Back to the newest entries in Olli's Journal

previous entry | next entry

Vapaudesta ja uskosta

Oli tämä tyttö, joka silloin joskus oli minulle turvana, vuosia. Hän opetti minulle jotain vapaudesta (turvallisuudesta), mutta vähitellen alkoi tuntua, että ehkä vapauteni oli liikaa hänelle. Tai ehkä se oli erilaista. Ehkä, kun kasvaisimme riittävästi, ehkä sitten voisi taas katsoa silmiin suoraan ja katsella ilolla mitä Jumala on kummassakin (erikseen) tehnyt.

(Minun vapauteni kulki pelon voittamisen kautta, oman pään sekaisuuden voittamisen kautta, ihmisten hyväksynnän vastaanottamisen oppimisen kautta, nämä asiat olivat kai tytöllä jo selvempiä. Vaikka oliha hän omalla tavallaan arka ihmisten edessä hänkin.)

Sitten ei enää oltu yhdessä paljon koskaan, opin löytämään turvani ja vapauteni itsenäisemmin, opin luottamaan muihinkin ja puhumaan muidenkin ihmisten kieliä, niin että voisin vähä vähältä jakaa rakkauttani avoimemmin - halusin oppia olemaan niin avoin kuin mahdollista (saamani) rakkauden kanssa, silti loukkaamatta, lupaamatta turhia, puhumatta liikaa. Antaen tilaa. Toisaalta halusin olla myös ylikuuntelematta, taittamatta liikaa itseäni alistuneeksi: tukehduttamatta itseäni, elää vapaana, ja jos minusta oli kiinni, suostua jakamaan vapautta muillekin.

Vapaudesta tuli mulle sellainen Tärkeä asia. Oli muitakin sanoja, niinkuin luottamus ja suhde toisiin ja Iskään mikä on ylhäällä ja muualla, Jeesukseen, siihen jolla on Kristus tittelinä. Vapaus oli kuitenkin jotenkin selkein, sen ymmärti kuka tahansa ilman selittämistä, vaikkei ehkä kokonaan. Se oli tässä elämäni vaiheessa tärkein Jumalan nimi minulle, minun Herra Vapauteni taikka ihan vaan Jeesus, josta sanottiin, että vapauteen hän meidät vapautti (Gal. 5:1).

Vapaus tuntui syvenevän, sille tuli vain enemmän ulottuvuuksia, ja aloin toivoa että voisin oppia kertomaan tästä vapaudesta. Toisille ihmisille, ajattelin että vapaus oli sellainen asia, että jos SEN näyttäisi lähellä oleville, ehkä heidät saisi ymmärtämään jotain siitä, mitä uskoin (ja toivoin) olevan Jumalan sydämellä. Että koko vapaus löytyisi pohjimmiltaan siitä käsin syvimmin, että on Jeesuksen kanssa. Ehkä sitten heissä syttyisi rakkauskin, se mitä olin minäkin saanut maistaa. Sen seurauksena ei täydellistä vapauttakaan (toistenkaan ihmisten täydellistä vapautta) tarvitsisi pelätä. Ehkä sitten hetken olisi lämpimämpää täällä.

Heti aloin kyseenalaistaa näitä ajatuksia, kun ne sain ulos. Pelkäsin oman kieleni sekoittuvan, ihmisten ymmärtävän eri tavoin, katsovan, että olen naiivi, tai kysymään, että eikö siihen vapauteen voisi muutakin tietä olla kuin se Jeesus. Sitä kysymystä oli kuulunut niin paljon. Mietin, mitä siihen vastaisin. (Ei kukaan muu voisi vapauttaa ihmistä ihmisen omasta pahuudesta. Synnistä. Kaikissa muissa ihminen joutuu itse pyristelemään irti eikä koskaan vapaudu, joutuu syyttelemään itseään kun ei itse saa edistystä aikaan - vain Jeesuksen kanssa ollessa vapauden saisi ilmaiseksi.)

Olinhan Hyvin Kesken koko ajatuksen kanssa itsekin. Miten minä voisin suhtautua eri tapoihin nähdä se, mikä on oikein? (Helposti kuulemma käy niin, että joku yrittää sitten omia oikeuden ja totuuden, ja taas on vapaus hukassa; Isä vapautti myös ylpeydestä.)

Uskoin, että Jeesuksen kanssa voisin lähestyä absoluuttista oikeaa (oikeudellisuutta), silti yhtaikaa ollen niin vapaa kuin nyt yleensä itse osaan olla. Nähdä oikeus rakkautena, joka ei sitoudu muotoihin, vaan vapauttaa luovuuden. Silti ollen turvallinen, sitoutuen yhteen ainoaan Jumalaan, joka ei muutu.

Ja edelleen olin täynnä kysymyksiä. Jotenkin (en kyllä paljoa) ymmärsin sitä tanskalaista Sööreniä¹ , joka pysyi loppuun asti kai aika epävarmana. Kuitenkin kristinusko tuntui minulle monimutkaiselta asialta, liian suurelta asialta, miten uskaltaisin sitä muille tuoda, kun en sitä itsekään tuntenut, en riittävän hyvin, en kaikkia seurauksia. En nähnyt muutakaan tietä, kuin luottaa Jumalaan, tämä oli ainoa vapaus, mikä minusta oli aito. Halusin luottaa siihen koska en voinut tässä vapaudessa nähdä, ainakaan sinällään, säröjä. Mihin muuallekaan menisin? (Joh 6:68)

Ohho, löytyipä vapauteen.com tätä kirjoittaessa. Aika luterilaista (?), mutta asiaa joka tapauksessa.

 ¹Søren Kierkegaard

Tämän tekstin lisenssi on public domain: ylläolevaa kirjoitusta saa muokata, ja muutoinkin tehdä, mitä lystää. 

April 06, 2008 23:14 in nettis

Comments

No comments yet

Add comments

(Comments to entries older than 3 days are moderated. They will appear on this page once I approve their publishing. Sorry for the inconvenience.)

Your comment:

Name:
E-mail/HTTP:

Enter the string of characters appearing in the picture:
Remember Me