Jääpalat oli lopussa
juoksin veteen
se lensi, loiskui
nauru helisi vapaana
ja minä

aurinko lämpeni
lepoa tuolissa
oltiin leikissä
hymyt pysyivät
ja sinä

Piti vähän purkaa turhautumisia tuossa yks päivä ;). Miusta tää on silti ihan suloinen:

Ei se mitään, juokset vain
teet vain, kuljet eteenpäin
ei se haittaa
revit vain
Järjestät asiat
firma kiittää
ystävää
(Muista vain kokea olevasi kiitetty, aika-ajoin)

Vapautusta etsii täällä yksi jos toinen
jos olisi paikkoja, joihin paeta
jäisi tuottava yhteiskunta haaveeksi
onko jotain koteja
paikkoja, joista haaveilisi?
elämiä, joissa asiat olisivat sen arvoisia
minä vain etsin…

olen värisevä lehti, minä
toisinaan elän
kaipaan vasta-aaltoja
koskiessa

olen puutunut pinta
ei lähde liikettä
saatan kaatua

töniessä

Mä haluisin kirjoi

Ja muitki, juttui
kirjottaa runoi
laulella laului

olla, kui kui

törmäsin käytävällä itseeni
se oli väsynyt, katsoi maahan kulkiessaan
minun piti kysyä siltä, minne se on menossa
mutta se ei ollut tuntevinaankaan

istahdin lattialle, yksikseni
en oikein tiennyt, mitä tekisin
kukaan ei ollut minua vastassa
kun tänään heräsin sängystä

Mun elämässä on aina ollut vettä. Alusta asti. Ehkä minä synnyinkin vedestä, ehkä elin siinä ennen syntymääni tai ennen sitä, kun joku loi evoluutioteorian. Muistan melkein kaikki hetket. Ainakin ne, joissa minun mielestä on jotakin, minkä takia niiden olisi pitänyt unohtua. Muistan sen, miten muovinen laiva kiersi ammeessa ympäri ja ympäri, ankka oli oppinut imitoimaan, mutta minä pidin aina kättäni sen nokan edessä, ettei äiti kuulisi miten se höpötteli. Muistan, miten kylpyhuoneessa kaikui, siellä tosiaan kaikui niin kuin luolastossa.

Muistan senkin, kun satoi. Merkityksellisiä, suuria pisaroita, jotka valuivat bussipysäkin pleksiseiniä ja mun poskia pitkin. Muistan miten todellisilta punaiset hiukset näyttivät märkinä, muistan miten mun sydän yritti hajottaa rintalastan, tyttö nousi väärään bussiin ja ajoi pois, en oikein tiedä minne, en tullut katsoneeksi auton numeroa.

Muistan Keiteleen ja juhannusyön ja sen, että ukko oli juonut kaikki mun kaljat. Vesi oli mustaa, pelkkää valhetta pohjaan asti. Muistan miten seisoin laiturilla ja tuijotin järveen ja mietin, kannattaisiko sitä naarata ja mietin sitäkin, että kun sillä oli jo aika harmaat hiukset, niin ehkä ne jotenkin samenisivat vielä edelleen siellä alhaalla.

Mut sitten eilisestä en muista mitään. Muuta kun sen, että pesin käsiäni, kerta toisensa jälkeen ja kirosin Kantia, kun se ei jättänyt jälkeensä saippuaa vaan kasan vaikealukuista moraalista pohdintaa. Kant ei varmaan ollut nähnytkään vettä, ehkä se ei koskaan ollut rakastunut, ehkä sille ei kukaan kertonut, miten akvaariossa voi hengittää. Ja mua otti päähän oikeestaan koko elämä ja Kant ja se, että mulla vaan oli edelleen jano, vaikka olin imenyt tyhjiin kaikki ne hetket, joita mulle oli annettu.

tämä ei välttämättä aukene. kirjoitettu viiden maissa, selitykset suluissa lisätty äsken. yhtenäisyys on sitä sun tätä, purin vain ajatuksia, jotka heräsivät Kierkegaardista kertovaa kirjaa ja Kumppani-lehteä luettuani (kas, sen jutut onkin netissä. mitäs sitä sitten paperiversiota tilaamaan, paperintuhlausta vain…?)

…

ei tosiaan ole hiljaista
hyvät, pahat, rumatkin
näyttävät vain yhden tietävän:
jotain-on-tehtävä, sotahuuto
kuuluu

(ne, jotka luulevat olevansa turvassa, ovat laiskoja tekemään oikein)

maanpäällisessä helvetissä
ainoat hiljaiset ovat ne
jotka luulevat itse riittävänsä
minä en: kaiketi alan jo
pian kiljua

(en ole mitään, mutta silti liian mukavuudenhaluinen tarttumaan)

jotain-on-tehtävä
silmät pidettävä auki ja
suut poikkaistava
kyynisyydessä levollisilta
- jatkettava marssia

(on helppoa vaipua luottamaan, että on hyvä, ainakin riittävän)

hyväksi tehtävä?
jo joukko hajaantuu
mahtaako sellaista
hyvää ollakaan, että se
kaikille kelpaisi

(niiden, joille kaikki on subjektiivista, on suvaittava kaikilta kaikkea)

avaathan silmäsi
älä kauneutta näe, näe pahuus!
omasi, rakkaasi
sen, jota et ymmärrä…
nöyrry, luota,
löydä paikkasi

(ihminen on syntinen ja hänen on nöyrryttävä epätoivossa: kauneus näyttää epäoleelliselta)

eijeijeij! onhan ihminen kaunis
kyllä… Jumala sellaiseksi hänet loi

(mihin siitä?)

…

se, että sanotaan: “löydä paikkasi”
perustuu sille ajatukselle, että maailma on valmis
tai että ihminen voisi itsensä tuntea

He kaikki ajattelivat kaikkea sinä yönä
se oli suuri, se oli pieni
kaikki oli monenlainen!
Nuoremmille simppeli,
vanhoille jo hieman unohtunut
… kaikki ajattelivat kuumeisesti.

Yhtäkkiä Jumala huokaisi.
Kaiken sen pohdinnan tuoksinassa
kaikkialla kuului vain
Yksi
suuri, kaikenkattava huokaus.

Jumala huokaisi,
ja kaikki ratkesi.
ei ollut enää.

Mitään.

(Eilen, illalla.)

Poika kulkee kadulla
kädessä pussi perunoita
pussi uusia perunoita
nenässä nokare sarvivoita
kepin nenässä vanhaa voita
onnea! eikä pipanoita
viheliäisiä, pieniä noita
ei kiertele poika kuppiloita

(Mallia hyvin impulsiivinen =P. Väitin itselleni vielä päivällä, etten tätä tänne laittaisi, mutta jos en laita, se vaipuu vielä unholanpaan kuin täällä ollessaan. Joten näin. Perustuu tositarinaan ;)

(sama asia aukeassa kera kommentein.)