Kuvej photos
Reply
Tag Archives: Erasmus
Errand
Edelleen on kamalasti pieniä asioita hoidettavana. On myös paljon pieniä ihmissuhteen alkuja, ja, no, ailahtelen sen välillä, että olen niistä suohteellisen välinpitämätön, ja sen välillä, että jotenkin oikeasti välittäisin, yrittäisin rakentaa ystävyyttä ilman sen kummempaa tarkoitusta siinä. Tuntuu hassulta olla sosiaalinen vain, koska tarvitsen sitä, vaikka tietysti se on viisainta. Molemminpuolista hyötymistä.
Pelasin tuossa lapsuuteni vanhaa rallipeliä Offroadia onnellisesti, sekä toista DOS-peliä, Fool’s Errandia, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Valon päässä alkaa näkyä tunnelia josta kulkea läpi onnellisena, eikun. No, kuitenkin, ranskankurssi alkoi tänään, laittoivat minut ihan perusteellisesti alkeellisempaan kahdesta ryhmästä. Viime perjantaina sain ohjeen avulla kryptattua linuxini, joten nyt en pelkää enää läppärin pöllityksi tulemista niin kovasti.
Tänään sain opiskelijakortin, joten huomenna saatan saada ruokaa jopa ekaa kertaa yliopistoravintolasta, joita kuulemma on Saulcyn saarella kolme. Käytännön tasolla opiskelijaruoan saaminen on hiton tärkeätä koska se vapauttaa huolehtimasta kaukana olevaan ruokakauppaan matkustamisesta koko ajan.
Kuitenkin vielä tärkeämpää on se, että opiskelijakortin saaminen merkitsee vapautta loputtomalta tuntuneesta byrokratiasta: olen ERASMUS-opiskelija joten maksan vuokrani ja teen enää jonkun opintosuunnitelman, jota minun ei tarvitse enää edes noudattaa, ja tämä takaa onnellisen elämisen rauhassa seuraaviksi ~10 kuukaudeksi. On jännittävää, että kun käytännön asiat alkavat hoitua, todella ainakin nyt hetkellisesti koen itseni täällä paljon vapaammaksi kuin Suomessa. Ehkä ehdollistumat, joita olen tullut enemmän tai vähemmän tiedostaen rakennelleeksi suomeen, menettävät täällä voimansa. Keskityn juuri niihin asioihin, jotka koen tärkeiksi, ja silloin kun en jaksa, otan iisisti ja elän hitaasti, syön ja olen ystävien kanssa. Herrani Jeesus, tämä tuntuisi nyt onnelta, saisinks?
Tärkeintä kuitenkin on, että sain tänään otettua vähän kiinni taas siitä, että minulla on itselläni piuhat käsissä elämästäni, siitä, mitä olen täällä tekemässä. Se tapahtui taas vanhan uskotun Thinkingrockin seurassa, ja nyt on aika hyvin seuraavan vuoden projekteja saatu karsittua niin, että voin keskittyä oleelliseen. Etunenässä tämä tarkoittaa uskon pohtimista, psykologian opiskelua sen verran kuin koen oleelliseksi tässä kohtaa, ja gradun kirjoittelua, sekä Quizin hiomista julkaisukuntoon. Juu, kyllä tässä hommaa riittää.
Sosiaalinen elämä näyttää jo suhteellisen lupaavalta, uskallan toivoa, että oikeaa ystävyyttä syntyy pikku hiljaa ainakin jonkun näistä kanssa, joihin olen tutustunut. Kello on maanantai-ilta ja monta, ja aion pian naukata viimeisen tilkan kolmen euron ruokakauppapunaviintäni jotta pääsen flunssaltani uneen.
Kuitenkin tyynyni on huono, eikä minulla ole polkupyörää. Kinusin, että isi toisi parin viikon päästä olevalla messumatkallaan Frankfurtiin mukanaan rullaluistimeni.
sopeumautu
Kuin kala vedessä -järjestön edustaja oli järkännyt minulle hostelliin varauksen ekaksi yöksi ja oli ajoissa vastassa – tosin minibussini oli vielä puoli tuntia sitä aiemmin perillä jonkun-hotellin-jossain pihassa. Eka – ja toistaiseksi vika – poskisuudelma meni kivuttomasti ohi, moisk (no ei edes moisk) ensin oikealle ja sitten vasemmalle poskelle, eikä sitten enempiä iteraatioita sitä. En muista pitikö kukaan kiinni käsillä kenestäkään, olin väsynyt.
Kaiken Suomessa tapahtuneen stressaamisen jälkeen asiat sujuivat Metzissä vähän liiankin helposti. Ainoastaan oman kielitaitoni heikkous, huonosti nukuttu yö ja ranskalaisen “aamiaisen” (leipä, ylipaahdettu leipä marmeladilla, pähkinäsuklaatahnalla tai voilla, kahvi/kaakao/tee, mehu) jälkeinen pitkä aika ennen seuraavaa ruokailumahdollisuutta tulivat tielle.
Aamulla tulivat hakemaan minua hostellilta, ja noukkivat pari saksalaista vaihtaria kyytiin. Vaikka kuin kala vedessä -tyttö yrittikin itsepäisesti puhua ranskaa, päätyi hän ystävällisesti selittämään tärkeimmät asiat minulle myös englanniksi. Aiemmin ihmettelemäni vakuutus- ja pankkiasiat selvisivät, ja meidät pistettiin hankkimaan sekä vakuutus että pankkitili – lopulta käytännössä ilman kuluja, jännää kyllä. Vakuutus maksoi kaikkine kuluineen 42€, mutta kun pankissa avaa tilin, sille saa ilmaiseksi 40€, tai jotain, plus ilmeisesti ilmaisen USB-tikun ja carte bleun, kuten Visaa täällä kutsuvat. Hämmentävää. Sitten mentiin asuntotoimistoon ja annettiin vain näihin uusiin vakuutuksiin ja pankkitileihin liittyvät dokumentit. Koska minulla oli jo ennestään Visa, sain maksettua vuokrani ja takuumaksun samantien.
Ja nyt on sitten kiva pieni huone asuntolassa. Ja ilmeisesti chambre renovée tarkoitti tosiaan jotain, tämä on ihan aikuisten oikeasti kiva ja siisti! Kokokin on varmaan jotain 2,5m*4m, eli reilusti yli luvatun 9m2:n. Lattia on keltainen, verho on paksu, melko hyvin valotiivis, punainen. Valmiina on sänky, työpöytä, toimistotuoli, pieni jääkaappi ja oma lavuaari, sekä kaappeja ja hyllyjä ja pyörällinen laatikosto. Selvisi tosin, että yövieraita ei saa ottaa, eli jos Suomesta tulee joku käymään niin se pitää piilottaa, sanoi tämä kv-tutorintapaisemme.
Näyttää siltä, että täällä on työttömyysongelmaa – joka kai silti on aika suunnaton – ratkottu palkkaamalla väkeä vähän joka paikkaan. En oikein tiedä mistä kaikesta he ovat vastuussa (kuinka monesta talosta), mutta tällä talolla on oma talon emäntä. Ensi töiksi kun tultiin asumaan, piti käydä lista läpi ja tutkia kaikkien asioiden kunto kämpässä – sängyn, patjan, tuolin, valojen, sähkön, jääkaapin, seinien, katon, kaappien, ikkunoiden, peilin, lavuaarin, ja raportoida onko kunnossa vai onko naarmuja tai muita ongelmia. Ja tämä oli sitten todella tarkkaa hommaa. Käytännössä huomaamaton naarmu, jonka näkee vain jos katsoo todella läheltä, tuli muun muassa peilistä raportoiduksi, kuten myös pienet jäljet katossa, lattioissa, ja seinissä (Murs: traces+saleté, corbeille: cassee, tablette: abimée, …). Kaipa ne pysyvät sitten kunnossa kun on tämmöiunen psykologinen peloite, että varmasti huomaamme jos jotain sotket! Toisaalta myöskään minua tuskin tullaan syyttämään mistään mitä en ole tehnyt.
Ja on tämä kaunis kaupunki. Tosin tuo osa keskustaa minkä löysin, semmoinen mitä ulkoasultaan monissa muissa kaupungeissa ehkä kutsuttaisiin vanhaksi kaupungiksi, ei näyttänyt sisältävän paljon muuta kuin ravintoloita ja jotain turhuuskauppoja. Ruoka ei ollut halpaa, kebab-ateria – mikä tosin oli varsin runsas – maksoi vajaan 8€. Annoin sille pari euroa tippiä, en tiedä onko se tarpeetonta moisessa paikassa.
“Keittiö” on säälittävä, siellä on keittolevy ja siinä se sitten onkin. Pitänee ostaa tänne vedenkeitin. Ärsyttävää kun on näitä pieniä asioita, jotka jäivät kotiin, mutta joita ei tosin näillä hinnoilla olisi järkeä vuodeksi tänne tuodakaan – täältä ostaminen maksaa vähemmän. Pitänee yrittää löytää kirppareita. Minkä tahansa löytäminen tuntuu vaan erityisen vaikealta, aina on kynnys yrittää saada sanoja suustaan. Taidan ainakin nukkua ensi yön ennen kuin yritän mitään erityisempää.
Olen ollut niin pitkään uupunut, että tekee mieli vaan piiloutua sängyn alle vähäksi aikaa. Taidan kuitenkin lähteä kauppaan ostamaan jotain pikkuiseen jääkaappiini. Tätä ruoanhankintapolitiikkaa pitää vielä miettiä. Tällä viikolla saan toivottavasti täkäläisen opiskelijakortin, jolla kuulemma saa opiskelijaravintolasta ravintoa halvalla.
Life is an insane dream
Olen herännyt pari kertaa aiemmin, mutta kuitenkin uni maistuu vieraassa bussissa keskellä eurooppaa yllättävän hyvin. Koko homma tuntuu siltä, että olen vain silmät jossain kapselissa, jota kuljetetaan ympäriinsä, ja jostain syystä pystyn vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu. Kiitän Jumalaa siitä olosta, koska se tuntuu varsin turvalliselta. Jännittää vähän tosin se, miten tapaaminen sujuu Metzissä Comme un poisson dans l’eau:n kanssa, ja onko siellä joku edes. Tiedän vain yhden etunimen: joku Amanda… pidetäänkö toista käsillä kiinni olkapäistä kun poskisuudellaan?
Herään kesken unien. Kuski herättelee minua!
- Metz!
Kello näyttää 23:30 vaikka perillä piti olla vasta 0:40. Olen ihmeissäni, mutta kerään kamppeeni ja menen bussista ulos keskiovesta. Sataakin melko kaatamalla, vaikka edelleen on lämmin. Näen kuskin etuovella ja menen kysymään, missä ollaan, jollain kielellä. Hän osoittaa edessä olevaa pikkubussia. Minulle tulee hämärä muistikuva siitä, että ehkä jossain on voitu jotenkin ilmaista, että matkassa on vaihto. Pikkubussissa on saman flibco-firman logo, joten voin kai luottaa että tämä on ihan oikea asia. Edelleen tuntuu, että olen unessa. Bussissa on yksi, ehkä nelikymppinen mies.
- Bonjour!
- Bonjour.
- Je ne savais pas que on va changer…
Nous sommes où?
- ..?
- Nous sommes où??
- A Luxembourg.
…
Vous etez M. Savolainen?
- Oui, j’ai pensé justement que c’est le meme bus
- Non c’est pas la meme… prends la place, on part directement
. …?
- Prends la place, on part directement!
Olen saamastani ihmiskontaktista hyvilläni, jotenkin kovin hyvällä päällä. Miten ihmeessä ymmärrän näiden ihmisten puhetta näinkin hyvin?
Tätä ennen tapahtunutta: Laskeutuminen sujui hyvin, sain lentokentältä kamani. Söin 3,30e maksaneen sämpylän sulkemassa olevasta kahvilasta, onnistuin jopa tilaamaan sen ihan saksaksi! Muuten puhuin englantia (ohjeet siitä, mistä kentällä saa ruokaa + ohje bussiasemalle) tytöille, jotka seisoivat tiskillä. Lentokentällä oli myös kaksi japanilaisen oloista matkaajatyttöä, jotka hymyilivät minulle kun istahdin heidän lähelleen. Olin positiivisesti yllättynyt myös siitä, että kentällä oli paljon yleisön käyttöön tarkoitettuja pistokkeita. Limsa, joka ostin automaatista, olikin kola-appelsiinia, siitä en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta limsa-automaatin pullonsyöttömekanismi oli suhteellisen hieno. Pullo kylläkin pursui silti päälleni kun sen avasin.