Opiskeleskertelua

Huhhuh. Seuraa sekavuutta ja epäkoherenttia kertomusta.

Neljä tuntia ergonomian (oikeasti käytettävyyden) luentoja takana. Ihmetyttää. Iloista, että kieli alkaa sujua sen verran, että kun proffa sanoo yhtäkkiä että parin tunnin päästä pidätte sitten esitelmän tästä ja tästä aiheesta, se ei tunnu (ihan) totaaliselta kuolemalta, vaan siihen suhtautuu sillain että vaikken oikeaa ranskaa puhukaan, niin enköhän minä jotenkin tämän saa selitettyä.

Viime viikolla proffa pyysi tuomaan jonkun käyttöliittymän, joka on mielenkiintoinen (huono), että voidaan sitten keskustella että mikä vikana ja mitä tehdä. No, keräilin sitten quizista screenshotteja, että voin ensin näyttää vanhan version, ja voidaan jutella ja sitten voin näyttää Moodle 2.0:aan tulevan uuden version, jonka tein. (Sitä tehdessä koin iloisen yllätyksen: käyttöliittymä, jonka kesällä ja syksyllä tein quiziin, on jo käännetty ranskaksi! Joku on kääntänyt mun työtä ranskaksi [tosin löysin kielioppivirheitä]! Tuntuu melkein kuin olisin kirjailiA! Ehkä kaikille muillekin Moodlen kielille! Wolofiksikin ehkä, ja japaniksi!)

Aloin jo turhaantua kun ei näyttänyt tulevan tämänpäiväisellä 4h luennolla tulevan hetkeä, jolloin voisi yrittää esitellä sitä. Lopulta ilmeni, että koska ranskalaisilla vaan on kaikki myöhässä, niin homma siirtyi ensi viikolle.

Sen sijaan ilmeni, että pidetään käytettävyysheuristiikoista esityksiä. Meille lankesi heuristiikka 8., Homogénéité/cohérence, mikä on aika helppo aihe onneksi. Lykkäsin itseni saksalaisen pojan seuraan lähinnä koska se on yhtä pihalla kuin minä kulttuurista, ja vielä enemmän pihalla itse aiheesta, plus ainoa joka oli tuttu kurssilta ennestään. Lopulta, pidettyämme puoli tuntia kestävän viiden minuutin tauon, proffa totesi ettei ole aikaa pitää kaikkia esityksiä, joten ensi viikolla Moodle-käyttöliittymäni lisäksi esittelen käyttöliittymien koherenssiheuristiikkaa/-käytettävyyskriteeriä ranskaksi. Tosin ei se kamalan pahalta edes tunnu (vielä), vaikka tämän päivän jännittäminen menikin tyystin hukkaan.

(Eivät näytä käyttävän Nielsenin webbiheuristiikkoja, vaan semmoisten ku Bastien & Scapinin heuristiikkoja. Aika samankaltaiselta vaikuttavat loppujenlopuksi, ihan hyväksi minulle tuntea muitakin kuin Nielsen.)

Paossa

Metzin asuntolassani herään sunnuntaihin myöhään, puolenpäivän jälkeen. Naapuri, Nejib siivoaa huonettaan, kantaa tavaroita käytävään, ja tulee juttelemaan arkisia. Se ei halua pestä uuniaan ja on siis heittämässä sitä pois. (Uunit ovat asuntolassa kiellettyjä, mutta suunnilleen kaikilla sellainen on, koska asuntolan keittiössä on vain keittolevyt.) Päätän ottaa uunin ja hankkia jostain uuninpesuainetta, lainata vaikka joltain ranskalaiselta.

Koen täällä olevani lopulta vähän kuin purkissa. Syy on kai yksinkertaisesti se, että olen ulkomaalainen – kun avaan suuni, sen tietää kuka tahansa paikallinen välittömästi. Itselle tärkeiden asioiden jakaminen on kiven alla (ei sillä, ettei se sitä vähän väliä olisi Suomessakin). Välillä purkkielämä on ahdistavaa, kuten kai tämän pienen palstanikin kirjoituksista on nähtävissä, mutta lopulta vika ei ole purkissa.

Siitä olen iloinen, että tämä paikka on antanut minulle tilaisuuden katsella elämää vähän paljaampana, tyhjempänä riippuvuuksista toisiin ihmisiin, enemmän tai vähemmän rakkaisiin suomalaisiin, jotka ovat ihoni alla joka tapauksessa. Katsella todella sitä, mikä itse olen, hiljaisina sunnuntaipäivinä. Toisaalta odotan jo paluuta, hetkeä, jolloin elämä tuntuu normaalilta, jolloin pelkkä puhuminen on kevyempää. (Vaikka sitten sosiaalinen vuorovaikutus on kotonakin minulle usein raskasta, ainakaan perustyöväline siihen, kieli, ei ole tiellä.)

Tällaisessa olosuhteessa, kielen kanssa, vaatii ylimääräistä vaivaa sitoa suhteita toisiin ihmisiin. Ja minulla on ristiriitainen suhde tähän purkkiini: tuntuu vähän itseni ampumiselta jalkaan kertoa siitä julkisesti, mutta rauhaa TEISTÄ minä tulin tänne etsimään. Rauhaa ihmisistä, jotka roikkuvat jalassa, keskeyttävät ajatuksen, kertovat mielipiteistään, saavat minut samaistumaan ja kuuntelemaan ja miellyttämään; vaikuttavat minuun ja uuvuttavat minut. Halusin tämän purkin! Tulin etsimään tilaa katsella omaa maailmaani rauhassa, löytämään oman haluni ja intohimoni, jotta voisin selkeämmin raivata tietäni sellaiseen suuntaan, elämään, rakentamaan sellaista maailmaa kuin haluan, uskon hyväksi.

Ihmisten kanssa oikeasti olemista toki elämässä rakastan eniten – sen kautta lopulta olen, mikä olen. Mutta se myös vaikuttaa minuun niin paljon, että on usein vaikeaa nähdä selkeästi, mikä on todellista minua – ja mikä on vain sitä, mihin olen mukautunut, jotta vuorovaikutus, elämä ympäristöni kanssa olisi hyvin?

Ja kun kerran tulin sulkemaan itseni purkkiin, miksi sitten olisin sosiaalinen täällä? Miksi näkisin vaivaa, jos se on niin hemmetin vaikeata? Koska joka tapauksessa tarvitsen sitä. Ei minusta ole munkiksi, enkä sellaiseen varsinaisesti uskokaan. Jonkinlainen perussosiaalisuus takaa elämän vakauden, tasapainottaa silloin kun oma hulluus on liikaa itselle – suo tilapäisen suojapaikan, toisen ihmisen hyväksyvän katseen. Eikä toinen tärkeä syy Ranskaan tulemiselle, kielen oppiminen, oikein myöskään onnistu ilman oikeita ihmiskohtaamisia :D.

Tässä kohtaa ajatus kuitenkin menee oikosulkuun. Jos pohjimmainen tavoite on olla purkissa ja nähdä edes vähän kirkkaammin (eristää ylimääräiset vaikutteet ja pelot ulkopuolelle), se tekee sosiaalisuudesta – toisista ihmisistä – välineellisiä palvelijoita tälle tavoitteelle. Eikä toisia ihmisiä voi kohdata sellaisista lähtökohdista, kohteena: jos se ei olisikaan väärin, se ei silti toimisi: jos kohtaaminen ei ole todellinen (ei-välineellistävä), se ei voi tarjota sitä turvaa, jota siltä kaipaan.

Ratkaisu on kai tuttuus, se, etteivät asiat lopulta ole näin mustavalkoisia, kuin ne esitän. Minulla on täällä monta ystävää, jotka aidosti kunnioittavat rajojani, ja kokevat toivottavasti kunnioituksen molemminpuolisena. Ja tämä tarjoaa tilaa, antaa minulle mahdollisuuden olla toisinaan vähän vähemmän läsnä. Kyllä se epäilyttävästi kaupankäynniltä, ihmiskohtaamisen välineellistämiseltä silti kuulostaa, mutta kyllä sinne oikeasti oikeaakin kohtaamista, väittämistä ja kuuntelemista mahtuu.

Vähän myöhemmin Mathilde ja poikaystinsä Xavier tulevat moikkaamaan. Mathilde on ainoita ranskalaisia tyttöjä, jonka poskisuutelemisessa ei ole minulle pientäkään jännityselementtiä, tyhmää rituaalia jonka suoritan vain sosiaalisten odotusten takia. Se on jotenkin tutulla, suomalaisella tavalla välitön, semmoinen käytännönläheisellä tavalla ymmärtävä tyttö. En tiedä, tunnettaisiinko paremmin jos minä osaisin ranskaa paremmin tai se englantia, vaikka sinänsä huonolla ranskalla toimeen tullaankin. Mathilden ja Xavierin kanssa olevassa yhteisessä tilassa on paljon halua kommunikoida jotain sellaista, että ainakin jollain tasolla ollaan samassa veneessä. Vuorovaikutus nykyisellään kuitenkin koostuu useimmiten lyhyistä, parin minuutin kohtaamisista käytävillä. Puhutaan arkisista.

Luento

Flunssasta huolimatta siis raahasin itseni luennolle tänään. Omat arviot siitä olenko oppinut ranskaa vai en olivat taustalla kun johdanto ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutukseen alkoi. Gabriel Michel veti kurssin keskustelevalla tyylillä, ja jännitin mutta osasi myös luoda ystävällisen ilmapiirin. Yllätyksekseni oli helpohkoa osallistua jossain määrin keskusteluun ja sisältö oli kovin mielenkiintoista – perus-HCI-asiaa, mutta mutta proffa puhui siitä ergonomiana, joka minulle on vähän oudompi termi.

Edelleen kielen seuraaminen vei suuremman osan energiasta ja neljä tuntia paukutusta oli vähän liikaa, harmitti etten pystynyt olemaan enempää messissä. (Siitä, että Metz lausutaan täällä mezz, jotakuinkin kuin englannin kielen sana mess, tuottaa ihan loputtomasti puujalkavitsejä. Vähän kuin se että olen suomalainen, Finn.)

Vähän syvyyttä

Heli lähti tänä aamuna taksilla 5:20, saatoin sen sinne. Oli onnelliset 9 päivää, vaikka tulinkin kaksi kertaa kipeäksi tuona aikana. Pääasiassa oli tilaa hengittää, katsella elämää vähän rennommin kuin mihin yleensä onnistun antamaan itselleni luvan. Nähtiin leffoja (Burn After Reading, Mona Lisa Smile, Mies vailla menneisyyttä) ja käytiin museoissa. Yksi päivä oli shoppailuakin, ja joka päivälle kyllä kehitettiin jotain varsinaista tekemistä. Mutta enimmäkseen vaan oltiin.

Konkreettisin oivallus nyt palatessa opiskelun arkitodellisuuteen (kevään eka kurssi alkaa tunnin sisään) on että hitto vie, ei mun tartte olla kotonani tässä sosiaalisessa todellisuudessa. Sitä yrittäessä (itse varsinaisesti tajuamatta) päädyin syksyllä liian monelle mutkalle. Joo, voin antaa poskipusuja ja vaihdella kuulumisia ja toivotella bon-ties-mitä sen verran kuin jaksan, mutta lopulta minusta tuntuu, että ranskalainen ystävällisyys on vähän turhan syvä suo minulle, se tuntuu teeskentelyltä käyttäytyä kuin kaikki välittäisivät kaikista, se tuntuu ahdistavalta että tila, jossa ilmaistaan ettei välitetäkään, on jotenkin häpeän värinen täällä. Se kun käytävällä joku ei tervehdikään… suomalaisille toisaalta on enemmän sääntö kuin poikkeus, ettei vähänkään oudompia tervehditä, ja se siitä.

No en tiedä, ei toi nyt ihan selkeä ajatus vielä ollut kyllä.

Une nouvelle année

Heli arrived on last Friday. It’s been good.

Özhan, l’artiste took a photo of me and Heli yesterday. I haven’t been featured on Deviantart before! Not that we are recognizable, but still it’s cool. The weather in Metz really is that melancholic. No wonder Verlaine and folks liked it here.

It was a good and peaceful new year. We drank a bit (not too much like I did in Paris on Saturday when I got a stomach disease), and found a nice small bar where it was fun to dance. It was somehow amusing that the DJ played all the songs from Youtube, though :D.

We have also been playing Mario, taken lots of photos, talked, wandered around, seen lots of sights, prayed, relaxed, written, gotten lost and then found, talked with people in a couple of languages.

Tonight, going to see Hunger. Nähdään nälkää, heheh. Heh. Hee… öh.

There’s no reason to believe

Kuuntelen Phil Collinsia ja joka kerta kun kirjaudun WordPressiini, mietin päivittääkö uuteen 2.7 -versioon vai ei. Tykkään tän vanhan WordPressin simppeliydestä (mietityttää, olisiko wordpressin nerokkaana pidetty käyttöliittymätiimi nyt vähän horjahtanut), ja Phil Collins sopii harvaan tilanteeseen yhtä hyvin kuin tähän, jossa oon lähteny puolalaisten luota vähän punaviiniä päässä.

Sen jälkeen, kun olin pyytänyt heitä  opettamaan minulle mitä on puolaksi “en leiki teijän kanssa”*, päätin syystä tai toisesta puolalaisten kanssa iltaa viettäessä avata puttyn Patrycjan koneella ja mennä irkkiin. Siellä tuli mieleeni, että soitan niille Julietan musiikkia. Pian oltiinkin jo juttelemassa irkissä Julietan kanssa, joka osoittautui puolantaitoiseksi, ja puolalaiset olivat toki innoissaan. (Minäkin olin, olinhan sentään luonut tämän maagisen yhteyden.)

Tätä kirjoittaessa olen Sonian huoneessa, joka lähti tänään espanjaan. Aamupäivällä käytiin vähän joulushoppailemassa kaupungissa sen kanssa, ja sain kutsun kreikkalaiselta Karolosilta mennä Manun luokse iltaa istumaan, mutta olin liian epäsosiaalisella päällä siinä vaiheessa iltaa kun olisi pitänyt lähteä.

Juteltiin myös aiemmin päivällä Helin kanssa, joka tulee käymään täällä perjantaina. Saa nähdä mitä tästä lomasta tulee, kuinka inhimillinen onnistun olemaan itseäni kohtaan. Saa nähdä, kuinka selkeä on olo 5.1., jolloin tapahtuu seuraava yritys oikeasti osallistua kursseille tässä sosiaalisessa kulttuurissa, jossa en tunne oloani kovin kotoisaksi. Kuinka rohkea onnistun olemaan ranskisten, joiden puhetta en täysin ymmärrä, ympäröimänä, sekä kuinka kauan ja kuinka montaa kurssia jaksan seurata samalla, kuin yritän kirjoittaa gradua?

Olen tykännyt kovasti questionable content -sarjakuvasta, ja inspiroitunut jälleen monesta videosta:

*Nie bawię się z wami

Arjen juoksu- ja makuuasennot

Maanantai: Piti pitää puhe (exposé) ranskankurssilla ajankohtaisesta oman maan aiheesta. Höpäjin siitä että TEOSTO haluaa lisätä “kasettimaksun” usb-tikkuihin, ulkoisiin kovalevyihin ja musiikkikännyköihin. Hetken mielijohteesta päätin elävöittää esitystä piirtelemällä taululle diagrammin siitä, miten TEOSTO hyökkää raivoisasti piratismia vastaan ja miten Nokia vuorostaan hyökkää raivoisasti TEOSTOa vastaan kun yrittävät nostaa kännyköiden hintoja, yms. Oli hupaisaa, sain kurssilaiset nauramaan. Kävin leffassa – kerrankin ihan ranskaksi ilman tekstityksiä – ymmärsin juonen, mutta dialogista jäi uupumaan vielä paljon. Elämänmakuinen leffa.

Tiistai: Hoidin sekalaisia hommia GTD:stäni pois tieltä Mauden huoneessa toimivan kaverin tutun nettiyhteyden välityksellä: raportoin Thinkingrockin käytettävyysongelmista ostettuani jäsenyyden siihen, yms. Tapasin lounaalla ranskalaisen kaverin, joka oli kovin epävarma englannintaidoistaan, mutta halusi harjoitella kanssani. Oli mukavaa olla porukalla kielitaidoton, joskin eri kielten suhteen. Katsottiin leffa, liimailtiin ranskankielisiä tavaroiden nimiä kyseisiin tavaroihin huoneessani, oppimistarkoituksessa. Oli kivaa, hyvältä tuntuvaa arkea.

Keskiviikko: olen vähän kipeä. Raivokkaasti pyrin suunnittelemaan kevään opintoja ja sitä, miten saan gradun ympättyä aikatauluun. GTD on piirun verran enemmän käsissä taas, se antaa toivoa.

Pieniä ajatuksia

Lauantai-ilta. Kesältä viipynyt työ ei enää paina päälle. Kaipuu heilahtelee kontrollin ja vapauden välillä, usein sitä haluaisi olla enemmän turvassa, toisaalta hetkinä kuten nyt kaipaa vain irti päästämistä, jonkin raa’an elämänvoiman vapauttamista, sen tuntemista, että todella elän.

Sellaista elämää siis, että kävelen rauhassa, koska en anna kulkuni enää tulla heilutetuksi ulkoapäin. Voisi sitten sanoa, että olen mies. Sinällään edelleen hauras, mutta silti jykevä. Ei ole tarvetta puhua hänen rajoistaan kohdallaan, koska on itsestäänselvää ettei niitä parane kokeilla. Sitten pitäisi enää tietää itse, millä niitä puolustan.

En kyllä ole mihinkään sovinnaisuussääntöihin koskaan muutenkaan uskonut, ei oikeastaan ole mitään niin kauheasti, mistä vapautua. Kiltteydestä ehkä kyllä – en tiedä sitten, onko se, että olen hahmottanut uskovaksi tehnyt minusta kuitenkin kiltin, vai olenko siksi että olen kiltti päätynyt uskovaiseksi (tämä ihan riippumatta siitä, kuinka paljon perusteita Jeesukseen uskomiseen noin muuten on). Mutta enpä kyllä todellakaan hahmota, mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi.

Lopulta päivä meni sitten pitkään sängystä noustessa, ranskankurssille lyhyttä puhetta tehdessä, ozzyn kanssa kaupassa käydessä sekä syödessä. Lopulta päädyin kaljan kera virittämään tälle blogille pilpi.netiin sopivaa teemaa, sen saaminen tehdyksi on kutkuttanut jossain takaraivossa jo pidempään. Lopulta pidän melkolailla tästä TILAN JA MUODON TANSSISTA joka syntyi pilpi.netin oman ulkoasun ja wordpressin oletuksen, Kubrickin välille.

Dance of a small mind

Oli hyvä viikonloppu. Hassua kyllä, vietin sen pitkälti omassa huoneessa ja Sonian huoneessa. Sonia sai viikko-pari sitten nettiyhteyden huoneeseensa ja tietäähän sen, miten siinä sitten käy. Lauantaina juttelin Helin kanssa Skypessä, plus tein Quizia. Alkaa olla aika pulkassa se “jo”, viime torstaina Tim Hunt laittoi pätchini Moodle 2.0 HEADiin. Tosin vielä on melkoisesti luvattuna semmoistakin mitä on saatava tehtyä.

Sunnuntaina hengasin sitten itsekseni, paljolti GTD:tä pohtiessa. Näyttää olevan nyt (öhm, heti kuulumisten blogittamisen jälkeen) se hetki, että tuunaan sen ns. lopulliseen ns. vakaaseen tilaan. Saas nähdä. Hidasta on tämä oppiminen.

Alla vähän irkissä selitettyä.

12:03:54 <@pilpi> täälä tuli lunta eilen
12:04:13 <@pilpi> kun olin kävelyllä joku heitti autosta lumipallon eilen suoraan mahaan
12:04:29 <@pilpi> vähä ilmat pihalla kävi
12:04:43 <@pilpi> mut ku ei tiä kuka oli ni turhapa sitä velloa
12:05:00 <@pilpi> toiset ranskikset teki lumiukkoa heti eilen
12:05:13 <@pilpi> tänää aamulla oli vihree nurmi taas ja vaan rippeitä lumesta
12:05:31 <@pilpi> espanjalainen kaverini sonia täälä oli innoissaan, ei ollu eläissää nähny näi paljo lunta
12:05:46 <@pilpi> eikä tienny että pyörilleki on olemassa nastarenkaita ja jää/lumiketjuja
12:07:48 <@pilpi> tajusin tänään, että vaikka en mitään saisi aikaseksi täällä niin mikään ei silti mee hukkaan verrattuna siihen että olisin suomessa
12:08:37 <@pilpi> vaikka en oppis tippaakaa ranskaa, ni silti elelen sillai ookoosti ja vuokra on halvempi ku suomessa ikinä joten riski on aika pieni :P
12:09:12 <@pilpi> ainoo mikä harmittaa on että sosiaalinen elämä on vaikeeta, koska duunin ansiosta ei oo energiaa keskittyä tarpeeks kieleen, ja se vaikeuttaa sit sosiaalisuuttaki

Ja olen kyllä kieltäkin oppinut, tai tiedä sitten kuinka paljon siitä on rohkaistumista. Tänään kävin asuntotoimistossa 50m päästä kotitalosta, jonne postini saapui, kun Amazonista tilaamani kirja ei ole saapunut vaikka ovat jo lähettäneet sen kuulemma toistamiseen. Selitin tilanteen ja sain vastauksen, ja koko keskustelu käytiin ranskaksi. Se on minusta varsin riittävä määrä ranskaa tähän hätään, ja lisää seuraa.

Kuten tämänkin tekstin sinänsä epäoleellisesta otsikosta näkee, englanti tosin on edelleen kovin vallalla päässäni, kun siihen vertaa niin on kyllä toodella pitkä matka siihen että itselle merkityksellisiä, hauskoja tai runollisia asioita voisi luonnollisesti ilmaista ranskaksi.