikään niin mitä minä sitä nyt mietin.
En minä oikeasti tätä asennetta jaksa kovin kauaa ylläpitää. Koko viikko on ollut täynnä raskaita tunteita sisällä ja ulkona, vaikka toisaalta kaikki onkin hyvin. En jaksa enää Ranskaa ja motivaatio kielenkin opiskeluun on totta puhuen aika alhaalla. Toki nautin siitä kauneudesta mitä täällä on. Tykkään edelleen ympärilläni olevista ihmisistä, mutta en yritä enää. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että niistä, joista ei ole tähän mennessä tullut läheisiä, ei varmaan tulekaan.
Tekemistä on kovin paljon koko ajan. Maanantaina kesän tulot varmistuivat Googlen Summer of Code -opiskelijahankkeessa. Nyt sitten vain tasapainotellaan kesä gradun ja duunin välillä. Ihan kuin kesällä ei riittäisi muutenkin kaikenlaista säädettävää kun on tullut oltua vähän Ranskassa. Duuni on kyllä sinänsä uskomattoman mielenkiintoista, ja ekaa kertaa arvostetaan oikeasti käytettävyysosaamistani ja koodaus jäänee suhteellisen vähälle.
Tajusin tänään, että opin ehkä tämän vuoden jälkeen arvostamaan enemmän niitä ystäviä, jotka minulla on Suomessa. Suhtautumaan niihin enemmän pysyvinä. Haluan nyt kasvattaa elämääni, kasvattaa tilaa siinä siten, että voin vahvempana toivottaa tervetulleeksi ne jotka minun elämääni annetaan. Antaa enemmän. Voi, kun voisin. Jaksaa kiinnostua siitä, enkä antautua arjen puuduttavuudelle.
Sunnuntaina käytiin Luxemburgissa. Siellä oli kaupungin keskellä semmoinen laakso, jossa oli pieni kylä! Oltiin ihmeissään siitä kauneudesta. Laitan ehkä kuvia joskus. Käytiin myös Ozzyn kanssa modernin taiteen museossa, jonne Nejib ei halunnut sisään. Ostettiin hävyttömän kalliit 4€ juomat, Ozzy fruitien (vaimikäseon) tapaisen, minä vihreän teen. Mutta ihanan rakennuksen ja valon ja tunnelman takia se oli sen arvoista. Myöhemmin tavattiin suomalainen nainen kadulla, Nejib kysyi siltä tietä ja selvisi että se on työmatkalla Suomesta. Oli mukavaa toisaalta, mutta vähän vaivaantunutta. En tajunnut edes esitellä itseäni sille.
Tänään lähetin gradun nykyisen version Saila Ovaskalle, joka graduani ohjaa. Olen ollut jotakuinkin tyytyväinen tähän asti saamaani palautteeseen. Nyt on vapaa olo, hetken tyhjennän nyt päätäni ja annan tämän flunssan laskeutua.
Etäsuhteilu Minnan kanssa on toisaalta rasittavaa ja toisaalta ihan tervettä. Kun yhteys on luotava ja ylläpidettävä pääasiassa vain sanoilla, siitä tulee ihan erilaista. Google Docs on yllättävän hyvä työkalu semmoisen pitkäjänteisemmän parisuhdekommunikaation hoitoon, muuten :).
Keskiviikkona oli suuri elämys mulle se kun opetin taas PHP:ta täällä tavatulle Sabirille, englannin ja ranskan ja suomen sekasotkulla. No enimmäkseen englanniksi. Piirreltiin kuvia paperille, että kun kirjoitat tämmöistä koodia niin näin lentelee viestit palvelimen ja käyttäjän selaimen välillä (pipareita ja sessionhallintaa opetin). Ja vitsi kun oli voitoniloinen tunne kun oikeasti jokin asia selvisi! Huomenna se tulee uudestaan, ellen sano että sori nukun flunssaa pois. Se toi mulle Suomesta neljän viljan puuroa lahjaks, oon ollu onnellisempi aamuina nyt.
Ainii, ja oon taas käyny uimassa. Kivaa on se, kun jaksaa paremmin sit. Viimeks ns. eilen torstaina. Sielläköhän sain tän flunssan. Saisivat jo keksiä täälläkin, että sauna uimahallissa on hyvä juttu! Siellä tunnen itseni ulkomaalaiseksi, mietin että millaisinkohan silmin nämä paikalliset täällä näkevät tämän paikan ja nämä ihmiset, ja minut.
Kiitän Jumalaa, vaikka välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Kuiskailen vain tai rääyn kadulla halleluujaani, vaikka olenkin nyt yksin sen kanssa, vähän samalla tavoin, kuin uskovaisten kanssa olen usein yksin hyvinkin syvälle menevien epäilysteni kanssa. Koenpa ainakin jotenkin tietäväni toisaalta, miten itse asiaan suhtaudun: missä menen suhteeni kanssa Häneen, jota voin vain toivoa oppivani tuntemaan.
Matkalla kohti Moodle Moot UK 2009:a.
Olin hermostunut matkasöhellyksestä. Vaikka oli täpärällä, jopa junamatkan jälkeinen unentokkurassa Pariisissa suoritettu vaihdollinen metromatka onnistui siinä 50 minuutissa joka siihen oli. Gare de l’Est juna-asemalta bussipysäkille, jolta bussi Beauvais’n lentokentälle lähti – pääsin jopa bussiin, vaikka eivät olleet lähettäneet minulle lippua parinkaan pyynnön sähköpostitse jälkeen. Olin kuulemma laittanut sukunimen etunimikenttään ja toisinpäin internet-varauksessa (nom=sukunimi, prénom=etunimi, hämää aina vain).
Lento oli lyhyt ja kivuton, ja bussikuski East midlandsin kentältä Loughboroughiin [~lofboro] oli mukava. Hotellin löytäminen oli vähän hankalaa. Huoneessa on netti joka toimii sata kertaa paremmin kuin se joka minulle tulee Metziin asuntolaan.
Sitten nokosille huonon yönukkumisen takia, ja juttelua Minnan kanssa. Ja illalla ruoanhankintaretkelle (kellonajat Suomen ajassa):
[23:05] <pilpi> käytin äskön ekaa kertaa itsepalvelukauppamaksua
[23:06] <pilpi> mennään siihen koneelle, laitetaan ostettavien
juttujen viivakoodeja siihen lukijaan, sitten pitää laittaa kamat
sen viivakoodipöydän viereen punnitsemisasiaan
[23:07] <pilpi> sitten vasta kun on laittanu kaikki
viivakoodilukijan läpi ja maksanu niin punnitsemisasialta voi
siirtää kamat kassiin.
[23:07] <pilpi> eikä kenellekään täytynyt puhua
[23:07] <pilpi> pian on koko ihmiskunta koneilla korvattu sitten
[23:09] <pilpi> mutta oli jännää kokeilla sitä kummiskiii
[23:10] <pilpi> söin fish&chipsin ravintolassa
[23:10] <pilpi> oli tosi tylsä ruoka se.
[23:12] <pilpi> ei se pahaa ollu, se nyt vaan oli ranskiksia ja
kalaa, kumpikaa ei erityistä
Siksi piti siis ruokakaupassa käydä että tämä on halpa hotelli jossa ei saa ruokaa. Ei se kone selittänyt alkuunkaan, miksi pitää punnitsemisasialla pitää kaikki kunnes maksaa. Varmaan se halus jotenkin pitää prosessin käsissä: kun lopussa ruudullä näkyy lista asioista joita olet ostamassa (haluatko varmasti maksaa) niin käyttäjä voi verrata punnitsemisasialla olevia tavaroita siihen listaan. “Tosiaan joo, näitä olen ostamassa.” Lisäksi se kone puhui koko ajan tosi kovaan ääneen ohjeita, joista osa oli tosi hämmentäviä koneen sisäisen tilan kuvauksia, mutta joita seurasi aina selkeä käskytoimintaohje.
00:09:04 <pilpi> mä tykkään brittitelkkarista
00:09:15 <pilpi> nää on jotenkin lapsekkaita ja suoria
00:09:22 <pilpi> hyväntahtoisi
00:11:02 <pilpi> nyt on väittelyohjelma
00:11:07 <pilpi> jossa kaikilla on vaan kivaa!
00:11:22 <pilpi> voiskohan tää koskaa toimia suomessa
00:11:38 <pilpi> suomalaiset vaan heti ku joku argumentois jotain ni huutais
00:11:42 <pilpi> SÄ VAAN VIHAAT MUA
Kyseinen ohjelma oli siis nimeltään Argumental, ilmeisesti. Ja sitten seuraavassa kivasti: “If you’re into shows where some people sing pop tunes while other people try to guess what those tunes are, let me tell you, you might be in for a treat!” (Never Mind the Buzzcocks)
Heräsin tänään ääneen. Niinku joku olis koputtanut, ovelle. Avasin oven ja siellä oli siivooja, se pyys anteeks kun äijät tekee remonttia keittiössä.
Pari minuuttia myöhemmin ovelle koputettiin taas. Tai siis ei taas, no kuitenkin. Sisään tuli kiltin oloinen vanha ranskalainen rouvashenkilö, joka sanoi:
- HEI OLEN GESTAPO (la directrice) JA TULIN RAIDAAMAAN KÄMPPÄSI NÄIN AAMUSELLA, MISSÄS KUNNOSSA TÄMÄ MIELESTÄSI ON?
- Sori tota mä just heräsin tässä, umm…
- HUI ONPAS OIKEIN KAMALASSA (lamentable) KUNNOSSA TÄMÄ, NO EN ANNA KIRJALLISTA VAROITUSTA MUTTA SUULLISEN SAAT, KAS NÄIN
- *Naurahtaa* no tota, itse asiassa…
- EI OLE HAUSKAA TÄMÄ! PERJANTAINA TULEN UUDESTAAN JA SITTEN KATSOTAAN.
- No, selv…
En ehtinyt lauseeni loppuun, kun täti sulki oven perässään. No vähän oli ehkä väritetty toi kuvaus, joo, mut periaattees. Ei se oikeasti huutanutkaan. Luin tosiaan syksyllä vuokrasopimuksesta ihmeissäni että niillä tosiaan oikeasti on oikeus tehdä tupatarkastuksia, mutta ei ennen tätä ollut osunut kohdalle.
Jäin pohtimaan tilannetta. Oli hauskaa että onnistuin suhtautumaan tätiin niin huvittuneesti, kun se yritti olla uhkaava. Onneksi olen hidas suustani (erityisesti ranskaks), olisin muuten voinut sanoa sille vaikka:
- Hei kuule. MÄ maksan TEILLE tästä kämpästä, ja tää on sitä paitsi ihan puhdas! Että jotain rotia. No vähän on kamoja kyllä pöytä täynnä, mut periaatteessa, kuvitteletteko oikeesti että siivoon vaan koko ajan tätä enkä muuta tee? Mutta kun nyt tulit kysymään mun mielipidettä, niin miksi täällä on paskat keittiöt, ettekä nettiyhteyttäkään ole vielä saaneet aikaiseksi puheista huolimatta, ja mikä läppä tää “jääkaappi” on hei?
No, onneks ei tullut viime viikolla käymään, kun Minna oli vierailemassa. Vieraiden pitäminen kämpässä kun on kielletty vuokrasopimuksessa… Oikeasti tosin, on se kiva kun meistä pidetään huolta näin rakastavasti, meidän hyväkshän ne vaan kattelee perään vähän tollai, ja kämppäkin on oikeasti kiva. Kivasti.
päivitys:
18:42:38 <pilpi> oli muuten ton aamuisen metelin ansiosta ilmestyny keittiöön ROSKIS
18:42:55 <pilpi> ilmesesti ovat kyllästyneet siihen et väki jättää roskansa sinne ja sit sulkevat keittiön
18:43:05 <pilpi> aika industrial-grade jopa
18:43:15 <pilpi> tosin pelkästään meijän kerrokseen ilmesesti :D
18:43:46 <pilpi> oltiin ongelmallisin kerros sit
Lisäksi www.talitakuum.fi tuli linjoille perjantaina. Olen ylpeä, sekä sivuista että Helistä&Sallasta.
Perjantaina tulin Suomeen viikon lomalle. Outoa ja erityisen hienoa olla lomalla näin tutussa paikassa. Stressitaso ei ole hetkeen ollut näin alhainen.
Suomalaisuuteen jurouteen on helpompi suhtautua nyt vain kulttuurin osana, helpompi olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Tämä tuntuu Minun maaltani, jossa minä tunnen säännöt eikä minun tarvitse lähtökohtaisesti suhtautua keneenkään alistuvasti tai ulkopuolisesti. Ilma on ihan erilaista, eri tuntuista, raikkaampaa. Sähköpistokkeet onkin suomessa erilaisia kuin Ranskassa, ja hätkähdyin että pitää vastata kaupassa kysymykseen “pankki vai Visa?”.
Lentokoneessa leikittiin suomalais-belgialaisen, neljävee Emman kanssa. Oli kivaa se, ja jaettiin taksi Tampereen keskustaan hänen ja vanhempiensa kanssa.
Jätä muisto jonka olemme jakaneet yhdessä, ei haittaa jos tunnet minut hyvin tai huonosti, ihan mitä vain muistat! Älä lähetä viestiä, vaan jätä tänne kommentti. Seuraavaksi, liitä tämä omiin fb-muistiinpanoihisi/blogiisi ja katso kuinka moni jättää muiston sinulle!
Aika hauska tällainen. :)
Päivitys: ilmeisesti ainakin yks ammattitaitoinen asiakaspalveluhenkilö löytyi Helsingin Osuuspankista, Tuuli Lammi taisi olla nimeltään, eka joka kuulosti siltä että pankki ottaa vastuun mokistaan. Soitti puolestani varmistaakseen, ettei ollu erääntyny luottokuntaan laskuja maksettavaksi – sotku näyttäisi pikku hiljaa selviävän.
Tarina alkaa siitä, että marras-joulukuussa havaitsin, että lisää palvelumaksuja ovat alkaneet ottaa Osuuspankissa. Oletin, että tämä johtuu siitä että olin ikääntynyt. Lähetin viestin verkkopankissa, että haluaisin sulkea toisen palvelumaksuja korottavan tilin, joka oli muutoinkin vähällä käytöllä.
Lähettivät verkkopankissa viestin – kuten aina, ilmoittamatta uudesta verkkopankissa olevasta viestistä minulle mitenkään: kertoivat, etteivät voi sulkea tiliä koska on suoraveloituksia. (Eivät toki tarjoutuneet sulkemaan suoraveloituksia.)
Etsin horror-käyttöliittymästään ja lopulta löysin, miten suoraveloitukset siirretään toiselle tilille. Lähetin uuden viestin pyytäen sulkemaan tilin, ja kertoivat, etteivät voi sulkea tiliä ilman verkkovaltakirjaa – samassa käyttöliittymässä lähettämäni, ihan yhtä vapaamuotoinen viesti joka pyysi samaa asiaa, ei kelvannut. No, lähetin verkkovaltakirjan, etsittyäni sen horror-käyttöliittymästä.
Tammikuun puolivälissä yritin kirjautua verkkopankkiin. Verkkopankki sanoi vaan että “tämä toiminto ei toimi juuri nyt” tms. Tämä toistui reilun viikon ajan. Jaha, en sitten voi maksaa laskuja. Tänään, puolentoista viikon jälkeen, sain viimein puhelimitse kiinni jonkun verkossa jätetyn soittopyynnön, äidin käynnin konttorissa, ja äidin useamman puhelun, ja vielä yhden oman lisäsoittopyyntöni, jälkeen. Pankkitäti lupas selvitellä ja soittaa mulle huomenna uudestaan.
Ennen kuin tänään en ees tienny, että itse asiassa verkkopankkitunnukset oli suljettu. Oli kuulemma Helsingin Osuuspankkiin sidottu tunnukset, ja kun lähetin valtakirjan sulkea tilin niin sulkivat tunnuksetkin kysymättä. Ja kuinkas muuten, vastuu ongelmasta vieritetään minulle: jos laskut jää maksamatta, oma on ongelmas, ei se meijän vika ole että ollaan kysymättä suljettu sulta mahollisuus maksaa ne.
Ja kaikki tämä siksi, että pankki oli ilmoittamatta alkanut veloittaa minulta palveluista, joita en käyttänyt. Jos asiakaspalveluun olisi kiinnitetty yhtään huomiota, minulta olisi vähintään kysytty, haluanko maksaa tästä palvelusta – tai kun haluan lopettaa maksamasta tyhjästä, en olisi joutunut käyttämään useampaa työtuntia tämän tavoitteen saavuttamiseen. Ottaako oikeasti kaikki tätä paskaa niskaan pankeilta nykyään?
Saa nähä. Onneks meen Suomeen 2vk päästä, tuskin tässä suurta katastrofia ehtii tapahtumaan. Ilman sitä pitäisi kai alkaa etsiä lähintä kaupunkia, jossa on suurlähetystö, jotta voin antaa valtakirjan avata verkkopankkitunnukset, joiden sulkemiseen en ole antanut valtakirjaa.
Olin sitten tänään kuuden tunnin lounaalla.
Yliopisto järkkäsi semmoisen kampanjan, Devine qui vient manger dimanche?, että ranskalaiset perheet voi ilmoittautua tarjoamaan lounasta ulkomaalaisille opiskelijoille tutustumisen merkeissä.
Perhe oli kovin kiva, ja osoittautui että niiden tytär on Tampereella opiskelemassa saman aikaa kuin minä olen täällä. Skypetettiin sen kanssa sitten.
Syömään oli yllättäen kanssa kutsuttu tsekkityttö joka osottautu asumaan mun yläkerrassa, hauskaa oli se.
Lounas koostui aperitiiveistä, (blinejä + dippiä + shampanjaa/kuoharia), pääruokana oli seitiä kastikkeessa, jälkiruokana kotitekoista Galette de Roi:ta (“kuninkaanpiiras”), jonka sisältä tsekkityttö löysi posliinisen pikku figuurin jonka perusteella todettiin että hän on nyt sitten kuningatar.
Viiniä oli tarjolla riittävästi ja tunsinkin itseni jossain vaiheessa pikkuisen humaltuneeksi. Saimme kutsun myös lähikaupungissa olevaan jazz-konserttiin.
Nyt olen ihan naatti. Viimeiset, öö, kolme päivää aikamoista sosiaalisuutta. Kivaahan se, mutta kyllä sitä tulee välillä jännittäneeksikin sen verran että vie voimat.
Eilen pidin edellämainitut kaksi esitelmää ranskaksi ergonomian kurssilla. Eivät ne mikään menestys olleet, mutta sain tyydytystä siitä että sain esitellä quiz-työtäni ja proffa sanoi että hyvä on se, vaikka ei ymmärtänytkään nimenomaisesta käyttöliittymästä ihan kamalasti välttämättä.
Kävin katsomassa postit. Sain superhienon kirjeen, tai oikeastaan multimeediateoksen, Heliltä. Esittelin sen multimeediaosuutta loppuillan aikana ranskiksille. Hitsi.
Sitten istuin ranskalaisten kanssa syömässä päivällistä. En ymmärtänyt mitään, mutta tunsin yhtä lukuunottamatta ihmiset sen verran, että tiesin heidät ystävällismielisiksi joten olin melko rentona. Ehkä sen takia että koin itseni rohkeaksi esitelmien jälkeen.
Läppä lensi ja jossain vaiheessa havaitsin että ne puhuu minusta. En siis ymmärrä vielä paljoakaan, kun ranskikset puhuu epämuodollisesti keskenänsä. Yksi kavereista kertoi sitten erikseen minulle, että oli sanonut toiselle pöydässä olevalle, että tämän toisen pitäis antaa poskipusu minulle. Mistä ikinä syystä. (Pojat ei siis anna toisilleen poskipusuja täällä, tytöt ja pojat vaan keskenänsä.) Totesin siihen, että “vas-y!” (“siitä vaan!”), ja ensimmäistä kertaa elämässäni sain ranskaksi ranskankielisen ihmisporukan nauramaan vitsilleni.
Myöhemmin illalla oltiin naapureiden kanssa kupposella, ja vaikka oli monta hetkeä kun en ymmärtänyt mistä puhuttiin, onnistuin heittämään pari letkautusta jotka sai porukan nauramaan. Kivaa semmoinen.
Tiistaina oltiin kiipeilyporukan kanssa syömässä – pitkän kaavan mukaan – ja keilaamassa. Punaviiniä ja crème fraîche -pohjainen lohipitsa. Hyvää oli. Sain parhaat pisteet kuusihenkisestä joukostamme, mutta voitto tuntui vähän tylsältä kun en jaksanut oikein tutustua ranskalaisiin seurassamme. Onneksi oli tuttu vaihtariporukka myös siinä.
Tänään on yleislakko. Vähän hiljaista on minunkin luonani.
