Haavoista eteenpäin
Me ihmiset kärsimme paljon. Suuri osa, ehkä jopa suurin osa kärsimyksestämme liittyy ihmissuhteisiin, joita meillä on rakkaimpiin ihmisiimme. Tiedostan jatkuvasti sen, ettei syvä tuskani ja ahdistukseni nouse niistä hirveistä tapahtumista, joista luen sanomalehdistä tai joita näen televisiosta, vaan ihmissuhteista niihin ihmisiin, joiden kanssa jaan jokapäiväisen elämäni. Ne ihmiset, jotka rakastavat minua ja jotka ovat hyvin lähellä minua, ovat samalla niitä, jotka haavoittavat minua. Kun vanhenemme, meille paljastuu usein se, ettei meitä aina ole "rakastettu kunnolla". Ne, jotka ovat rakastaneet meitä, ovat myös käyttäneet meitä hyväkseen. Ne, jotka ovat huolehtineet meistä, ovat myös ajoittain kahlehtineet meitä. Ne, jotka ovat antaneet meille paljon, ovat myös pyytäneet paljon vastalahjaksi. Ne, jotka ovat suojelleet meitä, ovat kriittisillä hetkillä pyrkineet myös omistamaan meidät. Meillä on usein tarve selvitellä, miten ja mistä syystä meitä on haavoitettu, ja usein me joudumme säikähtäen toteamaan, ettei saamamme rakkaus ole ollut niin puhdasta ja yksinkertaista kuin olemme luulleet.
Näitä asioita on tärkeää selvitellä, varsinkin silloin, kun tunnemme meitä lamaannuttavat pelot ja selkiintymättömät yllykkeet, joita emme ymmärrä. Haavojemme löytäminen ei kuitenkaan riitä. Meidän on lopulta löydettävä se vapaus, jonka avulla astumme haavojen "yli", niiden tuolle puolen, ja rohkeus antaa anteeksi niille, jotka ovat haavoittaneet meitä. Todellinen vaara on se, että juutumme pahaan mieleen ja kaunaan. Silloin alamme elää "haavojen kantajana", joka valittaa kaiken aikaa, ettei elämä ole "reilua ja oikeudenmukaista".
Jeesus tuli pelastamaan meidät tästä itsetuhoisesta vaikerruksesta. Hän sanoo: "Lakkaa valittamasta, anna anteeksi niille, jotka ovat osoittaneet sinulle huonoa ja vajavaista rakkautta, ja rohkene luottaa siihen, ettet putoa mitättömyyden kuiluun, vaan Jumalan turvalliseen syliin, hänen, jonka rakkaus parantaa kaikki haavasi."