Laiska yö. En viitsi mennä nukkumaan vaikka olen flunssassa ja väsymys meni aikaa sitten. Tunnen, että olen rakastettu, ja se saa laiskaksi. Kaikki menee kuitenkin hyvin, jatkan vain suunnilleen näin. (Ehkä kasvan vähän, jos huvittaa.) Vaikka ei menisikään niin mitä minä sitä nyt mietin.

En minä oikeasti tätä asennetta jaksa kovin kauaa ylläpitää. Koko viikko on ollut täynnä raskaita tunteita sisällä ja ulkona, vaikka toisaalta kaikki onkin hyvin. En jaksa enää Ranskaa ja motivaatio kielenkin opiskeluun on totta puhuen aika alhaalla. Toki nautin siitä kauneudesta mitä täällä on. Tykkään edelleen ympärilläni olevista ihmisistä, mutta en yritä enää. En koe huonoa omaatuntoa siitä, että niistä, joista ei ole tähän mennessä tullut läheisiä, ei varmaan tulekaan.

Tekemistä on kovin paljon koko ajan. Maanantaina kesän tulot varmistuivat Googlen Summer of Code -opiskelijahankkeessa. Nyt sitten vain tasapainotellaan kesä gradun ja duunin välillä. Ihan kuin kesällä ei riittäisi muutenkin kaikenlaista säädettävää kun on tullut oltua vähän Ranskassa. Duuni on kyllä sinänsä uskomattoman mielenkiintoista, ja ekaa kertaa arvostetaan oikeasti käytettävyysosaamistani ja koodaus jäänee suhteellisen vähälle.

Tajusin tänään, että opin ehkä tämän vuoden jälkeen arvostamaan enemmän niitä ystäviä, jotka minulla on Suomessa. Suhtautumaan niihin enemmän pysyvinä. Haluan nyt kasvattaa elämääni, kasvattaa tilaa siinä siten, että voin vahvempana toivottaa tervetulleeksi ne jotka minun elämääni annetaan. Antaa enemmän. Voi, kun voisin. Jaksaa kiinnostua siitä, enkä antautua arjen puuduttavuudelle.

Sunnuntaina käytiin Luxemburgissa. Siellä oli kaupungin keskellä semmoinen laakso, jossa oli pieni kylä! Oltiin ihmeissään siitä kauneudesta. Laitan ehkä kuvia joskus. Käytiin myös Ozzyn kanssa modernin taiteen museossa, jonne Nejib ei halunnut sisään. Ostettiin hävyttömän kalliit 4€ juomat, Ozzy fruitien (vaimikäseon) tapaisen, minä vihreän teen. Mutta ihanan rakennuksen ja valon ja tunnelman takia se oli sen arvoista. Myöhemmin tavattiin suomalainen nainen kadulla, Nejib kysyi siltä tietä ja selvisi että se on työmatkalla Suomesta. Oli mukavaa toisaalta, mutta vähän vaivaantunutta. En tajunnut edes esitellä itseäni sille.

Tänään lähetin gradun nykyisen version Saila Ovaskalle, joka graduani ohjaa. Olen ollut jotakuinkin tyytyväinen tähän asti saamaani palautteeseen. Nyt on vapaa olo, hetken tyhjennän nyt päätäni ja annan tämän flunssan laskeutua.

Etäsuhteilu Minnan kanssa on toisaalta rasittavaa ja toisaalta ihan tervettä. Kun yhteys on luotava ja ylläpidettävä pääasiassa vain sanoilla, siitä tulee ihan erilaista. Google Docs on yllättävän hyvä työkalu semmoisen pitkäjänteisemmän parisuhdekommunikaation hoitoon, muuten :).

Keskiviikkona oli suuri elämys mulle se kun opetin taas PHP:ta täällä tavatulle Sabirille, englannin ja ranskan ja suomen sekasotkulla. No enimmäkseen englanniksi. Piirreltiin kuvia paperille, että kun kirjoitat tämmöistä koodia niin näin lentelee viestit palvelimen ja käyttäjän selaimen välillä (pipareita ja sessionhallintaa opetin). Ja vitsi kun oli voitoniloinen tunne kun oikeasti jokin asia selvisi! Huomenna se tulee uudestaan, ellen sano että sori nukun flunssaa pois. Se toi mulle Suomesta neljän viljan puuroa lahjaks, oon ollu onnellisempi aamuina nyt.

Ainii, ja oon taas käyny uimassa. Kivaa on se, kun jaksaa paremmin sit. Viimeks ns. eilen torstaina. Sielläköhän sain tän flunssan. Saisivat jo keksiä täälläkin, että sauna uimahallissa on hyvä juttu! Siellä tunnen itseni ulkomaalaiseksi, mietin että millaisinkohan silmin nämä paikalliset täällä näkevät tämän paikan ja nämä ihmiset, ja minut.

Kiitän Jumalaa, vaikka välillä se tuntuu ristiriitaiselta. Kuiskailen vain tai rääyn kadulla halleluujaani, vaikka olenkin nyt yksin sen kanssa, vähän samalla tavoin, kuin uskovaisten kanssa olen usein yksin hyvinkin syvälle menevien epäilysteni kanssa. Koenpa ainakin jotenkin tietäväni toisaalta, miten itse asiaan suhtaudun: missä menen suhteeni kanssa Häneen, jota voin vain toivoa oppivani tuntemaan.

Tänään matkalla kirjastolle myöhään valvotun yön jälkeen insinöörikoulu ENIMin ovella soitettiin taas danceteknoa puolen kampussaaren iloksi tai suruksi. Ne soittaa aina danceteknoa kun niillä on pileet mainostettavana tai kun ne osoittaa mieltään tms.

Tämänpäiväisen elämöinnin syy ei selvinnyt, mutta ne soitti Boten Anna -biisiä juuri kun tulin, ja tunsin hienoista huvitusta ja ylpeyttä ajatellessani että oon varmaan ainoa lähimaastossa joka ymmärtää sanat (myönnettäköön, että opettelin ne kesällä 2006 tekstityksistä, ja kirjastossa huomasin jälleen istuvan Metzin ainoan ruotsalaisen vaihtarin). Lauleskelin mukana siinä sitten vähän kävellessä ohi.

Eilen oli myös ylpeyttä, pääsin kiipeilyssä yhden vaikeimmista seinistä huipulle. Tekniikka alkaa kehittyä, siistiä. Lukaskin, joka minua varmisti (ja joka otti nämä kuvat), kiipesi samaista seinää pidemmälle kuin oli ennen päässyt.

Eilen olin tuala missä vasemmalla puolella kuvaa näkyy epämääräinen valkoinen mössö, ja siitä vielä pääsin ihan huipulle asti.

Sillä kertaa kun kuva otettiin, putosin suhteellisen pian tämän kuvan ottamisen jälkeen, mutta eilen siis huipulle tokalla yrityksellä!

Ainiin! Minnan ansiosta löysin myös Questionable Content -sarjiksen, josta oon nyt nautiskellu.

Tänään oltiin Delian kanssa uimassa lähellä olevassa uimahallissa. Delia auttoi maksamaan yliopistoliikunnan uimamaksun: Maksoin kympin ja nyt minulla on oikeus uida koko vuoden ajan ma, ti, to klo 12-14.

Uimahallissa ei ollut saunaa, jota en tosin odottanutkaan, mutta surullista silti. Pukukoppien, säilölokeroiden ja suihkujen sijainti oli hassu ja otti hetken tajuta, miten toimitaan, mutta halli sinänsä oli ihan kiva. Tosin 25m pitkän altaan toinen pää oli ärsyttävän matala, 0,75m taisi olla syvyydeltään. Uimalakki kaikille pakollinen, ja oikeastaan oli ihan kivaa kun hiukset olivat absoluuttisesti pois tieltä :).