Mc Mane & Sarkastinen: Tampere

Lyrics:

Sanat:
Sairaan kaunis keli ulkona
Käyn ostamassa tölvin olvii turtolast
Jos haluun nähdä tuttuja monta nii
suuntaan matkani vaan koskarin ostarii
Vanhuksia, yangstereita, mäkinkulman gangstereita
vaanimassa tilaisuutta ku ois mustia panttereita
Tää on mun juttuni, mun oma bravuuri
Nyt mukaan kaikki amurin kamuni
äänittäjä, räppäri, laulaja, miksaaja
Tähtään korkeelle, voisin kiivetä Pispalaan
ja laskeutua sit tahmelan rantaa chillaamaa
yhdessä ystävien kanssa kohti iltaa ja
pimeän tullen kotiin päin, jutellaan taas
olin poissa mut en pystyny jättämään hervantaa (Herwood)
Sä voit kiertää maata ja manteretta
mut ei oo olemassa toista Tamperetta

Sä et tiedä mistä puhut (et tiedä mistä puhut)
Jos puhut Tampereesta paskaa
Joka kunnon äijä sekä neito (joka kunnon äijä ja neito)
Tätä mestaa rakastaa
Helmi terassit (helmiterassit)
Ja helmee safkaa
Käy siis myötätuuleen (käy myötätuuleen)
Äläkä Tamperetta vastaan

Ne apinat jotka ei tulee tajuu mansen kapinaa
Voi surutta pistää betonikengis juokseen ratinaan
On turhaa rupee etsiin nelilehtistä apilaa
Elämä hymyilee ku rannal halaan kultaa lapista
Syntymäpaikka Manse a.k.a Tampere
jokaiselle tuttu ku Väinämöisen kantele
Kalevala Kaleva no Tamperetta parempaa
kaupunkii etsimällä etsii saa mut meidän agenda
Vaan peittoaa Peltolammil Härmälässä keittoa
ryntään pyynikin metsien läpi Hugo Peikkona
“Mennääks metsään?” Ja näkötornii ziigaa maisemaa
Ei mikää voita Tampereen auringon paistetta
Kesällä tsillataan kymppisäkki beesii
Rannalle frendien kans notkuu ilman stressii
Jos tuut meidän tielle niin sut Tammerkoskeen tyrkkään
“Ei en mä ollu syypää”, fuck it, nyt mennää ryyppään

KERTSI

Tääl on ne kauneimmat neitoset
ja paras murre tiäksää, voihan veikkoset
Tuu pois sieltä stadista, oo ny järkevä
Mä oon Tampereella eli en siis “ylöjärvellä”
Ilmapiiri lepponen ja ilma raikasta ku sadevesi
Ha, tää on mun manchesteri
Antakaa tilaa näille hulluille äijille
ja liittykää mukaan meidän hulluille päiville

Vaikka kapinoidaan vastaan ei puhuta Kustaa Vaasasta
vaan Tampereesta, punatiilitalot, mustaa makkaraa
Tammerfesti, Manserokki, miinus viirus
Näsinneula, Tammerkoski kaulassa kiikkuu riipus
Camoon koskenrantaan ensi kesänä
Pojasta mieheks, tää lintu lensi pesästään
Metsosta Turtolaan ja takasin Tammelaan
Ei enää kiirettä kierretää Mansea

KERTSI

Astun siihen kumminkin jo kaksin jaloin, tai vaikka nelinkontin rähmälläni. Vaikka jarrut ovat edelleen päällä milloin enemmän, milloin vähemmän, kasvan ja tulen näkyväksi niissä ympyröissä, jotka ovat minulle tärkeitä. Pelkään silti jotain abstraktia hylkäävää tuomiota edelleen, koska itse näkee ainakin jotain siitä kuinka väärin on, ja kuinka paljon enemmän voisi tehdä.

Sen verran uskovaisena pysyn, että ainakin kun joku muistuttaa, voin tarrautua kuvaan siitä, että jollain mystisellä tavalla kaikki on sovitettu, vaikka en sitä näekään, ja minun olemisellani juuri niin sekaisena kuin satun olemaan, on oikeutus. Suuren osan ajasta suoritan elämää silti, enkä suostu luottamaan: haluan tehdä itse, nähdä itse, eikä nappaa luottaa siihen, että joku muu nyt sitten paremmin.

Humanistinen, Jumalaton maailmankuva on siitä mukava, että voi ajatella, ettei kukaan minun yläpuolinen ainakaan pääse nipottamaan. Toisaalta, sitten on aina omilla armoillaan, ja jos sattuu olemaan paskana niin eipä sitä armoa itselleen jaksa antaa – eikä ole alkuunkaan itsestäänselvää, että ihmisiä jotka jaksaisivat, on ympärillä.

Silti kiehtoo ajatus siitä, että voisi todella ottaa vastuun omasta ajattelustaan ja tunne-elämästään, kokonaisesti. Että ei jäisi odottaamaan armoa yläpuolelta, vaan määräisi itse, ottaisi asenteekseen olla oman reviirinsä totaalinen herra. Että ei tarvitsisi työhypoteesiin Jumalasta turvautua eikä niellä oppia siitä että meolemmeperisyntisiä-muttaJumalaonloputtomanoikeudenmukainen-jotenhäntarvitsisynnittömänuhrin-jottamevoisimmeolla-sovussahänenkanssaan, vaan todeta itse, mitä ymmärrän ja mitä en, ottaa vastuu omasta elämänpiiristäni itse ja jättää muiden huolet muille.

Näiden kahden tavan nähdä välinen jännite ei ihan heti näytä laukeavan.

Ihmissuhteet ovat edelleen aika epävakaita. Toisaalta hyväksyn sen, että ystäviä tulee ja menee – vaikka toisinaan sitä jääkin miettimään, keneen jää milloinkin haavat siitä, että ihmissuhde vain unohtuu, tai joskus tulee revityksi irralleen. Tälle rosoisuudelle tai rikkinäisyydelle tai vääryydelle, riippuen näkökulmasta josta asiaa katselee, ei oikein kukaan näytä voivan mitään. Toisaalta sitä iloitsee hetkistä kun vaikuttaa siltä että on pystynyt olemaan tueksi, kun kokee että tässä on oikea paikka minulle palvella tässä kohtaa elämää. Ehkä olen liian idealisti ja etsijä, kun täytyy jatkuvasti vaihtaa tapoja, joilla elämää katselee, ja siinä samalla ihmisiä, joiden kautta sitä tekee. En tiedä, nähdäkö siinä vääryyttä ja kuinka paljon, kaikki näyttäytyy kovin suhteellisena. Tietysti jokainen on lopulta – ainakin jossain mielessä – vastuussa itsestään.

Erasmus-matkakertomus:

• ODF (Open Document Format, tehty OpenOfficella)
  
• PDF

En minä oikeasti tätä asennetta jaksa kovin kauaa ylläpitää. Koko viikko on ollut täynnä raskaita tunteita sisällä ja ulkona, vaikka toisaalta kaikki onkin hyvin. En jaksa enää Ranskaa ja motivaatio kielenkin opiskeluun on totta puhuen aika alhaalla. Toki nautin siitä kauneudesta mitä täällä on. Tykkään edelleen ympärilläni olevista ihmisistä, mutta en yritä enää. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että niistä, joista ei ole tähän mennessä tullut läheisiä, ei varmaan tulekaan.

Tekemistä on kovin paljon koko ajan. Maanantaina kesän tulot varmistuivat Googlen Summer of Code -opiskelijahankkeessa. Nyt sitten vain tasapainotellaan kesä gradun ja duunin välillä. Ihan kuin kesällä ei riittäisi muutenkin kaikenlaista säädettävää kun on tullut oltua vähän Ranskassa. Duuni on kyllä sinänsä uskomattoman mielenkiintoista, ja ekaa kertaa arvostetaan oikeasti käytettävyysosaamistani ja koodaus jäänee suhteellisen vähälle.

Tajusin tänään, että opin ehkä tämän vuoden jälkeen arvostamaan enemmän niitä ystäviä, jotka minulla on Suomessa. Suhtautumaan niihin enemmän pysyvinä. Haluan nyt kasvattaa elämääni, kasvattaa tilaa siinä siten, että voin vahvempana toivottaa tervetulleeksi ne jotka minun elämääni annetaan. Antaa enemmän. Voi, kun voisin. Jaksaa kiinnostua siitä, enkä antautua arjen puuduttavuudelle.

Sunnuntaina käytiin Luxemburgissa. Siellä oli kaupungin keskellä semmoinen laakso, jossa oli pieni kylä! Oltiin ihmeissään siitä kauneudesta. Laitan ehkä kuvia joskus. Käytiin myös Ozzyn kanssa modernin taiteen museossa, jonne Nejib ei halunnut sisään. Ostettiin hävyttömän kalliit 4€ juomat, Ozzy fruitien (vaimikäseon) tapaisen, minä vihreän teen. Mutta ihanan rakennuksen ja valon ja tunnelman takia se oli sen arvoista. Myöhemmin tavattiin suomalainen nainen kadulla, Nejib kysyi siltä tietä ja selvisi että se on työmatkalla Suomesta. Oli mukavaa toisaalta, mutta vähän vaivaantunutta. En tajunnut edes esitellä itseäni sille.

Tänään lähetin gradun nykyisen version Saila Ovaskalle, joka graduani ohjaa. Olen ollut jotakuinkin tyytyväinen tähän asti saamaani palautteeseen. Nyt on vapaa olo, hetken tyhjennän nyt päätäni ja annan tämän flunssan laskeutua.

Etäsuhteilu Minnan kanssa on toisaalta rasittavaa ja toisaalta ihan tervettä. Kun yhteys on luotava ja ylläpidettävä pääasiassa vain sanoilla, siitä tulee ihan erilaista. Google Docs on yllättävän hyvä työkalu semmoisen pitkäjänteisemmän parisuhdekommunikaation hoitoon, muuten :).

Keskiviikkona oli suuri elämys mulle se kun opetin taas PHP:ta täällä tavatulle Sabirille, englannin ja ranskan ja suomen sekasotkulla. No enimmäkseen englanniksi. Piirreltiin kuvia paperille, että kun kirjoitat tämmöistä koodia niin näin lentelee viestit palvelimen ja käyttäjän selaimen välillä (pipareita ja sessionhallintaa opetin). Ja vitsi kun oli voitoniloinen tunne kun oikeasti jokin asia selvisi! Huomenna se tulee uudestaan, ellen sano että sori nukun flunssaa pois. Se toi mulle Suomesta neljän viljan puuroa lahjaks, oon ollu onnellisempi aamuina nyt.

Ainii, ja oon taas käyny uimassa. Kivaa on se, kun jaksaa paremmin sit. Viimeks ns. eilen torstaina. Sielläköhän sain tän flunssan. Saisivat jo keksiä täälläkin, että sauna uimahallissa on hyvä juttu! Siellä tunnen itseni ulkomaalaiseksi, mietin että millaisinkohan silmin nämä paikalliset täällä näkevät tämän paikan ja nämä ihmiset, ja minut.

Kiitän Jumalaa, vaikka välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Kuiskailen vain tai rääyn kadulla halleluujaani, vaikka olenkin nyt yksin sen kanssa, vähän samalla tavoin, kuin uskovaisten kanssa olen usein yksin hyvinkin syvälle menevien epäilysteni kanssa. Koenpa ainakin jotenkin tietäväni toisaalta, miten itse asiaan suhtaudun: missä menen suhteeni kanssa Häneen, jota voin vain toivoa oppivani tuntemaan.

Olin hermostunut matkasöhellyksestä. Vaikka oli täpärällä, jopa junamatkan jälkeinen unentokkurassa Pariisissa suoritettu vaihdollinen metromatka onnistui siinä 50 minuutissa joka siihen oli. Gare de l’Est juna-asemalta bussipysäkille, jolta bussi Beauvais’n lentokentälle lähti – pääsin jopa bussiin, vaikka eivät olleet lähettäneet minulle lippua parinkaan pyynnön sähköpostitse jälkeen. Olin kuulemma laittanut sukunimen etunimikenttään ja toisinpäin internet-varauksessa (nom=sukunimi, prénom=etunimi, hämää aina vain).

Lento oli lyhyt ja kivuton, ja bussikuski East midlandsin kentältä Loughboroughiin [~lofboro] oli mukava. Hotellin löytäminen oli vähän hankalaa. Huoneessa on netti joka toimii sata kertaa paremmin kuin se joka minulle tulee Metziin asuntolaan.

Sitten nokosille huonon yönukkumisen takia, ja juttelua Minnan kanssa. Ja illalla ruoanhankintaretkelle (kellonajat Suomen ajassa):

[23:05] <pilpi> käytin äskön ekaa kertaa itsepalvelukauppamaksua
[23:06] <pilpi> mennään siihen koneelle, laitetaan ostettavien
juttujen viivakoodeja siihen lukijaan, sitten pitää laittaa kamat
sen viivakoodipöydän viereen punnitsemisasiaan
[23:07] <pilpi> sitten vasta kun on laittanu kaikki
viivakoodilukijan läpi ja maksanu niin punnitsemisasialta voi
siirtää kamat kassiin.
[23:07] <pilpi> eikä kenellekään täytynyt puhua
[23:07] <pilpi> pian on koko ihmiskunta koneilla korvattu sitten
[23:09] <pilpi> mutta oli jännää kokeilla sitä kummiskiii
[23:10] <pilpi> söin fish&chipsin ravintolassa
[23:10] <pilpi> oli tosi tylsä ruoka se.
[23:12] <pilpi> ei se pahaa ollu, se nyt vaan oli ranskiksia ja
kalaa, kumpikaa ei erityistä

Siksi piti siis ruokakaupassa käydä että tämä on halpa hotelli jossa ei saa ruokaa. Ei se kone selittänyt alkuunkaan, miksi pitää punnitsemisasialla pitää kaikki kunnes maksaa. Varmaan se halus jotenkin pitää prosessin käsissä: kun lopussa ruudullä näkyy lista asioista joita olet ostamassa (haluatko varmasti maksaa) niin käyttäjä voi verrata punnitsemisasialla olevia tavaroita siihen listaan. “Tosiaan joo, näitä olen ostamassa.” Lisäksi se kone puhui koko ajan tosi kovaan ääneen ohjeita, joista osa oli tosi hämmentäviä koneen sisäisen tilan kuvauksia, mutta joita seurasi aina selkeä käskytoimintaohje.

00:09:04 <pilpi> mä tykkään brittitelkkarista
00:09:15 <pilpi> nää on jotenkin lapsekkaita ja suoria
00:09:22 <pilpi> hyväntahtoisi
00:11:02 <pilpi> nyt on väittelyohjelma
00:11:07 <pilpi> jossa kaikilla on vaan kivaa!
00:11:22 <pilpi> voiskohan tää koskaa toimia suomessa
00:11:38 <pilpi> suomalaiset vaan heti ku joku argumentois jotain ni huutais
00:11:42 <pilpi> SÄ VAAN VIHAAT MUA

Kyseinen ohjelma oli siis nimeltään Argumental, ilmeisesti. Ja sitten seuraavassa kivasti:  “If you’re into shows where some people sing pop tunes while other people try to guess what those tunes are, let me tell you, you might  be in for a treat!” (Never Mind the Buzzcocks)

Pari minuuttia myöhemmin ovelle koputettiin taas. Tai siis ei taas, no kuitenkin. Sisään tuli kiltin oloinen vanha ranskalainen rouvashenkilö, joka sanoi:

- HEI OLEN GESTAPO (la directrice) JA TULIN RAIDAAMAAN KÄMPPÄSI NÄIN AAMUSELLA, MISSÄS KUNNOSSA TÄMÄ MIELESTÄSI ON?
- Sori tota mä just heräsin tässä, umm…
- HUI ONPAS OIKEIN KAMALASSA (lamentable) KUNNOSSA TÄMÄ, NO EN ANNA KIRJALLISTA VAROITUSTA MUTTA SUULLISEN SAAT, KAS NÄIN
- *Naurahtaa* no tota, itse asiassa…
- EI OLE HAUSKAA TÄMÄ! PERJANTAINA TULEN UUDESTAAN JA SITTEN KATSOTAAN.
- No, selv…

En ehtinyt lauseeni loppuun, kun täti sulki oven perässään. No vähän oli ehkä väritetty toi kuvaus, joo, mut periaattees. Ei se oikeasti huutanutkaan. Luin tosiaan syksyllä vuokrasopimuksesta ihmeissäni että niillä tosiaan oikeasti on oikeus tehdä tupatarkastuksia, mutta ei ennen tätä ollut osunut kohdalle.

Jäin pohtimaan tilannetta. Oli hauskaa että onnistuin suhtautumaan tätiin niin huvittuneesti, kun se yritti olla uhkaava. Onneksi olen hidas suustani (erityisesti ranskaks), olisin muuten voinut sanoa sille vaikka:

- Hei kuule. MÄ maksan TEILLE tästä kämpästä, ja tää on sitä paitsi ihan puhdas! Että jotain rotia. No vähän on kamoja kyllä pöytä täynnä, mut periaatteessa, kuvitteletteko oikeesti että siivoon vaan koko ajan tätä enkä muuta tee?  Mutta kun nyt tulit kysymään mun mielipidettä, niin miksi täällä on paskat keittiöt, ettekä nettiyhteyttäkään ole vielä saaneet aikaiseksi puheista huolimatta, ja mikä läppä tää “jääkaappi” on hei?

No, onneks ei tullut viime viikolla käymään, kun Minna oli vierailemassa. Vieraiden pitäminen kämpässä kun on kielletty vuokrasopimuksessa… Oikeasti tosin, on se kiva kun meistä pidetään huolta näin rakastavasti, meidän hyväkshän ne vaan kattelee perään vähän tollai, ja kämppäkin on oikeasti kiva. Kivasti.

päivitys:
18:42:38 <pilpi> oli muuten ton aamuisen metelin ansiosta ilmestyny keittiöön ROSKIS
18:42:55 <pilpi> ilmesesti ovat kyllästyneet siihen et väki jättää roskansa   sinne ja sit sulkevat keittiön
18:43:05 <pilpi> aika industrial-grade jopa
18:43:15 <pilpi> tosin pelkästään meijän kerrokseen ilmesesti :D
18:43:46 <pilpi> oltiin ongelmallisin kerros sit

Lisäksi www.talitakuum.fi tuli linjoille perjantaina. Olen ylpeä, sekä sivuista että Helistä&Sallasta.

Suomalaisuuteen jurouteen on helpompi suhtautua nyt vain kulttuurin osana, helpompi olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Tämä tuntuu Minun maaltani, jossa minä tunnen säännöt eikä minun tarvitse lähtökohtaisesti suhtautua keneenkään alistuvasti tai ulkopuolisesti. Ilma on ihan erilaista, eri tuntuista, raikkaampaa. Sähköpistokkeet onkin suomessa erilaisia kuin Ranskassa, ja hätkähdyin että pitää vastata kaupassa kysymykseen “pankki vai Visa?”.

Lentokoneessa leikittiin suomalais-belgialaisen, neljävee Emman kanssa. Oli kivaa se, ja jaettiin taksi Tampereen keskustaan hänen ja vanhempiensa kanssa.

Perjantaina myös selvittelin aiemmassa tekstissä mainittuja pankkiasioita, epäonnistuin saamaan opiskelijakorttiin tarran, ja näin Minnan ja sen kavereita. Myöhemmin näin vielä Heidin. Illaksi menin ja yöksi Iikun ja Elinan luokse niiden uuteen kotiin joka oli hieno, ja oli hyvä ja rento olla.

Lauantaina käytiin kävelyllä talvisessa maisemassa ja lähetin graduraakileen uuden version. Bussissa löysin itseni miettimästä, että en voikaan puhua mitä sylki suuhun tuo kun kanssamatkustajat voi ymmärtää. Illaksi päädyin Helille, ja sitten Pispalan kirkolle myös Sallan kanssa. Oli hieno ilta, oon melkosen oma itteni Sallan ja Helin kanssa, oli hyvä olla. En oo ikinä niin paljon tanssinut kirkossa! Plus! Näin “kaikki” rakkaat siellä. Ja Plus! Pekka Simojoki tuli pitämään mulle myyntipuhetta, ostin lopulta sen/niien saksankielisen levyn, tuttuja biisejä ja alkanu saksan opiskelu taas houkutella. Ei liikaa kuitenkaan. Puhuttiin myös sen kanssa kirkkopolitiikasta ja käytettävyydestä. Jotenkin se kohtaaminen tuntui erityisen elävältä.

Sunnuntaina tehtiin Talita Kuum!in eli Helin ja Sallan weppisivuja. Niistä tulee hienot. Pelästyin kadulla kun vastaantulevat ihmiset puhuikin Suomea. Illaksi menin Minnalle, syötiin suklaakakkua ja katsottiin Ilenkin kanssa Jesus Christ Superstar, olin yllättynyt kuinka omituisella tavalla se oli hieno. Oleminen oli hyvää, läheistä, nauravaa.

Maanantaina onnistuin saamaan opiskelijakorttiin tarran, näin Krissen, toisen Sallan ja kummipoika-Juhan. Kohtaamiset olivat minusta rehellisiä ja ystävällisiä. Illaksi tulin äitin luo, junamatkalla talitakuum.fi sai muotoaan taas. Illalla juteltiin Minnan kanssa netissä syntyjä syviä. Se teki hyvää.

Eilen tein kaikkea pikkusäläjuttua, enkä oikein muista mitä kaikkea. Otettiin äitistä edustuskuvia ja käytiin ulkona, kirpeässä pakkasessa, joka tuntui yhtä aikaa kivalta ja no, tosi kylmältä. Saunoin.

Tänään olen tapellut Kelan tätien kanssa ja selvittänyt raha-asioita kuntoon. Työstä käy, mutta on ihan mukavaa tehdä äitin luona niitä. Yksin ahdistaisi.

Aika hauska tällainen. :)

Tarina alkaa siitä, että marras-joulukuussa havaitsin, että lisää palvelumaksuja ovat alkaneet ottaa Osuuspankissa. Oletin, että tämä johtuu siitä että olin ikääntynyt. Lähetin viestin verkkopankissa, että haluaisin sulkea toisen palvelumaksuja korottavan tilin, joka oli muutoinkin vähällä käytöllä.

Lähettivät verkkopankissa viestin – kuten aina, ilmoittamatta uudesta verkkopankissa olevasta viestistä minulle mitenkään: kertoivat, etteivät voi sulkea tiliä koska on suoraveloituksia. (Eivät toki tarjoutuneet  sulkemaan suoraveloituksia.)

Etsin horror-käyttöliittymästään ja lopulta löysin, miten suoraveloitukset siirretään toiselle tilille. Lähetin uuden viestin pyytäen sulkemaan tilin, ja kertoivat, etteivät voi sulkea tiliä ilman verkkovaltakirjaa – samassa käyttöliittymässä lähettämäni, ihan yhtä vapaamuotoinen viesti joka pyysi samaa asiaa, ei kelvannut. No, lähetin verkkovaltakirjan, etsittyäni sen horror-käyttöliittymästä.

Tammikuun puolivälissä yritin kirjautua verkkopankkiin. Verkkopankki sanoi vaan että “tämä toiminto ei toimi juuri nyt” tms. Tämä toistui reilun viikon ajan. Jaha, en sitten voi maksaa laskuja.  Tänään, puolentoista viikon jälkeen, sain viimein puhelimitse kiinni jonkun verkossa jätetyn soittopyynnön, äidin käynnin konttorissa, ja äidin useamman puhelun, ja vielä yhden oman lisäsoittopyyntöni, jälkeen. Pankkitäti lupas selvitellä ja soittaa mulle huomenna uudestaan.

Ennen kuin tänään en ees tienny, että itse asiassa verkkopankkitunnukset oli suljettu. Oli kuulemma Helsingin Osuuspankkiin sidottu tunnukset, ja kun lähetin valtakirjan sulkea tilin niin sulkivat tunnuksetkin kysymättä. Ja kuinkas muuten, vastuu ongelmasta vieritetään minulle: jos laskut jää maksamatta, oma on ongelmas, ei se meijän vika ole että ollaan kysymättä suljettu sulta mahollisuus maksaa ne.

Ja kaikki tämä siksi, että pankki oli ilmoittamatta alkanut veloittaa minulta palveluista, joita en käyttänyt. Jos asiakaspalveluun olisi kiinnitetty yhtään huomiota, minulta olisi vähintään kysytty, haluanko maksaa tästä palvelusta – tai kun haluan lopettaa maksamasta tyhjästä, en olisi joutunut käyttämään useampaa työtuntia tämän tavoitteen saavuttamiseen. Ottaako oikeasti kaikki tätä paskaa niskaan pankeilta nykyään?

Saa nähä. Onneks meen Suomeen 2vk päästä, tuskin tässä suurta katastrofia ehtii tapahtumaan. Ilman sitä pitäisi kai alkaa etsiä lähintä kaupunkia, jossa on suurlähetystö, jotta voin antaa valtakirjan avata verkkopankkitunnukset, joiden sulkemiseen en ole antanut valtakirjaa.